Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barcelona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Barcelona. Näytä kaikki tekstit

17.9.2016

Barcelona pihistäen ja panostaen

Placa Reial on ehdottomasti yksi suosikkipaikoistani Barcelonassa. On tosin monen muunkin turistin suosiossa ja hinnat ovat toisinaan sen mukaiset.
 
Vihdoin sain aikaiseksi tehdä minikoosteen ihanasta Barcelonasta. Pakkasimme jälleen Herkun kanssa kimpsut ja kampsut kahteen lentolaukkuun ja suuntasimme kolmeksi yöksi Barcelonan sykkeeseen syyskuun alussa. Täytyy tosin myöntää, että perheellisten olisi varmaan stressittömämpää olla matkustamatta, sillä melkoista säätöä reissuun lähtö olikin. Kiireisen kesän ja syksyn jälkeen miniloma oli todella tervetullut. Olemme tosin jo varmaan sielummekin velkaa isovanhemmille, jotka mahdollistavat matkustamisemme ja muutenkin kiireisen elämän.
 
 


 
Kirjoittelin viime syksyisen reissun jälkeen pintapuolista tarinaa Barcelonasta ja nyt ajattelin antaa hieman syvällisemmän luotauksen kaupungin eri ulottuvuuksista. Teemana omassa kaupunkimatkailussa on melko usein budjetti. Emme lähde lomalle koskaan nuukailemaan, mutta pidän kyllä ajatuksesta saada rahoille mahdollisimman paljon vastinetta. Euroopan suurimmissa kaupungeissa hintataso tunnetusti on korkea, mutta budjetin ei tarvitse olla kovinkaan iso, saadakseen nauttia lomasta.


Pekoni pizzassa on jotain aivan käsittämättömän hyvää.


 Lennot ja majoitus
 
Lentojen hinnassa säästämisessä kaikkein oleellisinta on olla ajoissa liikkeellä. Me lensimme tällä kertaa Norwegianilla ja teimme varauksen puolisen vuotta etukäteen. Lennot maksoivat kahdelta n. 300€. Norwegianin ehdoton etu muihin halpalentoyhtiöihin on wifi, joka tosin ei toiminut kumpaankaan suuntaan. Majoituksessa pätee täsmälleen sama sääntö ajoituksen suhteen, mutta toisinaan voi melko viime tingassakin löytää hyvän hotellin edullisesti. Hintatason lisäksi myös hotellien varustelutaso vaihtelee tosi paljon. Itse olen valmis yöpymään hieman vaatimattomammissakin oloissa, mutta ehdoton vaatimukseni on, että sängyn on oltava hyvä. Sängyn laatua on vaikea varmistaa etukäteen, mutta kyllä se vaan näin on, että halvimmissa hostelleissa tuskin on Hästenssit odottamassa. Monen tunnin kaupungilla kävelyn jälkeen on ihanaa kallistaa pää pehmeään sänkyyn ja nukkua hyvät yöunet.

 
Ruoka

Jälleen kerran: vaihtelu on suurta. Oma ehdoton suosikkini on menu del dia eli suomalaisittain päivän menu. Tarjoillaan n. klo 12-16 välillä sisältäen 2-3 ruokalajia ja toisinaan myös juoman. Hinnaltaan päivän pöperö on n. 10-15€ ja paikasta riippuen pöytään saatetaan kantaa jotain aivan käsittämättömän hyvää tai jotain ihan luokattoman huonoa. Laadusta ei siis koskaan voi sanoa etukäteen. Oman kokemukseni mukaan parhaimmat ruokakokemukseni olen saanut vaatimattomimmissa, muovituolein varustelluissa muutaman neliön ravintolasalin paikoissa. Ei kai tuotakaan voi tosin sääntönä pitää. Kerran saimme maailman parhainta paellaa illallisella, mutta kun menimme samaan ravintolaan seuraavana päivänä menu del dialle, ei kokemus ollut lähelläkään edellisiltaista.

Ehdottomasti kalleimmat ravintolat (ja huom hinta ei todellakaan välttämättä korreloi laadun kanssa) sijaitsevat La Ramblalla, uimarannalla ja suosituimpien nähtävyyksien kupeessa. Jos matkabudjettisi on rajallinen, niin vältä ko. paikkoja.

Kaupunki on myös aivan täynnä leipomoita, lihakauppoja ja muista kauppoja, joten vatsantäytettä ei ole välttämätöntä etsiä ravintoloista lainkaan. Kauppahalli La Boqeria on myös aivan täynnä puolivalmiita ja valmiita ruokia, joita voi vetäytyä nauttimaan vaikka rannalle, kattoterassille tai puistoon.
 
 
Juoma

Sama homma kuin ruuassa, mutta laadun vaihtelu ei ole niin voimakasta. La Ramblalla saatat pulittaa lasillisesta Sangriaa 10€, kun korttelin verran sivuun Placa Reialla kannullinen maksaa 12€. Mojitot ovat monin paikoin halvempia kuin vesi ja halvimmillaan niitä sai kolme kympillä. Drinkit ovat yleensä halvimmillaan 6€:n luokkaa ja kalleimmillaan 10€. Kaikissa mahdollisissa pienissäkin kaupoissa on tarjolla jääkaappikylmiä virvokkeita, joten jos pussikaljoittelu sopii lomasi luonteeseen, niin sen voi tehdä melko edullisesti. Viinintuottajamaana Espanja toki tarjoilee turisteilleen myös mahtavia viinielämyksiä edullisesti. Lasi valkoviiniä on usein saman hintainen kuin pieni pullo vettä. Tyypillistä on myös, että juomien hinnat saattavat vaihdella päivän ja kellonajan mukaan. Hinnastossa drinkki saattaa olla 10€, mutta baarin ollessa tyhjä onkin yhtäkkiä happy hour ja saat juomasi edullisemmin.
 
 

Epäilyttävät sisäänkäynnit saattavat kätkeä sisäänsä todellisen helmen. Astu sisään siis avoimin mielin.

La Ramblan rannan puoleinen "päätepiste". Aika autiota silloin, kun suomalaisen lapsiperheen vanhemmat ovat tottuneet heräämään.

Nähtävyydet

Kulttuurinnälkäisille on tarjolla paljon nähtävyyksiä ja museoita. Omat ehdottomat suosikkini olivat La Sagrada familia ja park Guell. No, ne olivat myös itse asiassa ainoita erityisiä kohteita, joiden välittömään läheisyyteen raahauduin, sillä itse arvostan lomalla myös vapaamuotoista hengailua ja terassilla istumista. Noihin kahteen mainitsemaani, kuten myös melko lailla kaikkiin muihinkin nähtävyyksiin voi ostaa pääsylippuja ja parhaiten (myös edullisimmin) se onnistuu netistä etukäteen. Tällöin saatat välttää myös pitkän jonotuksen, mutta todella suosituissa kohteissa sekään ei ole tae. Koska turistit tuppaavat lomallaan nukkua pitkään, on kaikkein miellyttävintä suunnata suosittuun kohteeseen aamulla.

Vaikka olimme liikkeellä ajoissa, silti seuraavat mahdolliset liput La Sagrada familiaan oli mahdollista lunastaa vasta neljän tunnin kuluttua. Kirkko oli ulospäin äärimmäisen vaikuttava, mutta ihan niin kiihkeästi en sinne sisälle kaivannut, että olisin neljä tuntia odottanut. Siispä kaikkein edullisimmin nähtävyyksin voi tutustua ulkoa käsin. Kaikkein oleellisinta nähtävyyksiin tutustumisessa on siis ajoitus. Aikaero ja pikkulasten aiheuttamat aikaiset aamuherätykset olivat tällä kertaa meille suosiollisia, sillä olimme joka aamu liikkeellä kukonpierun aikaan. Sillä seurauksella tosin, ettei kaikki aamupalapaikat olleet vielä auenneet.


La Rambla

Churroja aamupalaksi. Aina.

Näkymä Park Guellista kaupungin yli


Liikkuminen
 
Ehdottomasti edullisin vaivattomin tapa liikkua Barcelonassa on metro. Jos olet käyttänyt yhdessä eurooppalaisessa suurkaupungissa tai ylipäätään kaupungissa metroa, osaat käyttää sitä joka paikassa. Niin idioottivarman helppoa se on. Kymmenen matkan kortti kustansi 10€ ja me käytimme sitä yhdessä. Sitten ei muuta kuin metrokartta käteen ja menoksi.
 
Myös taksilla ajelu on edullista ja samalla toki näkee myös kaupunkia, joten se on ihan hyvä vaihtoehto eläkeläisille tai kielitaidottomille. Metrolla matkustaessa näkee paremmin paikallista elämänmenoa, kun voi seurata ihmisten kiiruhtamista töihin ym. Taitaa tosin metrossakin matkustaa pääosin turisteja.
 
Kokeneena matkustajana tein melko perinteisen virheen ja otin Ekan varvassandaalit mukaan reissuun. Kaupunkilomassa pätee sama sääntö kuin maratoonin juoksemisessa: älä pukeudu mihinkään, mihin ruumiinosasi eivät ole ennestään tottuneet. Lopputuloksena oli siis aivan valtavat rakot varvasväleissä. Toisena päivänä kävely olisi ollut siis silkkaa itsensä kiduttamista, joten tuolloin teimme todella turistimaisen teon ja ostimme lipun hop in-hop off - sightseen bussiin. Liput olivat sikamaista ryöstöä, yhteensä 50€ kahdelta hengeltä, mutta se kattoi kaksi melko pitkää reittiä selostuksineen kaupungin itä- ja länsiosissa. Ilman tuota bussia en varmasti olisi käynyt Fcb:n kotikentällä tai monissa muissakaan nähtävyyksissä, joten lippujen ostaminen sinänsä oli kannattavaa. Kaikkiin kiertämiimme nähtävyyksiin voisi tosin tutustua myös metron ja omatoimisen kävelyn avulla.
 




Kaiken kaikkiaan aivan mahtava loma jälleen kerran. Vaikka kotiinpaluusta on vasta viikon verran, niin sielu haluaa jo takaisin lämpöön. Toivottavasti keväällä.
 











25.10.2015

Barcelonan nähtävyydet


 
Sateisena syyspäivänä voi vielä kerran palata ihanaan Barcelonan reissuumme. Juurikin muutama päivä sitten juteltiin, kuinka tuo reissu on varmaan ollut jopa kaikkein paras kaikista tekemistämme. Ihanaa lämpöä keskellä syksyä ja mikä parasta, myös ystäviä. Sen verran paljon arvostetaan kuuden yhteisen vuoden jälkeenkin vielä kahdenkeskistä aikaa, että ihan äkkiä en usko meidän lähtevän isommalla kaveriporukalla reissuun. Poislukien tietenkin ensi kevättalven Tallinnan reissu ystäväpariskunta. Mutta eihän Tallinnaa nyt herranen aika lasketa edes reissuksi. Sehän on Etelä-Helsinkiä!
 



 
Muutaman Barcelonan päivän aikana poikkesimme jopa kahteen otteeseen La Boqueriassa, mahtavassa kauppahallissa. Siellä oli tietenkin mahtava tarjonta kaikenlaista ruokahässäkkää ja periaatteessa tuo kauppahalli voisi kuulua tuonne ravintolatarjonnan puolelle, mutta niin upea nähtävyys tuo on jo sinällään, että päätin vielä tännekin muutaman kuvan laittaa.
 



 
Koju kojun jälkeen ihania herkkuja ilmakuivatusta kinkusta tuoreisiin äyriäisiin ja mereneläviin, finger foodia, tuorepuristettuja mehuja ja smoothieita, pähkinöitä, toffeeta, makeisia. Kahviloita, tapaksia.. Mulla on niin kova ikävä tuohon ihanaan kaupunkiin. Siellä voisi viettää helposti pari viikkoa.
 





 


Ihan ehdoton Barcelonan tärppi on tietenkin La Sagrada familia. Ilmeisesti vanhuuden tuoman kirkkohulluuden myötä, isolle kirkolle oli meidänkin heti toisena matkapäivänä suunnattava. Etukäteen harmittelin, miten tulisimme löytämään kirkon metropysäkiltä, sillä olin unohtanut kartan hotellihuoneeseen. Mukanani oli pelkkä Barcelonan metrokartta ja jännitin etukäteen, mihin suuntaan tulisi metropysäkiltä lähteä. No, maan pinnalle noustua naurahdin, sillä eksymisen vaaraa ei todellakaan ollut. Iso pytinki oli koko korttelin kokoinen ja metropysäkkien sisäänkäynnit sijaitsivat joka kulmalla.
 


 
Kuvat eivät todellakaan anna oikeutta tuolle rakennukselle, varsinkin, kun hosuin puoliksi rikkinäisen kännykkäkamerani kanssa kaikkien järkkäreillä varustettujen japanilaisturistien seassa. Kirkko oli kuitenkin äärimmäisen vaikuttava ja pysähdyttävä kokemus. Alkoi suorastaan harmittaa, ettemme aikoneet lainkaan kirkkoon sisälle. Jono oli ihan mieletön ja aitojen sisäpuolella parveili turisteja todella paljon. Tyydyimme katselemaan rakennusta ulkoa käsin ja sekin oli hieno kokemus.
 


 
La Sagrada Familiaahan on todellakin rakennettu kuin Iisakin kirkkoa eikä se ole valmis vieläkään. Suunnittelijana hääräillyt Gaudi-herra ehti jo kuollakin ennen torpan valmistumista, mutta jätti kuitenkin jälkeensä piirustukset, joiden mukaan rakennusta nyt viimeistellään ja sen odotellaan valmistuvan vuonna 2026. Koti-Suomen rakennusurakoihin tottuneena voisin väittää, ettei ihan kaikki lattiavalut välttämättä mene kuten Strömsössä, joten valmistumisvuosi saattaa toki venyäkin.
 
Kirkon sisältä olisi voinut ostaa opastetun kierroksenkin, mutta Herkku ansioitui tuolla reissulla kertomaan lähes kaiken mahtavan rakennuksen historiasta. Tarina oli tosin täysin erilainen kuin turistioppaasta lukemani, tiedä sitten kumpi huijaa, mutta parempi varmaan, etten tähän nyt kirjoittele tuosta historiasta enempää.
 


 
Pyhitimme yhden päivän lähes kokonaan nähtävyyksien kiertelemiseen ja isolta kirkolta suuntasimme metrolla suoraan Espanjalaiselle aukiolle. Aukiolla sinänsä nyt ei ollut mitään nähtävää. Sen reunalla toki sijaitsi vanhaan härkätaisteluareenaan rakennettu ostoskeskus, mutta tavanomaisuudesta poiketen en ollut tuolla reissulla lainkaan shoppailutuulella. Asiaan saattoi kyllä vaikuttaa sekin, että meillä oli tosiaan viikon reissulla mukana ainoastaan käsimatkatavaroiden verran matkalaukkua, joihin oli ahdettuna mm. yksi miesten puku ja naisten juhlaleninki.
 


 
Espanjalaiselta aukiolta suuntasimme kuitenkin kukkulalle, jolla sijaitsi taidemuseo ja mahtavat näköalat kaupungin ylle. Lukematon määrä portaita ahdisti ensin, mutta länsimaalaistuneet, ylensyöneet turistit oli otettu hyvin huomioon rakentamalla liukuportaat perinteisten rinnalle. Siellä me köröteltiin hydrauliikan vietävinä ja mietin, että askel vielä huonompaan suuntaan ja ajelemme pitkin kaupunkia läskimopoilla.
 


 
Kuten kuvista näkyy, suurimmaksi osaksi sää oli pilvinen koko lomamme ajan. Syyskuisessa Barcelonassa sateet ovat yleisiä ja yhtenä päivänä vettä tulikin ihan kunnolla. Rannalle oli kuitenkin päästävä edes kerran. Kiitos jälleen matkanjärjestämiskyvyilleni ja rajalliselle matkatavaralle, ostimme Ibizalta molemmille uskomattoman halvat ja uskomattoman huonosti kävelemiseen soveltuvat släpärit. Niillä pari päivää käveltyämme, kärsimme uskomattomista tules-vaivoista ja joku kauempaa kävelyämme seuraava olisi helposti voinut luulla meitä erään entisen presidenttimme kaukaisiksi sukulaisiksi. Olin kuitenkin päättänyt kävellä rannalle selkäkivusta huolimatta, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Herkku koitti ehdottaa taksia, mutta kieltäydyin, sillä taksillahan ajelevat pelkästään eläkeläiset.
 
Rantahan oli luonnollisesti sateisena ja tuulisena päivänä aivan tyhjä, joten lopputulos kävelymatkan jälkeen oli kuva oikealta, kuva vasemmalta, yksi varakuva ja takaisinpäin. Vaikkei hotellimme sijainnutkaan kuin muutaman kilometrin rannasta, olimme kävelystä niin poikki, että päätimme jäädä Barcelonetan alueella syömään menu del dian.
 





Sen verran lähtemättömän vaikutuksen herra Gaudi teki kirkkotyöllään, että janosin nähdä lisää hänen kättensä töitä. Park Guellissa sijaitsi muistaakseni jopa herran synnyinkoti, joka oli sittemmin muutettu museoksi. Yhtenä aamuna päätin, että haluan tuohon kyseiseen puistoon ja niinhän sitä istuttiin hetkeä  myöhemmin metrossa matkalla kaupungin laitamille. Kummallekaan ei tullut siinä vaiheessa mieleen, mitä tehdä, jos esimerkiksi sataisi. Puistonhan voisi äkkiseltään kuvitella sijaitsevan ulkona.
 
Tulevat sääolosuhteet selvisivät heti metrosta ylös noustessa ja huomatessa taivaalta satavan tiskirätin kokoisia vesipisaroita. Juoksimme läheiseen Super mercatiin ostamaan ylihintaista, rikkinäistä sateenvarjoa. Kysyimme myyjältä tietä ja lähdimme kävelemään katua hänen kätensä osoittamaan suuntaan. Tuuli oli niin kova, että sateenvarjo kääntyi toistuvasti väärinpäin, eikä siitä ollut mitään vastaavaa hyötyä. Kuljimme bussipysäkin ohi ja näytimme luultavasti niin säälittäviltä, että eräs paikallinen herrasmies kysyi, minne mahdoimme olla matkalla. Kerrottuamme, hän totesi meidän olevan matkalla aivan väärään suuntaan ja osoitti noin muutaman kilometrin päässä olevaa vehreää kukkulaa "Park Guell is over there". How nice, parin kilometrin kävelymatka houkutti, etenkin kun sen kävelymatkan jälkeen olisimme edelleen sateessa samoilemassa. Päätimme lähteä metrolla takaisin keskustaan. Ennen sitä räpsin zoomin avulla muutaman kuvan, jotta voisin jälkikäteen todistaa itselleni käyneeni edes ihan lähellä.
 



 
Hotellimme sijaitsi Barri Gothic nimisellä alueella aivan katedraalin tuntumassa. Korttelit ja kadut olivat täynnä goottilaista romantiikkaa. Istuimme yhteensä varmaan lukuisia tunteja kahviloissa ihastelemassa korttelimme maisemia. Alueella oli lukuisia hotelleja ja tajusin hotellimme sijainneen aivan uskomattoman hyvällä paikalla.
 




 
Vaikka ehdimme näkemään paljon, jäi vielä paljon näkemistä seuraavaan kertaankin. Menimme lähtöpäivänä lentokenttäbussilla lentokentälle ja taksilla hotellilta lentokenttäbussin pysäkille. Jo tuon lyhyen taksimatkan aikana ehdin näkemään vaikka kuinka monta paikkaa ja aluetta, joilla emme ehtineet käymään. Kaikille Barcelonaan suuntaaville voisin antaa yksinkertaisen neuvon: Skipatkaa se väsynyt La Rambla suosiolla. Siellä ei ole mitään nähtävää. Pyörikää sokkeloisilla kaduilla ja ihastelkaa mahtavaa arkkitehtuuria, pysähtykää kahville pieniin autenttisiin kahviloihin ja syökää aukioiden reunoilla sijaitsevissa ravintoloissa. Unohtakaa turistien valtaamat alueet ja nauttikaan edullisemmasta hintatasosta ja laadukkaammasta tarjonnasta.

12.10.2015

Barcelonan ruokahommia

Ensimmäisenä päivänä Placa Reialla pihviravintolassa. Koko reissun parhaimmat pöperöt oli tuolla.
 
 
Tunnustan olevani perso hyvälle ruualle. Usein lomiemmekin kohokohdat liittyvät nimenomaan syömiseen ja juomiseen (no, kyllä myös pitkään nukkumiseen ja rauhallisiin aamuihin). Olimme etukäteen tutustuneet jonkun verran Barcelonan ravintolatarjontaan ja sitähän riitti laidasta laitaan. Ravintolakatu Barric Goticin alueella (ehkä?) ei ollut mielestäni mikään yliveto. Tosin kävimme sen varrella ainoastaan yhdessä ravintolassa, mutta eivät ne muutkaan oikeastaan erottuneet mitenkään erityisemmin toisistaan. Tuolla ravintolakadulla ei myöskään ravintoloilla ollut juurikaan terasseja, vaan pöydät sijaitsivat sisätiloissa. Illat olivat edelleen kuitenkin kohtuullisen lämpimiä, joten oli mukava syödä ulkona.
 
Herkun fetissi ja tässä vaiheessa maistui vielä minullekin

Lihakaupan ohi ei A-luokan lihansyöjä voinut pysähtymättä kävellä

 
Hintataso vaihteli todella paljon. La Ramblan alueella ja muiden nähtävyyksien läheisyydessä oli korkeat turistihinnat. Sivukaduilla ja muutenkin vähän syrjemmässä sai kyllä nauttia todella hyvästä hinta-laatusuhteesta. Ehdottomasti kannattavinta on syödä menu del dia, joka sisältää kolmen ruokalajin ja yleensä yhden lasillisen viiniä, vettä tai Sangriaa. Hinta on n. 10-12€ klo 12-16 välisenä aikana. Iltamenut ovat luonnollisesti hieman kalliimpia, n. 20€ luokkaa. Olin etukäteen lukenut jostain matkaoppaasta, että Barcelonassa syödään illallista vasta klo 21 jälkeen. Paikalliset varmaan näin tekevätkin, mutta kaupunki on aivan täynnä turisteja ja ruokaa on tarjolla ympäri kellon. Huh, ehdin pelätä, että kuolen nälkään.
 

Paellaa Barcelonetassa. Itse en tuohon alueeseen rakastunut, enkä varsinkaan kyseiseen ravintolaan. Jälkiruokana purkkijäätelöä, nooou!

Kun perheelliset lähtevät lomalle, on pakko tuplata kahviannostus, ettei homma mene pelkästään nukkumiseksi

Ihania nää purkit! Ihan mielettömiä! Ai siinähän onkin vaan tavallista ketsuppia..
 
Yleensä olemme tottuneet ajoittamaan ruokailut suunnilleen niin, että syömme myöhäisen aamupalan tai oikeastaan brunssin ja sitten kunnon ruuan joskus illansuussa. Barcelonassa tuo systeemi ei vaan toiminut, sillä joka kulmassa ja kadun varrella oli toinen toistaan ihanampia ruokapaikkoja. Rakastuin tulisesti mm. Churroihin ja niitähän piti kahvin kanssa saada joka aamu. Menu del dia piti tietenkin päästä joka päivä nauttimaan edullisen hinnan vuoksi ja sitten vielä lisäksi hampurilaista ja muuta pikku snackya sieltä täältä. Todellakin tuli syötyä vähän liikaa. No kuka sitä jaksaa lomalla pingottaa.
 
Churroja, churroja, enemmän churroja

Loppuviikosta en voinut enää mennä lihakauppaan sisälle. Oli pakko kuvata Herkkua ulkoa käsin.

 
Vaikka ensimmäisinä päivinä panikoin, ehdinkö varmasti syödä ja maistaa kaikkea mitä olin etukäteen himoinnut, alkoi loppulomaa kohden jo kyllästyttää. Tapakset olivat lähes samanlaisia joka paikassa eli kun olit testannut jossain, ei muut paikat enää tarjonneet uutta. Menu del dia -ruokien laaduissa oli mielettömiä vaihteluja. Barcelonetan alueella yhdessä ravintolassa jälkiruuaksi tuli purkkijäätelöä, josta sai itse repäistä kannen auki. Mitä??!
 

Bacoan vuoden 2014 paras hampurilainen. Hyvä oli!


Gelato-valikoima oli mieletön: Kinder, Oreo, banaani, valkosuklaa, kinuski

Kallis tapa päästä nälästä eroon: tapakset, mutta pakkohan nekin oli testata
 
Omaksi suosikikseni valikoitui tässä ruokapaikkavalinnassakin Placa Reial. Aivan La Ramblan tuntumassa oleva pieni aukio, jonka laidoilla oli lähemmäs kymmenen ravintolaa terasseineen. Katusoittajat ja Capoeira-tanssijat viihdyttivät ja osaa varmaan ärsyttivätkin, mutta kiva oli, kun oli jotain ohjelmaa. Hintataso oli edullinen, drinkit n. 7€/kpl (niin on pitkä aika siitä, kun olen viimeksi Suomessa käynyt yökerhossa, ettei ole harmainta hajuakaan, onko 7€ drinkistä paljon vai vähän).
 
Testissä Kinder ja kinuski: jälkimmäinen Super, ensimmäinen menetteli

Ja churroja. Placa Reialla. Koko Barcelonan paras paikka
 
Samalla kun itse vedin churroja, Herkku söi ilmakuivattua kinkkua. Hotellimme lähistöllä oli kivijalkalihakauppa, jossa oli esillä possun potkia ja kaikenlaisia lihakimpaleita. Kuten muissakin asioissa, niin tässäkin kohtaa alkoi loppuviikosta ilmakinkun ja koko lihakaupan haju ällöttää. Kinkkukiintiö tuli täyteen, churrokiintiö ei. Onneksi kotiin tultua tajusin ottaa selvää, että churrot on tehty tuulihattutaikinasta ja paistettu rasvassa. Helppo tehdä siis kotonakin (ainahan kaikki on toosi helppoa).

Kauppahallista tortillat viimeisen päivän kunniaksi. Mustekalarenkaita ja chorizo-makkaraa

Viimeisenä iltana syötiin sisällä
 
Tässä tuli melkein nälkä näitä kuvia katsellessa, mutta ei auta, sillä tänään alkoi jälleen kuntokuuri viimeviikkojen löysäilyjen jälkeen. Toisaalta ensi viikonloppu tuo tullessaan jälleen tyttöjen illan, joten miksi suotta edes vielä aloittaa, kun viikonloppuna räjähtää kuitenkin. Hei ja meillä alkoi muuten syysloma. Kaikki lapset lähtivät taas toisiin koteihinsa (paitsi tietty se nuorin), joten aika rentoa menoa meillä tiedossa. Ainakaan ei tarvitse isompia herätellä kouluun aamuisin.