Syysmasennusta ja Barcelona kuvina

 

Niin se arki on jälleen pyörähtänyt käyntiin kaikkine kiireineen. Kotona odotti muutamakin toimeksianto, jota nyt ollaan muutaman päivän ajan koitettu järjestellä yötä päivää. Olen aina ollut syysihminen, mutta johtuuko syksyisestä aurinkolomasta ja äkillisestä paluusta pimeyteen, kun mieli on tuntunut apealta ja olo muutenkin vetämätön. Mikään ei jaksa innostaa ja on kuitenkin vuoden paras kuukausi, lokakuu! Halloween ja kaikki. Olen laittanut etupihalle jo ensimmäiset hämähäkin seititkin, mutta jotenkin ei nyt vaan napaa yhtään.

 

 

Olen palaillut yhä uudestaan ja uudestaan näihin moniin kuviin Barcelonasta ja saanut vähän lohtua kaukokaipuuseen. Meillä on ollut Herkun kanssa jo pidemmän aikaa haaveissa muuttaa ulkomaille edes vähäksi aikaa. Alun perin otimme tavoitteeksi muuttaa sitten, kun lapset ovat vähän isompia. Työurat hoitoalalla on kuitenkin osoittaneet monesti, että mitään ei kannata lykätä yhtään kauemmaksi kuin on pakko. Nyt oman hoitovapaani aikana voisi olla jopa suhteellisen helppoa lähteä, kun vapaat järjestyisi paremmin. Työskentelen päätoimisesti julkisella sektorilla, joka on tunnettu muun muassa hulppeista lomaeduista, mutta erinäiset virka- ja vuorotteluvapaat on huomattavasti vaikeampi saada järjestymään kuin esimerkiksi yksityisellä sektorilla. Eli siis nyt tai ei koskaan.

 



 

Pahinta kaukokaipuuta hillitäkseni varasin matkan Roomaan maalis-huhtikuun vaihteeseen. Pidennetty viikonloppu kevään korvalla tuntuu nyt miellyttävältä ajatukselta, vaikka siihen vielä melkoisen pitkä aika onkin. On kuitenkin jotain odotettavaa.

 



 

Tässä muuten esimakua Barcelonasta muutamien kuvien muodossa. Puhelimeni on täynnä kuva tuosta ihanasta kaupungista, joten teen muutamankin postauksen niistä vähän tuonnempana. Kaiken kaikkiaan kuitenkin aivan mahtava kaupunki. Ihana yhdistelmä rantalomaa, kulttuuria ja kulinarismia. Aivan takuulla haluan joskus uudestaankin Barcelonaan. Viimeistään vuonna 2026, kun La Sagradan odotetaan valmistuvan.

 



Häät espanjalaiseen tapaan

Tässä muutamia kuvia ystäväni häistä. Kuvissa tosin ei näy lainkaan ihmisiä, saati hääparia, sillä uskon, etteivät he välttämättä arvostaisi yksityiskohtaisten hääkuviensa leviämistä blogini välityksellä. Häitä kuitenkin vietettiin paikallisessa hotellissa siviilivihkimisen merkeissä. Etukäteen harmittelimme, ettemme päässeet todistamaan peri-katolilaista hääseremoniaa, mutta jälkikäteen ajateltuna ei tietenkään harmita yhtään. Paikka oli todella kaunis ja tunnelma herkkä. Itkeskelin jo etukäteen kotona, kun mietin häitä, mutta juhlassa sain jotenkin itseni hillittyä. Morsiamen astellessa alttarille isänsä taluttamana kelasin kuitenkin kaikkea yhdessä kokemaamme; yläastetta, riparia, kaverisäätöjä, kasvukipuja, lukiota, baarireissuja ja kaikkea mahdollista.

 



 

Ystäväni kertoi tehneensä kaikki koristeet alusta alkaen itse. Häissä en voinut olla pohtimatta, kuinka hemmetisti häät olivat vieneet hääparin aikaa ja vaivaa. Kaikki oli viimeisen päälle suunniteltua ja hiottua (itseasiassa ystäväni tuntien, näin ei välttämättä ollut, mutta viimeisen päälle hiotulta kaikki ainakin vaikutti <3). Työn määrää ei ole varmaan ole vähentänyt yhtään se, että häät on täytynyt ainakin jossain määrin toteuttaa kaksikielisinä; espanjaksi ja suomeksi.

 

 

 

Erona suomalaisiin häihin jäi päällimmäisenä mieleen rentous ja välitön tunnelma. Kun suomalaiset istuvat hiljaa kirkon penkissä, kun pappi puhuu, niin espanjalaiset käyvät vuorotellen alttarilla pitämässä puheita, taputtavat ja jopa nauravat kesken seremonian. Suomalaisten häiden ohjelma on tarkasti painettu siisteihin ohjelmakortteihin, mutta espanjalaiset häät soljuvat eteenpäin tilanteen mukaan. Suomalaisissa häissä jonotetaan nöyrästi onnittelemaan hääparia, espanjalaisissa häissä parveiltiin iloisina ympäriinsä ja onniteltiin ketä kohdalle sattui osumaan. Konservatiivista suomalaista melkein alkoi ahdistaa, mutta toisaalta häiden iloisuus oli niin mukaansa tempaavaa, että ahdistus kaikkosi nopeasti.

 



 

Seremonian jälkeen hääpari siirtyi valokuvattavaksi ja vieraille tarjoiltiin aperitiivien lisäksi uskomattoman hyviä cocktail-paloja. Hassua, että meitä suomalaisia oli vain pieni kourallinen, mutta silti nautimme kuitenkin vieraanvaraisesta ja ystävällisestä tunnelmasta. Heh, se saattoi kyllä johtua avoimesta baaristakin.

 



 

 

Cocktail-palojen jälkeen tarjoiltiin vielä illallinen pöytiin ja samalla nautittiin huikeasta ohjelmasta. Avoimesta baarista johtui varmaan sekin, että ymmärsin lähes kaiken espanjalaisen stand-up -koomikko -taikurin esityksestä. Tai ehkä hän vaan puhui englantia. Mahtava idea muuten, että hääpari oli päättänyt videokuvata koko seremonian ja juhlan. Usein hääpareilta kuulee, että elämän onnellisin päivä on hujahtanut nopeasti ohi, joten videoon on kiva palata jälkikäteen. Paitsi tietty, jos on omissa häissään ollut Bridezilla. Silloin ei varmaan ole kiva katsoa jälkikäteen omia hermoromahduksia. Se olisi vähän sama, kuin joku kuvaisi PMS-oireilut ja sitten niitä katseltaisiin jälkikäteen. Mieltä ylentävää!

 



 

Illallisen jälkeen juhlapaikka muuntui discoksi ja bileet jatkuivat viiteen asti. Espanjalaiseen tapaan hääpari lähti juhlista viimeisenä. Ei voi muuta sanoa, kuin että mahtavat juhlat. Olen todella onnellinen, että pääsin muiden ystävieni kanssa paikalle todistamaan yhden meistä onnea. Suuret onnittelut vielä näin jälkikäteenkin ja kiitokset.

Ibizan kuvia ja epäonnistunut hotellivalinta

Haha! Olen saanut lukuisia huonoja ideoita elämäni aikana, mutta kärkeen meni ehdottomasti tämä 6h lentomatka kahdella välilaskulla. Etukäteen on niin helppo suhtautua tyynesti joihinkin asioihin. Riikan lentokenttä oli vain tunnin lentomatkan päässä ja siellä vaihtolentoa odotellessa fiilis oli vielä huikea. Barcelonassa tunnelma alkoi latistua. Etsiskelin lähtevien lentojen taulusta lentoamme, jota ei sitten heti löytynytkään. Ryntäsimme info-tiskille, josta selvisi, että lentomme lähtee kokonaan eri terminaalista. Ehdotin Herkulle, että nauttisimme kesäisen lämpimästä ilmastosta ja kävelisimme terminaalien välit. Huono idea jälleen! Matka kesti bussilla taitettunakin 10-15 minuuttia ja onneksi Herkku sai minut suostuteltua bussin kyytiin. Muuten olisin varmaan vieläkin tuolla kävelyreitillä nauttimassa kesäisestä ilmasta.

En ollut lukuisista yrityksistä huolimatta saanut tehtyä check-iniä, joten ensimmäiseksi oikeaan terminaaliin saavuttuamme oli tehtävänä löytää Ryanairin check-in -tiski. Sellaistahan ei koko lentokentältä löytynyt. Ai miksikö jokin lentoyhtiö on halpalentoyhtiö? No siksi, ettei niillä varmaan ole ylimääräistä henkilökuntaa missään. Ja hyvä niin. Ihan järkevää siirtää sähköiseksi sellaisia palveluja, joiden osalta se on mahdollista. Löysimme kuitenkin palvelutiskille, jossa elämäänsä kyllästynyt intialaismies selitti meille Simpsonien Abu-aksentilla, että te ehditte vielä hyvin tehdä sen online check-inin, hänkin sen voisi tehdä, mutta se maksaisi 35€. Olin valehtelematta kolmen päivän ajan sitä koittanut tehdä ja meinasin repiä peliverkkarit palvelutiskillä seisoessani. Koitin selittää, että Ryanairin sivuilla on pakko olla tekninen vika, kaivoin tablettini esiin ja pakotin intialaismiehen seuraamaan check-in -rituaaliani jonon kasvaessa takanani. "Look, the page isn´t working!". Kärsivällinen, tylsistynyt ilme kasvoillaan mies kehotti katsomaan tarkemmin huomatakseen pienen pienen neliön, johon tulisi merkitä pienen pieni ruksi. "It´s not our problem, if you just cannot use your machine". Mahtava meininki! Saimme siis kuitenkin homman suoritettua ja siirryimme odottelemaan konetta

Herkku ihmetteli ääneen, miten päädyimme jokaisella lennolla istumaan hätäuloskäytävien kohdalle, vaikkemme olleet varanneet paikkoja etukäteen. Erityisesti 183 cm pitkä mieheni oli kiitollinen tästä, mutta emme oikein jaksaneet uskoa tuuriinkaan. Pohdin aihetta vielä paluulentojenkin aikana, kunnes tajusin leikkimielisesti merkinneeni lentoja varatessa Herkun titteliksi dr. Naureskelin vielä lippuja varatessa mielestäni hyvälle käytännön pilalle, jonka ansiosta ilmeisesti saimme nauttia hyvästä jalkatilasta. Hieman jälkikäteen huono omatunto kolkutti. Onneksi hoitoalan rautaisina ammattilaisina olisimme hädän hetkellä sentään jotain osanneet tehdä.


 Olimme vihdoin perillä Ibizalla myöhään illalla ja varmaan koko loman yksi parhaimpia puolia oli nähdä heti rakkaat ystävät. Espanjan ystävä oli jaksanut tulla meitä kaikkia erikseen vastaan ja täytyy kyllä myöntää, että oli ihana istahtaa pitkän ja uuvuttavan matkan jälkeen supertyypin viereen. Olin odottanut tapaamistamme niin pitkään. Ja täytyy taas todeta, kuinka hassua se on, että joidenkin ihmisten kanssa, vaikka oltaisiin oltu erossa kuinka monta vuotta, niin juttu lähtee siitä, mihin se edellisellä kerralla on jäänyt.

 



 

Käytiin nopeasti tsekkaamassa itsemme sisään hotelliin ja heittämässä laukut huoneeseen. Pitkä matka verotti voimat ja ilmeisesti aivokapasiteetinkin, sillä huonetta maksaessa huomasin unohtaneeni pankkikortin tunnusluvun. Mikä ihana yllätys nälkäisenä ja väsyneenä huomata, ettei tunnusluku vaan tule mieleen. Turistisaarilla paikallisetkin osaavat suhteellisen hyvin englantia, mutta siltikin "Excuse me, I can´t remember my pin-code, is it necessary to use it" kuulostaa samalta kuin "I just stole this card, can you help me to use it?".

 

Meillä oli alun perin varaus toiseen hotelliin, mutta halusin välttämättä koko matkaseurueemme kanssa samaan hotelliin. Ajatus aamupalatreffeistä ja lähekkäin sijaitsevista huoneista oli vaan niin mahtava, että peruin lopulta alkuperäisen varauksen ja päädyimme tähän kyseiseen hotelliin. Jo aulaan saapuessamme totesimme, ettei lottoarvonta hotellin valinnassa ollut osunut pääpottiin eikä edes lohdutuspalkintoon. Pienestä ja arkisesta aulasta nousi kapea portaikko yhteensä yhdeksään kerrokseen, joissa kävellessä heikompi hermoista saattaisi alkaa ahdistaa. Itse huone oli pieni ja kuuma, mutta toisaalta tulisimme viettämään siellä ainoastaan kaksi kokonaista päivää, jotka nekin olivat lähes täyteen suunniteltua ohjelmaa.



 

Päädyimme lopulta läheiseen ravintolaan koko porukalla syömään. Osa lähti vielä klubillekin jatkamaan juhlimista, mutta Herkun kanssa olemme jo ilmeisesti niin vanhoja, että tyydyimme iltamyssyihin lähiravintolassa, jossa musiikkikin soi sopivan hiljaisella. Ei voi muuta kuin nauraa, että tähän on tultu. Pääsimme lopulta huoneeseemme noin neljän aikaan aamuyöllä. Ennen nukahtamissa sain jälleen kuningasidean mennä suihkuun. Hikisen matkan ja päivän jälkeen pettymys oli karvas, kun huomasin, ettei suihkusta tullut lainkaan vettä. Respasta osasivat kuitenkin kertoa, että vesiputki oli mennyt rikki ja vesi oli poikki koko kadulta määrittelemättömän ajan. Mahtavissa fiiliksissä nukkumaan. 

 



 

Seuraava aamu valkeni ihanan aurinkoisena. Yö Don Quijote hotellissamme oli jokseenkin ikimuistonen. Tukahduttavan kuumassa huoneessa oli mahdollista nukkua vain ikkuna auki. Hotellin seinusteille pesineet pulut kuitenkin pitivät huolen, että jossain vaiheessa yötä ikkuna oli pakko sulkea. Näin jo mielessäni tilanteen, jossa herättelin Herkkua "Heräisitkö pyydystämään pulua, kun se pääsi livahtamaan avoimesta ikkunasta tänne". Olo ei siis varsinaisesti ollut levännyt, mutta eipä se niin haitannut, kun lomalla oltiin. Auringosta saisi mielettömästi energiaa.

 

 

 

Kävelimme Ibizan kaduilla, mutta totesimme, että kisakuntomme on siinä pisteessä, että parempi oli päätyä rantaterassille juomaan Sangriaa. Niiltä osin, kun ehdimme saareen tutustua, tuntui Ibizan ranta-alue pieneltä ja kompaktilta. Ihmisiä oli suhteellisen vähän ja meno rauhallista. Toisaalta kausikin alkoi olla päätöksessä ja seuraavana viikonloppuna tultaisiin viettämään kauden päätösbileitä.

 



 

Espanjalaisittain Ibizan hintataso on kallis, mutta suomalaisittain kohtuullinen. Ainakin ruoka oli jopa edullista monessa paikassa, mutta luonnollisesti taso vaihteli tosi paljon. Söimme mahtavissa paikoissa ja sitten vähän vähemmän mahtavissa. Sangria ja osa viineistä oli edullisia, drinkit hieman kalliimpia. Kahden päivän ja kolmen yön reissu oli ehdottomasti liian lyhyt, mutta toisaalta sain sen verran esimakua, että tiedän ehdottomasti haluavani tulla joskus uudestaan. Asuuhan saarella yksi tärkeimmistä ystävistänikin.

 





Kohti Ibizaa ja Barcelonaa!

 

Nyt se on käsillä. Matka, jota ollaan odotettu koko alkuvuosi. Yksi syy odottamiseen on ollut tietenkin irtiotto arjesta. Jätimme kaikki lapset isovanhempien hellään huomaan ja päätimme viettää kokonaisen viikon rentouttavassa aikuisseurassa. Toinen syy odottamiseen on tietenkin ollut se, että näen pitkästä aikaa rakkaan ystäväni, joka astelee huomenna, lauantaina avioliiton satamaan ihanan Angelinsa kanssa Ibizan auringon alla. Olemme olleet hyviä ystäviä yläaste- ja lukioajoista saakka, mutta koska elämä on kuljettanut meidät eri puolille Eurooppaa, emme kovinkaan usein nykyisin tapaa. Olen odottanut siis tätä matkaa varmaan enemmän kuin mitään, sillä voi hyvin olla, että seuraavan kerran näemme vasta monien vuosien päästä. Kolmas syy odotukseen on tietenkin se, että lähdemme matkaan ystäväporukalla. Valitettavasti kaikki porukasta eivät voineet työkiireistä johtuen lähteä, mutta suurin osa kylläkin. Vietämme siis koko porukalla ensin kolme päivää nauttien Ibizan rannoista ja sen jälkeen nauttien kolme päivää Barcelonan kulttuuriannista. Ainakin Sagrada Familia on pakko nähdä ja se akvaariohässäkkä.
 

 

 

Viime aikoina on ollut jälleen sen verran kiireistä ja stressaavaa työkiireistä ja uusperheen kiemuroista johtuen, että päätimme aloittaa lomailun jo päivää aikaisemmin. Olemme aiemminkin hyödyntäneet lentokenttähotelleja, jos on ollut tiedossa aikainen aamulähtö. Lomassahan kaikkein parasta on juuri se hetki ennen lähtöä, joten nautiskeltiin nyt siitäkin täysin rinnoin Flamingossa. Ja täytyy kyllä sanoa, että voiton vie tuo hotelli ylitse muiden siis jos puhutaan lentokentän läheisyydessä olevista. Mahtavat maisemat, hyvät kulkuyhteydet, ravintolatarjonta, viime hetken ostosmahdollisuudet. Jatkossa yövyn ennen lentoja pelkästään Flamingossa. Pienenä miinuksena, ettei lentokenttäkuljetuksia ole mahdollisuutta saada tuosta hotellista, mutta meitä tuo puute ei kovin paljoa haitannut, kun olimme omalla autolla liikenteessä joka tapauksessa.

 



 

Ei muuta kuin hyvää matkaa meille. Tätä on odotettu. Lentomatkasta on tosin tulossa ihan riittävän pitkä, sillä lennämme Ibizalle Riikan ja Barcelonan kautta. Kannatti olla myöhässä lentojen varaamisen suhteen.

 



 Ja näin mahtaviin maisemiin herättiin lentopäivän aamuna. Herkku ei tosin ollut moottoritie-maisemasta yhtä vaikuttunut, mutta itselläni hymy ja onnellisuus tulivat sielusta asti ja myös rouhea teollisuuskaupunkimaisema puhutteli.

 

 

Kisaväsymystä alkoi kyllä jo näkyä Barcelonan kentällä. Lensimme perjantai iltana ja kone oli aivan täynnä parikymppisiä bilettäjiä. Olimme varmaan sunnilleen ainoat 30-40 -vuotiaat matkustajat. Saavuimme kuitenkin myöhään illalla ihanan lämpimälle Ibizalle, jolloin kaikki murheet ja paineet unohtuivat. Tiedossa oli rakkaan ystävän häät, lukuisa joukko muita ystäviä, hyvää ruokaa ja ystäviä.

 

 

 

Juhlien juhlaa

 

Näköjään päivitystaajuus näin syksyn tullen harvenee harvenemistaan. Totta puhuakseni päivät viikolla ovat olleet kuluneella viikolla niin kiireisiä, etten ole edes muistanut koko blogin olemassaoloa. Illat ovat täyttyneet kokouksista ja milloin mistäkin kissan ristiäisistä. Lisäksi firma pitää kiireisenä edelleen, vaikka hieman odotin, että syksyn tullen tahti vähän hiipuisi. No en valita, nyt hoitovapaalla voi keskittyä oikeasti niihin asioihin, joita ei sitten työelämässä olekaan enää aikaa toteuttaa. Ja siis oikeasti ihanaa, olen hoitovapaalla vielä koko ensi vuoden. Pienet sille!

 



 Kulunut viikonloppu on ollut vauhdikas, mutta kuitenkin rentouttava. Perjantaina olin vielä keikalla aamuvuorossa, Herkku roudasi vauvan yökylään anopille ja hurautti Helsinkiin ja takaisin viemään isot pojat isälleen. Ehdittiin vielä pitämään romanttiset (?) päivällistreffit kotona, kunnes kiidettiin rapujuhliin ja samalla juhlistettiin paikallisen panimon 30 vuotista taivalta.

 

Hassua, että etukäteen ei olisi huvittanut yhtään lähteä. Pitkästä aikaa kaikki lapset olivat poissa ja rankan viikon jälkeen olisi tehnyt mieli vaan jäädä sohvalle koomailemaan. Väkisin kuitenkin lähdettiin ja iloksemme huomattiin, että oli hauskin ilta pitkään aikaan. Hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. Kyllä kannatti poistua neljän seinän sisältä viihteelle.

 

Lauantaina sainkin viettää laatuaikaa vauvan kanssa, kun Herkku suuntasi töihin. Päikkäreiden vietin laatuaikaa itseni kanssa; edellisen illan snapsihuurut lähtivät lasillisella hyvää valkoviiniä, siivoamisella ja Dire straitsilla. Sain edellisenä iltana mahtavan vinkin käyttää parittomia sukkia siivousliinoina. Ei muuta kuin fairy-vettä kippoon, pariton sukka käteen, kostutus ja uritettujen keittiökaappien kimppuun. Ja tähän todellakin on tultu.

 



 

Loppuillan rentouduttiin tyttöjen kesken siistissä ja hyväntuoksuisessa kodissa. Vauva tosin kyllä koitti ihan kiitettävästi tuhota työni jälkiä. Sunnuntaina vietettiinkin jälleen synttäreitä. Tällä kertaa oli vuorossa paikallisen yhdistyksen 110-vuotisjuhla, jossa Herkun kanssa pönötettiin edustamassa.

 

 

Aurinkoinen viikonloppu olisi kyllä kovasti kutsunut pihahommiin, mutta tämä viikonloppu meni nyt muualla juhliessa. Ihanan rentouttavaa kuitenkin ja kaiken kruunasi rakkaan ystäväni raskausuutiset. Sydämelliset onnittelut tätäkin kautta. Suurimpana toiveenani olisi kuulla jatkossa vielä lisää näitä ihania raskausuutisia <3

 

Aurinkoista viikonloppuhöpinää

Ihana aurinkoinen, syysflunssan värittämä viikonloppu takana. Isommat lapset olivat toisissa kodeissaan ja sunnuntaina Herkkukin lähti töihin. Vauvan nukkuessa päiväunia, koin jotain niin harvinaista, että pakko antaa oikein oma maininta siitä tännekin. Olin siis kokonaista kaksi tuntia Y-K-S-I-N. Ei todellakaan edes jokaviikkoista nannaa. Mieli olisi tehnyt puutarhaan kuopsuttamaan, mutta päätin kuitenkin ottaa rennosti sohvalla maaten ja blogeja lueskellen.

 



 

Sain mahtavia ideoita pihan nurmikkoalueen vähentämiseen älyttömän helponkuuloisilla toimenpiteillä. Tälläkin hetkellä ruoho on pihallamme niin pitkä, että ihan alkaa jo melkein hävettää. Nurmikkoa pitäisi poistaa isolla kädellä, mutta ajatus megalomaanisesta kaivuutyöstä ei houkuta. Lueskelin Suomelan sivuilta ideoita muuttaa nurmikkoa kukkapenkiksi sanomalehtien avulla ja ensi viikolla käyn siis tuon projektin kimppuun. Ihminen, joka ei jaksa leikata ruohoa, jaksaa aivan varmasti hoitaa kukkapenkkejä. Sehän on ihan päivänselvää.

 



Vauvakin on päättänyt laittaa ison vaihteen silmään ja tuntuu, että tuo pikkuinen on joka paikassa. Suosikkeja ovat tietenkin raolleen jääneet ovet, kun niistä pystyy huomaamatta pujahtamaan kiellettyihin paikkoihin. Myös kaikenlaiset johdot, erityisesti laturit ovat vauvan suosiossa kaukosäätimistä nyt puhumattakaan. Vauhtia tuntuu riittävän, mutta taitoa ei niinkään, joten joka päivä on jossain uudenlainen kuhmu.

 



 

 

Vajaa kolme viikkoa, kun lähdetään kaverin häihin Ibizalle ja samalla Barcelonaan. Bikineihin pitäisi mahtua, mutta koska vähän sairastettiin, niin kyllähän sitä täytyi itseään palkita parilla pullalla. Terveyskuuri ei ole edennyt ihan tavoitteiden mukaisesti, mutta nyt jälleen ruotuun, kun arki alkaa. 

Syysflunssaa ja syyspohdintoja

Helteiden hellitettyä meinasin jo muutamana sateisena päivänä masentua, kun kelasin kesän päättymistä ja pitkän pimeän syksyn alkamista. Nyt muutamana päivänä kelit ovat jälleen olleet kuitenkin niin mahtavat, että muistin jälleen kuinka ihanaa aikaa syksy onkaan. Olen saanut jotenkin boostia myös pihan laittamiseen. Sitä boostia tässä odoteltiinkin koko kesä, mutta kun inspiraatiota ei vaan tullut, niin oli parempi olla tekemättä mitään, kuin väkisin yrittää. Pihallamme on lojunut aivan mieletön määrä vanhemmiltani saatuja unikiviä, liuskekiviä ja ties mitä pihakiviä odottamassa lopullista sijoituspaikkaansa. Luovuttiin jo kauan sitten ajatuksesta laatoittaa piha, mutta jonkinlaisia muureja niistä tekisi mieli väsätä. Laitan kuvia sitten, kun on jotain kuvattavaa.

 

Lisäksi mielessä häämöttää jo tuleva Halloween, jota meidän perheessä on tavattu viettää koko lokakuun ajan. Nytkin ollaan jo pohdittu kaikkia mahdollisia pihakoristeita. Viime vuosilta kopioidaan tietty parhaimmat ideat ja niiden lisäksi kehitellään jotain uutta. Halloween-hommat saivat meillä alkunsa muutama vuosi sitten, kun lapset halusivat rakentaa zombie-hautausmaan pihalle. Väsäsimme yhdessä puisia hautaristejä etupihalle ja niiden kaveriksi muutamia kummituksia. Lapset olivat tyytyväisiä. Muutama viikko Halloweenin jälkeen ovikello voi ja oven takana seiso lukuisa joukko Jehovan todistajia. He olivat tulleet kertomaan meille oikein joukolla ristin merkityksestä ja siitä kuinka he pahoittivat mielensä Halloween-koristeistamme. Tarkoitushan ei ollut tietenkään kenenkään mieltä pahoittaa, mutta päätin kuitenkin, että tästähän tehdään muuten perinne. Ja siitä lähtien olemme joka ikinen syksy väsänneet aina lokakuun ajaksi suuren koristuksen etupihalle. Zombie-hautausmaa nyt on siinä ja siinä hyvän maun mukainen, joten se on jää kyllä nykyisin vähemmälle huomiolle.

 

Viime päivät on muuten kuluneet meillä sitkeän syysflunssan kourissa. Lapset ovat yskineet ja niiskuttaneet, eikä me aikuisetkaan olla taudilta vältytty. Tehovitamiinikuurille vaan ja flunssaa selättämään. Olen odotellut, koska vauva saa tartunnan, koska meillä on suureksi onneksi jo melkein kaksi viikkoa nukuttua öisin todella hyvin. Kipeä vauva luultavastikin valvottaa jälleen, mutta onhan tässä nyt jo ladattukin akkuja.

 

Lopuksi vielä muutamia kuvia viime Halloweenista. Jos vaikka saisin itsekin uutta inspiraatiota koristeiden tekoon. Hyvää syksyistä viikonloppua kaikille!