Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

20.3.2016

Saareke keittiöön


 
Tiedättekö sen vanhan läpän "Ostin kun halvalla sain?". Siihen liittyen tuleekin mieleni tarina ruokaryhmästä, joka oli ihan väärän värinen, vääränkokoinen, väärä kaikin puolin. Hinta oli kuitenkin kohdillaan. Se maksoi fb-kirpparilla vain suklaalevyn verran, sijaitsi aivan lähellä ja mahtui purettuna pakettiautoon. Olisi ollut tuhlausta jättää ostamatta.
 
Oli kyllä kiva, että vihdoin mahduttiin koko perhe saman pöydän ääreen, mutta kyllä vähitellen alkoi ärsyttää, ettei jääkaapin ovi aukea kunnolla, pöydässä istuvan ohitse ei mahtunut tuolin ja seinän välistä, kauppakassien purkaminen oli aivan hanurista ja muutenkin elämä yli-ison ruokaryhmän ympärillä alkoi vaan ärsyttää.
 
Tänä aurinkoisena aamuna sen sitten keksin: miksei siirrettäisi yli-isoa ruokaryhmää yli-isoon olohuoneeseen? Näinhän me teimme ja seuraava ongelma oli, mihin siirrettäisiin vanhatkunnonikeanmalmlipastot. No laitetaan niistä selät vastakkain ja tehdään keittiöön saareke!
 


 
Ja voi että, tämmöistä mä olen aina halunnut. Ongelmathan eivät päättyneet tähän, vaan seuraavaksi pohdimme, mihin siirtäisimme nuo kaksi kuvissakin näkyvää tuolia, jotka eivät vaan löydä paikkaansa mistään. No saarekkeen taakse keittiöön tietenkin. Tässä vaiheessa alkoi mieleen hiipiä pieni katumus ja pohdinta olikohan tämä sittenkään hyvä idea?
 
Näillä mennään nyt hetki ja katsotaan sitten keväämmällä, miten homma ratkaistaan. Hyviä puolia ainakin nyt on:
 
-jääkaapin ovi mahtuu aukeamaan
-keittiössä on harmoninen vaalea väritys
-keittiössä on tilaa
-keittiössä on enemmän tasoja
-hieman lisää tuunausta ja keittiössä voisi kohta olla aamupalasaareke
 
 
Huonoja puolia:
 
-saareke vaan näyttää vähän kummalliselta
-olohuoneen väritys muuttui harmonisen vaaleasta vähän värikkäämmäksi, ei hyvä
 

 
Ihana aurinko on tehnyt valokuvaamisesta astetta miellyttävämpää. Nämä kuvat tosin näyttävät melko kamalilta, koska puhelimeni vetelee viimeisiä ja kamera sitä myöten myös. Järkkäriähän en edelleenkään jaksa kaivaa esille, koska kuvien siirto on aivan liian monimutkaista ja aikaa viepää. Olohuoneen uudesta järjestyksestä en vaan nyt samaan sessioon saanut otettua kuvaa, koska 1,5-vuotiaan pikku termiitin ansiosta pystyn hetkellisesti raivaamaan kuvattavaan kuntoon ainoastaan rajallisen alueen.
 






27.2.2016

Kahden nojatuolin arvoitus..tai kirous


Viime aikoina on taas sisustusrintamalla ahdistanut aika tavalla. Kaikki näyttää niin lattealta ja tylsältä. Joka paikka on sotkussa, eikä mitkään huonekalut sovi yhteen. Mikä hemmetin järki on ollut roudata koko huusholli täyteen Ikean hengetöntä ja sielutonta romua? Kirpputorilta saisi paljon parempaa kamaa. Huonekaluja, joilla olisi joku tarina kerrottavana. Tarina tai ei, aivan sama, mutta jotain kohennusta pitäisi saada. No, päätin ihan alkajaisiksi järjestellä keittiön avohyllyjen purkit. Avohyllyt ovat ärsyttäneet jo pidemmän aikaa ja olin jo hankkimassa niihin ovia. Näin kuitenkin facessa erään ihan toisen talon myynti-ilmoituksen, jossa keittiössä oli myös avohyllyjä ja nehän näyttivät ihan kivoilta. Toisin kuin meillä, niissä oli jokin järjestys ja logiikka. Voiko nyt enää ihmetellä, ettei hylly, jossa on nuhapumppu, lasten askartelut, pullonpalautuskuitti, kahvinkeittotarpeet ja xylitol-pastillit, näytäkään hyvältä? Ei muuta kuin purkit ojennukseen ja järjestykseen, niin näytä ihan niin pahalta. Paitsi tuo vaaleanpunainen väri. Mitähän hittoa olen joskus ajatellut?




Sitten se toinen ahdistuksen aiheuttaja. Nuo kaksi kuvassa näkyvää ehkä n. 50-luvun nojatuolia, jotka eivät vaan kerta kaikkiaan kestä viiden villipedon käsittelyä olohuoneessa. Verhoilun väri on toki vähän väärä ja muutenkin tuolien tyyli on nykymakuuni hieman liian pelkistetty. Runsautta ja ylellisyyttä pitäisi olla enemmän kuten elämässä ylipäätään, heh.
 
Olin jo heittämässä tuoleja roskalavalle, mutta viime hetkellä en raaskinutkaan ja nyt olen yrittänyt löytää tuoleille jotain uutta paikkaa. Olohuoneeseen tosin kaivattaisiin lisää istumapaikkoja, jotta koko kööri pääsisi mukavasti tv:tä katselemaan. Toisaalta olohuoneesta tuli myös ihanan avara tuolien lähtemisen jälkeen. Pohdin myös mahdollisuutta siirtää iso ruokaryhmämme olohuoneeseen. Tällöin keittiöön voisi jäädä nuo kaksi nojatuolia minun ja Herkun ihania kahvihetkiä varten ja muuten ruokailisimme sitten olohuoneen puolella. Ehdotin ruokaryhmän siirtämistä Herkulle, joka ei suorilta käsin innostunut ja lopulta ehtona oli, että ryhmä voidaan siirtää sillä ehdolla, ettei sitä siirretä enää takaisin. Huijauksen makua sanon minä, eihän tuollaisella diilillä kannata mitään sopia.



Samalla, kun järjestelin keittiön avohyllyn lasipurkkeja, heräsi uusi innostus kaikkia mahdollisia lasipurkkeja kohtaan ja olen nyt haalinut niitä joka paikkaan esille. Toinen nojatuoli jäi eteisaulaan pienen lipaston kaveriksi ja tadaa, siitähän syntyi lukunurkkaus. Yhtenä iltana istuin tuossa tuolissa tarkoituksena selailla päivän lehtiä, mutta totesin melkein heti, ettei lukunurkkausta kannattaisi pystyttää koko talon pimeimpään huoneeseen ainakaan niin, ettei luonnonvaloa pääse lainkaan tulvimaan mistäänpäin. Lapsetkin luultavasti kuvittelivat siinä istuessani, että olin tulossa vähintään hulluksi, kun kävivät vuorotellen kysymässä: "Äiti, miksi sä istut täällä yksin?" Eivätkä ne tajunneet, että se oli LUKUNURKKA?!

 
 
Pakko varmaan huilata viikonloppu ja pohtia tätä järjestystä oikein ajatuksen kanssa. Nyt on sellaiset puhdistukset menossa, että aivan kaikki turha tavara saa lähteä mukaan lukien huonekalut. 

14.2.2016

Ystävänpäivää!

 
Mahtavin ystävänpäivälahja ikinä: Sain Vikalta kerhossa tehdyn kukkasen, punaisen pikkuauton ja muutaman sentin rahaa. Just love it. Ystävänpäivää on meillä muutenkin vietetty parhaiden miesten seurassa. Käytiin perheen miesten kanssa leffassa ja muutenkin ollaan taas sokerikyllästetty itseämme tänä viikonloppuna. Ei ole vaikea tehdä johtopäätöstä siitä, että jo viikon (itseasiassa vähän vajaa) maidoton ja gluteeniton on pakko olla hyväksi kropalle. Tänään aamupalaksi american pancakea, iltapäiväkahvilla muffinsia kermavaahdolla ja leffassa karkit. Lopputuloksena olo on niin uskomattoman huono. Toivottavasti muistan tämän olotilan seuraavan kerran, kun tekee mieli hiilarihöttöä. Tällä kertaa retkahdus oli kyllä ihan hallittu, koska olin etukäteen päättänyt, että tänään lähtee vähän rennompi ruokavalio. Jatkossa täytyy nämä hallitutkin retkahdukset jättää väliin, koska olotila voittaa pahimman krapulankin mennen tullen.
 
 
Viikonlopulle oli taas tiedossa myös ajelua useita satoja kilometrejä Ekan turnaukseen. Tällä kertaa tilanne oli niinkin mainio, että jouduin ottamaan sekä Vikan että Vauvan mukaan, sillä Herkku lusi töissä. Tuli todettua, että 1,5 vuotiaan pitäminen katsomossa aloillaan on lähes mahdoton tehtävä. Vaikka kassiin oli pakattu rinkeleitä, banaaneja ja suunnilleen plasma-TV.stä lähtien kaikki mahdollinen viihdyke oli pikkumuijassa pitelemistä. No mahtava reissu joka tapauksessa ja hienosti pojat tsemppasivat, vaikka rivit olivat tällä kertaa vähän harvat.
 

 
Jotenkin inspiroiva viikonloppu ollut, sillä päätin, että ensi viikolla alkaa sitten eteisten maalausurakka. Olen ollut kahden vaiheilla maalatako puolipaneelit mustiksi vai jättääkö kiiltävän valkoisiksi. No nyt sitten olen kallistunut siihen vaihtariin, että valkoisiksi saavat jäädä. Seinien yläosa täytyisi nyt siis ottaa käsittelyyn. Maalivarastoissa lienee sopiva määrä oikeanväristä maaliakin. Mitähän tästäkin tulee?
 

30.1.2016

Inspiraatiokuvia

 
Silloin, kun alettiin tekemään remonttia, olin vahvasti mieltynyt maalaisromanttiseen sisustustyyliin. Hiljalleen tyyli vaihtui modernin ja romanttisen yhdistelmään. Nyt viime aikoina tämä nykyinenkin tyyli on alkanut kyllästyttää ja haluaisin muuttaa sisustusta enemmän dramaattisempaan suuntaan. Löysin sattumalta muutaman mutkan kautta ihanan, helsinkiläisen hotellin, Lilla Robertsin, jonka huoneet on sisustettu juuri sillä tyylillä, jota nyt kotiinikin haluaisin. Otin vapaudekseni kopioida muutaman kuvan tännekin. Jos majoittuminen tuossa ihanassa hotellissa kiinnostaa, niin lisätietoja saa täältä.
 




Flunssainen viikonloppu

 
Kauan odotettu viikonloppu ja räkishän se tietenkin meille iski. Viime yöt on menneet taas ihan extra lyhyillä unilla. Ihmettelen enää vaan sitä, että miten unettoman yön jälkeen 1,5-vuotiaalla riittää virtaa ja samaan aikaan me vanhemmat olemme ihan tööt. Kaiholla muistelen nyt sitä aikaa, kun lapsia ei vielä ollut ja flunssassakin sai hyvällä omalla tunnolla maata soffalla, katsella tuntikausia leffoja ja rentoutua. Tämä viikonloppu otetaan kuitenkin rennosti ja sunnuntaina suunnataan takapenkki täynnä poikia Jyväskylän liepeille turnaukseen.
 

 
Aivan kauhea sisustusmania jyllää jossain taustalla ja nyt ihan pikana pitäisi ainakin uusia olohuoneen verhotangot. Sain niistä aivan yllättäen mahtavan idean, joka on pakko toteuttaa. Lisäksi keittiön verhoista sain hyvän (?) idean ja heti kun vointi tokeentuu on pakko suunnata kangaskaupoille. Maalihankintoja täytyisi myös tehdä, koska eteinen tulee saamaan seiniinsä uuden mustan värin. Niin ja vanhat nojatuolit lahoavat alta, joten uudet pitäisi hankkia. Niistäkin on jo monta ideaa, mutta kun vaan nyt valitsisi sen parhaimman.



16.1.2016

Kaaos alkaa helpottaa

 
Sain vihdoin aikaiseksi kerätä joulun pois. Mahtava valoilmiö ja luminen maisema ovat antaneet sellaiset energia-boostit, että oksat pois. Varsinaisesti en kyllä ole mikään talvi-ihminen, koska kylmyys, lumi ja erityisesti lumityöt ovat ihan syvältä. Valoisuus on kuitenkin pitkän pimeän kauden jälkeen jotain niin mahtavaa, että tällä fiiliksellä kestää kyllä pikku talvenkin.
 
Kyllä se muuten melkoisen kauan kestikin saada koko talous järjestykseen. Edelleenkin on jotain sellaisia pikku juttuja, jotka hämää. Kuten esimerkiksi se, että vauvan vaatteet ovat Ekan huoneessa olevassa lipastossa. Säilytyssysteemit täytyisi olla toimivat, mutta nyt kun akuuteimmat ongelmat on ratkottu, niin palaan sitten myöhemmin noihin yksityiskohtiin.
 
Pitkän aikaa oli myös sellainen fiilis, ettei mikään sisustushomma tai ainakaan remontointi nappaa yhtään. Nyt alkaa taas kyllä tapetointi- ja maalausurakat houkutella. Ilmeisesti edellisistä on jo niin pitkä aika, että olen onnellisesti unohtanut, kuinka ärsyttävää se maalaaminen on.
 
To do -listalla on ainakin:
-aikuisten makkarin seinän tapetointi
-aulan tapetointi tai maalaus
-eteisen tapetointi tai maalaus
-pikku-WC:n kaakeleiden käsittely jotenkin
 
Nuo ovat sellaisia "helppoja pikkuhommia" joihin voi ryhtyä ihan koska vaan. Ja kokemuksesta muistan ja tiedän, että niillä helpoilla pikku hommilla on tapana laajentua ja pursuilla. Lopulta ollaan tilanteessa, jossa kaikki on keskeneräistä ja sitä tilaa kestää pitkään.
 
Varmaan johtuu lisääntyneestä valoisuudesta ja alitajuisesta kevään odotuksesta, kun myös pihahommat alkavat houkutella. Kaksi kesää on nyt mennyt ulkotöissä jotenkin horroksessa johtuen ehkä ensin vauvakesästä ja sitten taaperokesästä, jotka molemmat ovat aika haastavia yhdistää puutarhanhoitoon. Nyt olen luottavaisin mielin, että tänä vuonna saataisiin ulkona jotain aikaiseksikin.
 
Meillähän on osittain kesken myös muutaman vuoden talon maalausprojekti, joka pitäisi kyllä tänä keväänä saattaa loppuun. Toisaalta, jos tässä nyt vielä pari vuotta venkoilisi sen kanssa,  niin voisi samantien sutaista koko talon uudelleen maalin peittoon. Yhtenä päivänä, kun olin kävelyllä, näin talomme lehdettömien puiden takaa ja järkytyin. Se näyttää ihan hirveältä! 60-luvulla rakennettu omakotitalo, jota on laajennettu vähän urposti. Aloin siltä seisomalta suunnittelemaan toimenpiteitä, joilla myös talon ulkomuotoa saisi kohennettua. Face-liftinhän teimme jo aiemmin talon julkisivulle, mutta nyt täytyy varmaan hioa vielä niitä muitakin sivuja. Ehkä jotain ikkunaristikoita, ikkunaluukkuja tai ikkunoiden verholautoja voisi ajatella.
 
Ja näköjään oma pikku työleirikin alkaa tässä mukavasti muotoutua. Ihanaa omakotitaloelämää, ei tule tekemisen puutetta.



 
Niin ja hei, pakko sanoa noista kuvista, että ne ovat ihan hirveitä. Räpsin kuvia nykyisin pelkästään kännykän kameralla. Olin juuri pääsemässä jyvälle järkkärin saloihin, kun sain tabletin. Sen myötä lopetin kaikenlaisten muiden tietokoneiden käytön. Järkkäristä kuvien siirtäminen blogiin vaan on aivan liian aikaa vievää, joten no can do.

9.1.2016

Yksi makuuhuone lisää

 
Lasten kasvaessa olen tasaisin väliajoin ahdistunut tilanpuutteesta. Talomme on periaatteessa ihan riittävän iso (120m2), mutta epäkäytännöllinen pohjaratkaisu ja neliöiden asettelu vaikeuttavat lapsiperheen arkea. Makuuhuoneita on vaan kolme, joista yksi on todella iso. Isoin makkari on tähän asti ollut meidän vanhempien master bedroom, jossa luxusta arkeen on tuonut muun muassa oma vessa ja ruutulasiset pariovet, joista ah, olen niin kovin tykännyt. Vauvan synnyttyä ratkoimme tilanpuutteen ajatuksissamme siten, että jossain vaiheessa isosta makkarista tulee kolmen lapsen leikkihuone.
 
Jostain syystä sain alkuviikosta päähäni vaihtaa huoneiden järjestystä juuri nyt. Idea ajoittui juuri siihen kohtaan, että Herkku oli poissa lähes koko viikon (normaali työrytmi kun on 1 vrk töissä, kolme vrk vapaalla), niin jälkikäteen en voi kuin moittia itseäni surkeasta ajoituksesta. Viikon ajan olen siis raahannut yksin huonekaluja huoneesta toiseen, järjestellyt kaappeja uusiksi, pitänyt pitkiä lepotaukoja sohvalla ja mikä on lopputulos? Valmista ei ole vieläkään. Vauvan päiväunille laitto johti tänään melkoiseen härdelliin, sillä jouduimme koko perheen voimin metsästämään tumppuja, sukkia, haalaria, pipoa ja kaikkea muuta mahdollista ympäri taloa. Tavarat on järjestelty uusiin paikkoihin, eikä niitä nyt tällä hetkellä löydä kukaan.
 

 
Tavaroiden raahaamisesta johtuen, eilen aamukahvia juodessa pää ei kääntynyt enää lainkaan oikealle. Päätin pitää lepopäivän ja olla kanniskelematta mitään koko päivän aikana. Olin kuitenkin unohtanut tilanneeni uuden pesutornin ja sitä tuodessaan kuljettaja sanoi: "Voitko muuten kantaa ton pyykinpesukoneen ja kuivausrummun mun kaverina, kun apukuski sairastui. Saatas ne teille sisään täältä pakkasesta". Siellä sitten raahasin niitä 50kg painoisia kodinkoneita aamuseiskalta yöpaidassa, niska jumissa ja nauroin mielessäni. Tämäkin vielä. Kuvamateriaali on saatavilla erityisen vähän, koska muutokset eivät vaan todellakaan ole vielä edes kuvattavassa kunnossa. Tämän viikonlopun aion ainakin osittain tehdä jotain ihan muuta kuin hoonata nurkkia. Shoppailu voisi kuulostaa vaihteeksi ihan rentouttavalta.
 


 




20.9.2015

Juhlien juhlaa




 
Näköjään päivitystaajuus näin syksyn tullen harvenee harvenemistaan. Totta puhuakseni päivät viikolla ovat olleet kuluneella viikolla niin kiireisiä, etten ole edes muistanut koko blogin olemassaoloa. Illat ovat täyttyneet kokouksista ja milloin mistäkin kissan ristiäisistä. Lisäksi firma pitää kiireisenä edelleen, vaikka hieman odotin, että syksyn tullen tahti vähän hiipuisi. No en valita, nyt hoitovapaalla voi keskittyä oikeasti niihin asioihin, joita ei sitten työelämässä olekaan enää aikaa toteuttaa. Ja siis oikeasti ihanaa, olen hoitovapaalla vielä koko ensi vuoden. Pienet sille!
 



 Kulunut viikonloppu on ollut vauhdikas, mutta kuitenkin rentouttava. Perjantaina olin vielä keikalla aamuvuorossa, Herkku roudasi vauvan yökylään anopille ja hurautti Helsinkiin ja takaisin viemään isot pojat isälleen. Ehdittiin vielä pitämään romanttiset (?) päivällistreffit kotona, kunnes kiidettiin rapujuhliin ja samalla juhlistettiin paikallisen panimon 30 vuotista taivalta.
 
Hassua, että etukäteen ei olisi huvittanut yhtään lähteä. Pitkästä aikaa kaikki lapset olivat poissa ja rankan viikon jälkeen olisi tehnyt mieli vaan jäädä sohvalle koomailemaan. Väkisin kuitenkin lähdettiin ja iloksemme huomattiin, että oli hauskin ilta pitkään aikaan. Hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. Kyllä kannatti poistua neljän seinän sisältä viihteelle.



 
Lauantaina sainkin viettää laatuaikaa vauvan kanssa, kun Herkku suuntasi töihin. Päikkäreiden vietin laatuaikaa itseni kanssa; edellisen illan snapsihuurut lähtivät lasillisella hyvää valkoviiniä, siivoamisella ja Dire straitsilla. Sain edellisenä iltana mahtavan vinkin käyttää parittomia sukkia siivousliinoina. Ei muuta kuin fairy-vettä kippoon, pariton sukka käteen, kostutus ja uritettujen keittiökaappien kimppuun. Ja tähän todellakin on tultu.
 

 
Loppuillan rentouduttiin tyttöjen kesken siistissä ja hyväntuoksuisessa kodissa. Vauva tosin kyllä koitti ihan kiitettävästi tuhota työni jälkiä. Sunnuntaina vietettiinkin jälleen synttäreitä. Tällä kertaa oli vuorossa paikallisen yhdistyksen 110-vuotisjuhla, jossa Herkun kanssa pönötettiin edustamassa.
 


 
Aurinkoinen viikonloppu olisi kyllä kovasti kutsunut pihahommiin, mutta tämä viikonloppu meni nyt muualla juhliessa. Ihanan rentouttavaa kuitenkin ja kaiken kruunasi rakkaan ystäväni raskausuutiset. Sydämelliset onnittelut tätäkin kautta. Suurimpana toiveenani olisi kuulla jatkossa vielä lisää näitä ihania raskausuutisia <3
 


15.8.2015

Ostin maton

 
Joka ikinen kuukausi meillä käydään samantyylinen keskustelu aiheesta "Ei osteta mitään.." Vaatijan roolissa on usein Herkku ja itse kyllä kovasti olen samaa mieltä, komppaan ja lupaan olla ostamatta yhtään mitään. Meillä on jo aivan kaikkea ja lasten leluja, tavaroita ja vanhoja vaatteita on koko ajan heitettävä pois uusien tieltä, koska säilytystilaa vaan on liian vähän.
 
 
Lisäksi meille on sattunut tälle vuodelle yllättävän paljon "pakollisia" ulkomaan matkoja, joiden rahoittamiseksi on kyllä käärittävä kaikki mahdollinen rahavaranto. Alkukesästä oltiin koko perhe reilu viikko Saksassa, loppukesästä Virossa ja syksymmällä lähdetään vielä kaverin häihin Ibizalle ja sieltä Barcelonaan. Kaikkea ihanaa siis tiedossa, mutta nyt olisi todellakin syytä pitää kiinni yhteisistä periaatteista, kuten "ei osteta mitään.."
 
 
Törmäsin kuitenkin fb-kirpparilla ihanaan, ehkä jopa Vallilan mattoon, jota en voinut ostamatta ohittaa. Varmaan kaikki mahdolliset taivaan voimat yrittivät estää ostamasta mattoa, mutta kotiutin sen joka tapauksessa lopulta. Fb-kirpparithan ovat huonossa maineessa juuri haamuostajien takia. On niin helppoa mainita ostavansa joku juttu, kun näkee kuvan, mutta sitten kun noudon ja maksun aika lähestyy, niin sitten alkaa kaduttaa. Ja kaikille tulee paha mieli. Itse teen ostoksia fb-kirppareilla silloin tällöin ja periaatteenani on aina nopea nouto ja maksu, enkä todellakaan peru mitään, minkä olen luvannut ostaa.
 
Tämän maton kanssa kävi vähän toisin. Ensinnäkin unohdin noutaa sen: lapset olivat kärttäneet koko päivän uimaan ja lopulta suostuin heidät viemään. Rannalla kiireettömästi istuen muistin sovitun noudon. Ou nou! Toisella noutokerralla huomasin autonavainten hukkuneen, enkä meinannut päästä sovittuun paikkaan sovittuna aikana. Ei muuta kuin kävellen Vauvan ja Vikan kanssa matkaan. Lopputuloksena tietenkin olin myöhässä ja kaiken kruunasi se, ettei minulla tietenkään ollut tasarahaa. Aaargh, eli toisin sanoen tein kaikki mahdolliset klassiset mokat, joihin useimmiten fb-kirppikseltä alkaneeseen kaupankäyntiin voi liittyä.

Sain kuin sainkin maton noudettua ja maksettuakin. Saavuin kotiin ja totesin, ettei matolle ole mitään paikkaan. Se oli täysin erikokoinen kuin mitä olin ajatellut (vaikka ilmoituksessa oli kyllä mitat täsmällisesti ilmoitettu), eikä sopinut oikein mihinkään. Lopulta levitin sen olohuoneen lattialle ihan vaan siksi, että kun se kerran on kaiken vaivan jälkeen hankittu, niin haluan sen olevan näkyvillä jossain. Meillä on muutenkin menossa tuota pikaa huonejärjestys uusiksi, joten eiköhän sille jostain lopulta vähän järkevämpikin paikka löydy.