Lammi lifestyle

 

Sain ystävältäni niin huikean ehdotuksen blogini nimeksi, että se oli pakko ottaa käyttöön: Lammi lifestyle. Niin hyvä, kutikutoinen vastine tämä nimittäin on "oikeille", viimeistellyille blogeille, joissa aihepiirikin on tarkkaan rajattu ja mietitty. Alun perin kuvittelin bloggaamiseni muistuttavan jotain sisustuspainotteista lifestyle -meininkiä, mutta totuus on, ettei minulle ole aikaa pohtia postauksiani kovinkaan tarkkaan eikä varsinkaan etukäteen, joten tuutista tulee ulos vähän mitä sattuu.

 

Varmaan jokainen blogia syystä tai toisesta kirjoittava on tasaisin väliajoin sen perustavanlaatuisen kysymyksen äärellä. Mitä järkeä tässä on? Ei ehkä mitään, mutta mitä mainioin tapa kirjoittaa päiväkirjaa ja palata vanhoihin postauksiin muistelemaan menneitä. Varsinkin nyt, kun viimeiset kaksi vuotta on mennyt enemmän ja vähemmän sankemmassa sumussa lapsiperhearkea pyöriteltäessä.

 

 

Vaikka pääasiallisin työni tällä hetkellä on olla hoitovapaalla, on ominainen tapani kehittää kaikenlaista ajanvietettä. Nyt huomaankin, että leppoisiksi suunnittelemani hoitovapaavuodet ovat muuttuneet melkoiseksi suorittamiseksi ja muun muassa järjestötoiminnasta on ollut pakko luopua lähes kokonaan. Päivät täyttyvät perhearjen lisäksi oman tapahtuma-alan yrityksen pyörittämisestä ja hyvinvointibisneksestä.

 



 

Kokonaisen blogin verran riittäisi kirjoitettavaa myös lapsiperheestä erityisesti kun kyseessä on uusperhe. Joskus oikein heikolla hetkellä olen pohtinut kirjoittavani kirjan, jossa kerron kaiken kokemamme uusperhevaikeuksista, vieraannuttamisesta, huoltokiusaamisesta ym. Lopulta olen todennut, että kaikkein järkevintä on keskittyä omaan ja perheensä hyvinvointiin ja koittaa jättää kaikki häiriötekijät omaan arvoonsa. Luultavastikaan näitä asioita en enempää tule täällä koskaan avaamaan, koska elämässä riittää paljon positiivisia asioita, joihin haluan tulevaisuudessa keskittyä.

 

 

 

Ehkä tulevaisuudessa jää enemmän aikaa myös itselle ja varsinkin omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. On aika kiva ollut huomata näin kolmekymppisenä, että elämä (ja varmaan nainenkin) on kuin viini, se paranee vanhetessaan.  

Kolmipäiväinen työviikko

Viime päivinä on vähän ahdistanut se ajatus, että oikeasti ne leppoisat kotiäitipäivät ovat taaksejäänyttä elämää. Meillä on lapsiluku nyt todella täynnä, joten enää koskaan ei tule sitä aikakautta, jolloin saisin vain kiireettömästi olla kotona. Olen omasta työstä vielä vuoden hoitovapaalla, mutta kartuttaakseni vähän säästöjä ja jotta yhdessä edellisessä postauksessa mainitsemani matkakohteet olisivat edes teoriassa saavutettavissa, oli pakko tinkiä vapaa-ajasta ja alkaa työskennellä osa-aikaisesti. Onneksi päivät ovat lyhyitä ja niitä on vähän.

 

 

Toisaalta ehdin jo kaivatakin takaisin työelämään. Kaipaan jo hiljalleen jotain muuta sisältöä elämään kodin ja lasten lisäksi. Jos emme olisi vuosi sitten perustanut tapahtuma-alan yritystämme, olisin jo varmaan seonnut moneen kertaan. Sen verran kuitenkin yritys on työllistänyt ja tuonut muuta ajateltavaa.

 

Lasten myötä sitä kuitenkin arvostaa kotona olemista enemmän. Ekan ollessa vauva, perhevapaa oli jotenkin raskasta ja yksinäistä. Olin silloin parikymppinen ja vastavalmistunut, kaipasin koko ajan töihin. Tilannetta vaikeutti tietysti se, että olin koko kaveripiirini ensimmäinen äiti, eikä ollut lainkaan "vertaistukea" tai äiti-vauva-seuraa. Kolmannen lapsen kohdalla ei todellakaan ollut enää yksinäistä, varsinkin kun ympärille oli rakentunut viisilapsinen uusperhe. Ajoittain kaipasin niitä rauhallisia päiviä, joita vietin silloin joskus Ekan kanssa.

 

 

Kivasti sointuu muuten nuo entisen lastenhuoneen seinätarrat noihin mustavalkoisiin vaatteisiini. Kun viettää edes osan viikosta poissa kotoa, ei enää häiritse keskeneräiset sisustusprojektitkaan.



Rentoutumista

 

Minkä takia joidenkin päivitysten otsikko on niin vaikea nimetä? Ehkä siksi, ettei teksti pidä mitään kovin järkevää sisällään. Selvisin kunnialla yh-viikosta ja se, jos mikä, antaa aiheen vähän hemmotella itseään. Aina välillä tunnen itseni tosi luuseriksi, kun olen ihan hajalla, jos Herkku on viikolla enemmän poissa kotoa. Normaalistihan kotiäidit ovat aina päivät yksin lasten kanssa. Meillä on kuitenkin vuorotöiden myötä niin onnellinen tilanne, että ollaan enimmäkseen yhdessä kotona. Siispä, jos normaaliin struktuuriin tulee poikkeus, niin kyllä se jossain tuntuu. Kahden lapsen koulu- ja harrastuskuviot voisivat työllistää yhden aikuisen koko päiväksi ja kun lisätään yhtälöön eskari, kerholainen ja taapero, niin päivät yhden aikuisen pyörittämänä ovat pelkkää ruuanlaittoa ja jonkun kuskaamista paikasta toiseen. Onneksi viikko-ohjelman rankinta versiota on tarjolla ainoastaan joka toinen viikko, jolloin kaikki lapset ovat kotona.

 

 

Oman itsensä palkitsemiseen kuului tietenkin myös käynti ystäväni kauneushoitolassa. Kulahtanut kotiäitilook kaipasi pikaisesti kohennusta ja päädyin ottamaan jälleen volyymiripset. Tai no, oikeastaan nyt oli ensimmäinen kerta tätä lajia, koska aiemmin olen käyttänyt ripsien pidennyksiä. Kyllästyin kuitenkin huolloissa käymiseen ja voi olla, että niin käy nytkin, mutta ainakin nyt muutaman kuukauden näyttää siltä kuin olisi silmät päässä.

 

Viikko on vasta alussa, mutta tuntuu kuin se olisi jo lopuillaan. Niin paljon kaikkea kivaa on taas tiedossa. Muutama mielenkiintoinen kokous ainakin on tiedossa ja järjestöpuolellakin aletaan taas varautua tuleviin kuntavaaleihin. Kotipuolessa juhlistetaan Vikan 6-vuotissynttäreitä ihanien ystävien kesken. Muutaman viikon hiljaiselon jälkeen firmallekin alkaa sadella jälleen toimeksiantoja. Kaikenlaisia erilaisia markkinointikikkoja on tullut mietittyä ja odotan jo tulevan kesän juhlia innolla. Ihanaa päästä jälleen järkkäilemään muille juhlia. Muutamat juhlat vielä pystytään näiden nyt jo sovittujen lisäksi toteuttamaan, joten jos siellä ruudun takana kaivataan apuja häiden, polttareiden, synttäreiden, tyky-päivien tai minkä tahansa muun juhlan tai tapahtuman järjestämiseen, niin ei muuta kuin viestiä tulemaan.  

 



 

Ja sitten ei muuta kuin hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Hyvästi vuosi 2015, olit kiva!

Voi apua mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunut. Selasin kännykkäni kalenteria ja tätä blogia pitkän pätkät taaksepäin ja tajusin, kuinka pitkä vuosi on ollut. Ei nyt ehkä ajallisesti yhtään sen pidempi kuin muutkaan vuodet, mutta tapahtumasisällöltään sitäkin rikkaampi.

 

No ensinnäkin, aloitin tämän blogin. Lopetin edellisen (joka löytyy täältä) vuosi sitten joulukuussa, sillä blogin kirjoittaminen tuntui tyhmältä. Aloitin tämän uuden vain muutama viikko myöhemmin ja edelleen tuntuu välillä vähän tyhmältä. Tuntuu vaikealta rajata sitä, mitä haluan ja mitä en halua kertoa itsestäni ja perheestäni. Toisaalta, tuntuu hassulta ylipäätään jakaa asioita itsestään, kuvia kodistaan ym., mutta olen asennoitunut blogin pitämiseen kuin lapsuuden päiväkirjan pitämiseen. Kirjoitan näitä juttuja ennen kaikkea itselleni, jotta voin joskus selvittyäni näistä ruuhkavuosista (jos selviän) palata näihin hetkiin.

 

Vuosi 2015 jää mieleen erityisesti siksi, että perustimme Herkun kanssa tuolloin yhteisen firman. Olimme jo vuosia (Herkku enemmän, minä vähemmän) toimineet tapahtuma-alalla milloin missäkin tehtävässä. Olimme myöskin vuosien ajan pyöritelleet päässämme yhdessä ja erikseen ajatusta oman firman perustamisesta. En tiedä, mitä tapahtui loppuvuonna 2014, mutta vuoden viimeisenä päivänä rekisteröimme firmamme kuin rakkaan toisen yhteisen lapsemme ja katsoimme luottavaisin mielin kohti tulevaisuutta. Kyllä ihminen haaveissaan on välillä hullu: perustaa nyt täysin turhanpäiväiseen hömppään perustuvan yrityksen lama-aikana varsinkin kun perheessä on huonosti nukkuva vauva. Me nyt vaan satumme pitämään haasteista.

 

Alkuvuosi 2015 edettiin pitkälti vauva-arkea. Tuohon ajanjaksoon osuivat pahimmat univaikeudet ja olimme Herkun kanssa molemmat aika kuolleita. Pieni rakkauden hedelmämme oli vanhempiin sisaruksiinsa verrattuna aivan erityisen ronkeli hoitajiensa suhteen. Pelkästään äiti tai isi kelpasivat. Ihanan anoppimme kannustamana raahasimme vauvaamme tämän luokse hoitoon huutamaan. Hiljalleen vauva tottui isoäitiinsä niin, että pääsimme vihdoin rentouttavalle minihotellilomalle kaksin. Kävimme syömässä legendaarisessa Sikalassa ja juttelimme varmaan enemmän kuin koko yhdessäoloaikanamme yhteensä. Lukuun ottamatta syömiseen kulunutta kahta tuntia, nukuimme koko vuorokauden.

 

Vähäunisen ja sitä kautta raskaan talven jälkeen koitti kuitenkin kevät. Pääsin viettämään aikaa pitkästä aikaa rakkaiden ystävieni kanssa. Vaikean raskausajan ja vähäunisen vauva-ajan jälkeen elämä alkoi uudelleen. Kesäkuussa suuntasimme lasten kanssa autoillen Saksaan viikoksi. Mahtava reissu, joka sujui jännityksestä huolimatta hienosti. Kesän aikana kasvoivat hiljalleen myös firmamme toimeksiannot. Pääsimme mukaan mielenkiintoisiin projekteihin ja tutustuimme uusiin ihmisiin. Vaikka vauvavuosi ja firman perustaminen ei välttämättä ole helpoin yhdistelmä, antoi se ainakin meidän kohdallamme valtavasti energiaa ja suuntaa tulevaisuudelle.

 

Sateisen kesän aikana kiertelimme lukuisia tapahtumia eri kokoonpanoilla. Lopulta koitti kauan odotetut helteetkin ja kesä huipentui mahtaviin rapujuhliin ystävien kesken. Onko muuten vähän itsekeskeistä kutsua juhlia mahtaviksi, kun itse ne järjestin! No ainakin vieraat olivat mahtavia. Syksymmällä lähdimme vielä lähes samalla porukalla Ibizalle ja Barcelonaan juhlimaan ystävämme häissä. Jätimme Herkun kanssa kaikki lapset isovanhempien hoitoon ja suuntasimme viikoksi auringon alle. Paras reissu ikinä ja kotiinpaluu tuntui kasvavan pimeyden takia erityisen rankalta. Aloimme pyörittelemään mielessämme ajatusta muuttaa pidemmäksi aikaa ulkomaille. Pimeä aika tuntui meistä molemmista todella vastenmieliseltä ja itse podin jopa jonkin asteista kaamosmasennusta loka- ja marraskuun ajan.

 

Marraskuun lopulla kohtalo muistutti siitä, mikä oikeasti on tärkeää ja mikä ei. Herkulta löytyi suurentunut imusolmuke ja siihen liittyen alkoi voimakas, pitkään kestävä kuumeilu. Hoitajaperheessä varauduimme tietenkin pahimpaan ja laulun sanoin suru kävi pöytään istumaan. Alkoi lukuisat käynnit labroissa, ultraäänissä ja muissa tutkimuksissa. Kerran ollessamme jälleen matkalla sairaalaan ajoimme kolarin, josta selvisimme hengissä, vahingoittumatta kuin ihmeen kaupalla. Auto päätyi pitkäksi aikaa pajalle, mutta sehän oli onneksi vaan peltiä (ja aika paljon kyllä rahaakin). Sairaalasta viimein kotiuduttuamme istuimme kotisohvalle ihmettelemään päivän tapahtumia. Kylpyhuoneesta kuului räjähdys, pamahdus ja kaikki maailman muut pahaa enteilevät äänet. Pyykinpesukone oli hajonnut. Tuo muutaman viikon prosessi, jonka aikana suunnilleen kaikki irtaimistomme hajosi ja kaikkein rakkaimman ihmisen terveys oli vaakalaudalla, muistutti jälleen elämän ainutkertaisuudesta ja siitä, ettei kannata tuhlata aikaansa murehtimalla turhia kuten sitä, että ulkona on pimeää. Sen verran sarkastisesti on kuitenkin ajateltava, että se pesukoneen hajoaminen oli viisilapsisessa perheessä varmaan se kaikkein pahin juttu.

 

Kokonaisuudessaan vuosi 2015 oli kuitenkin mahtava vuosi. Päivääkään en vaihtaisi pois (no vaihtaisin kyllä parit pms-oireiset päivät, mutta eihän sitä voi ääneen sanoa) ja mitään en kadu (paitsi jotain, mitä saatoin joskus väsyneenä ja huonotuulisena Herkulle sanoa). Olkoon vuosi 2016 edeltäjäänsä vielä parempi. Niin ja kiitos kaikille, jotka hengailitte mukana.

 



Adventin aattona

No tietenkin meillä on jo ensimmäiset joulukoristeet kaivettu säilytyslaatikoista esiin. Vaikka inhoan yli kaiken kaikkea turhaa krääsää ja asetelmia tasoilla, niin pakko oli kuitenkin jouluinen sellainen tehdä. Ensi viikolla, kun kaikki lapset ovat kotona, kaivan valkoisen joulukuusen esiin ja sitten pallot ja köynnökset päätyvät siihen, eikä tasoille jää muuta kuin korkeintaan itse pulloista tuunattu adventtikynttelikkö.

 



Kuvat on muuten tähän vuoden aikaan aivan kauheita, kun kunnollista valoa ei ole saatavilla. Olen tyytynyt ottamaan nykyisin kuvia pelkästään kännykän kameralla, koska sitä kautta kuvien siirtäminen tänne blogiin on vaan niin paljon helpompaa. Laatukin on kyllä sen mukaista. Innostuin viikonlopun kunniaksi siivoamaan ja koitin ikuistaa ihanaa jouluista fiilistä, mutta eihän näiden kuvien muodossa mikään näytä miltään. Pikkuisten ikkunassa roikkuva joulupukkikin näyttää kuin roikkuisi kiirastulessa.

 



Olo on ollut jälleen tosi vetämätön vitamiinikuurista huolimatta. Olen koittanut tehdä joulusiivoista jo muutaman viikon ajan ja siivonnut nurkkia turhasta roinasta. Olen selkeästi muuttumassa minimalistiksi, koska tavaraa on lähtenyt kierrätykseen aika kovalla kädellä. Mitään kirpparitouhuja en todellakaan jaksa harrastaa, vaan roudaan turhat vaatteet suoraan kierrätykseen tai annan jollekin tarvitsevalle. Talomme toinen WC on tällä hetkellä varastotilana ja siellä on muutamiakin huonekaluja, jotka odottavat uutta kotia. Pakko saada ne sieltä jonnekin ennen kevään WC-remonttia. Mikäli sellaista nyt saadaan koskaan järjestymään. Olenhan kuitenkin hoitovapaalla, joten kassavirta on melko minimaalista ja ensi vuodelle on sovittuna jo muutamiakin ulkomaan matkoja.

 



 
 
 

 

Täällä nautitaan nyt ihanan rentouttavasta viikonlopusta. Ensi viikosta on tulossa vähintäänkin vauhdikas ja luultavasti meidän perheeseen odotetaan joko hyviä tai huonoja uutisia. Toiseksi nuorimmaiselle pukkaa jo kerhon joulujuhlaa, itselle työvuoroa ja lukuisia järjestöhommia sekä koululaisille kokeita. Joulunpyhinä aiotaan todellakin rauhoittua, sillä välipäivät tulevat olemaan meillä yhtä hulinaa uuden liiketoiminnan muodossa. Nyt kuitenkin ihanaa viikonloppua. Täällä ainakin juhlittiin joulunavajaisten muodossa eli nyt on joulunodotus virallista!

Aurinkoista viikonloppuhöpinää

Ihana aurinkoinen, syysflunssan värittämä viikonloppu takana. Isommat lapset olivat toisissa kodeissaan ja sunnuntaina Herkkukin lähti töihin. Vauvan nukkuessa päiväunia, koin jotain niin harvinaista, että pakko antaa oikein oma maininta siitä tännekin. Olin siis kokonaista kaksi tuntia Y-K-S-I-N. Ei todellakaan edes jokaviikkoista nannaa. Mieli olisi tehnyt puutarhaan kuopsuttamaan, mutta päätin kuitenkin ottaa rennosti sohvalla maaten ja blogeja lueskellen.

 



 

Sain mahtavia ideoita pihan nurmikkoalueen vähentämiseen älyttömän helponkuuloisilla toimenpiteillä. Tälläkin hetkellä ruoho on pihallamme niin pitkä, että ihan alkaa jo melkein hävettää. Nurmikkoa pitäisi poistaa isolla kädellä, mutta ajatus megalomaanisesta kaivuutyöstä ei houkuta. Lueskelin Suomelan sivuilta ideoita muuttaa nurmikkoa kukkapenkiksi sanomalehtien avulla ja ensi viikolla käyn siis tuon projektin kimppuun. Ihminen, joka ei jaksa leikata ruohoa, jaksaa aivan varmasti hoitaa kukkapenkkejä. Sehän on ihan päivänselvää.

 



Vauvakin on päättänyt laittaa ison vaihteen silmään ja tuntuu, että tuo pikkuinen on joka paikassa. Suosikkeja ovat tietenkin raolleen jääneet ovet, kun niistä pystyy huomaamatta pujahtamaan kiellettyihin paikkoihin. Myös kaikenlaiset johdot, erityisesti laturit ovat vauvan suosiossa kaukosäätimistä nyt puhumattakaan. Vauhtia tuntuu riittävän, mutta taitoa ei niinkään, joten joka päivä on jossain uudenlainen kuhmu.

 



 

 

Vajaa kolme viikkoa, kun lähdetään kaverin häihin Ibizalle ja samalla Barcelonaan. Bikineihin pitäisi mahtua, mutta koska vähän sairastettiin, niin kyllähän sitä täytyi itseään palkita parilla pullalla. Terveyskuuri ei ole edennyt ihan tavoitteiden mukaisesti, mutta nyt jälleen ruotuun, kun arki alkaa. 

Syysflunssaa ja syyspohdintoja

Helteiden hellitettyä meinasin jo muutamana sateisena päivänä masentua, kun kelasin kesän päättymistä ja pitkän pimeän syksyn alkamista. Nyt muutamana päivänä kelit ovat jälleen olleet kuitenkin niin mahtavat, että muistin jälleen kuinka ihanaa aikaa syksy onkaan. Olen saanut jotenkin boostia myös pihan laittamiseen. Sitä boostia tässä odoteltiinkin koko kesä, mutta kun inspiraatiota ei vaan tullut, niin oli parempi olla tekemättä mitään, kuin väkisin yrittää. Pihallamme on lojunut aivan mieletön määrä vanhemmiltani saatuja unikiviä, liuskekiviä ja ties mitä pihakiviä odottamassa lopullista sijoituspaikkaansa. Luovuttiin jo kauan sitten ajatuksesta laatoittaa piha, mutta jonkinlaisia muureja niistä tekisi mieli väsätä. Laitan kuvia sitten, kun on jotain kuvattavaa.

 

Lisäksi mielessä häämöttää jo tuleva Halloween, jota meidän perheessä on tavattu viettää koko lokakuun ajan. Nytkin ollaan jo pohdittu kaikkia mahdollisia pihakoristeita. Viime vuosilta kopioidaan tietty parhaimmat ideat ja niiden lisäksi kehitellään jotain uutta. Halloween-hommat saivat meillä alkunsa muutama vuosi sitten, kun lapset halusivat rakentaa zombie-hautausmaan pihalle. Väsäsimme yhdessä puisia hautaristejä etupihalle ja niiden kaveriksi muutamia kummituksia. Lapset olivat tyytyväisiä. Muutama viikko Halloweenin jälkeen ovikello voi ja oven takana seiso lukuisa joukko Jehovan todistajia. He olivat tulleet kertomaan meille oikein joukolla ristin merkityksestä ja siitä kuinka he pahoittivat mielensä Halloween-koristeistamme. Tarkoitushan ei ollut tietenkään kenenkään mieltä pahoittaa, mutta päätin kuitenkin, että tästähän tehdään muuten perinne. Ja siitä lähtien olemme joka ikinen syksy väsänneet aina lokakuun ajaksi suuren koristuksen etupihalle. Zombie-hautausmaa nyt on siinä ja siinä hyvän maun mukainen, joten se on jää kyllä nykyisin vähemmälle huomiolle.

 

Viime päivät on muuten kuluneet meillä sitkeän syysflunssan kourissa. Lapset ovat yskineet ja niiskuttaneet, eikä me aikuisetkaan olla taudilta vältytty. Tehovitamiinikuurille vaan ja flunssaa selättämään. Olen odotellut, koska vauva saa tartunnan, koska meillä on suureksi onneksi jo melkein kaksi viikkoa nukuttua öisin todella hyvin. Kipeä vauva luultavastikin valvottaa jälleen, mutta onhan tässä nyt jo ladattukin akkuja.

 

Lopuksi vielä muutamia kuvia viime Halloweenista. Jos vaikka saisin itsekin uutta inspiraatiota koristeiden tekoon. Hyvää syksyistä viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

Liebster award

Eipä tiennyt Äiti-Milla (Kuka pelkää äitiä?) millaisen ilon ja kunnian minulle soi antaessaan blogilleni Liebster awardin. Olen oikeasti aina silloin tällöin ollut ihan hukassa tämän(kin) blogin kanssa ja miettinyt, mikä hemmetin järki tässä on jakaa asioitaan koko maailman kanssa. No ehkä siinä ei mitään järkeä olekaan, mutta kiva huomata, että tänne silloin tänne eksyy joku muukin äitini ja siskojeni lisäksi

Kopioin tämän tekstin suoraan Äiti-Millan blogista:

Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Ideana on:
1. Kiittää sinut nimennyttä bloggaajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa.
2. Vastata sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimetä ja linkata 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksiä 11 uutta kysymystä blogisteille

 

Tässä siis omat vastaukseni Äiti-Millan kysymyksiin:

 1. Miksi alunperin päätit aloittaa bloggaamisen?

 

Haahaa, välillä mietin sitä itsekin. Elämä pyörii nykyisin aika samanlaisia ympyröitä. Okei, kesäisin on vähän villimpää menoa ja saatetaan silloin tällöin istua terassilla juomassa amaretto-colat, mutta koulujen alettua päivät koostuu heräämisestä (kotiäidille sekin on oma ohjelmanumero), lasten kuskaamisesta kouluun, lasten kuskaamisesta harrastuksiin ja ruuanlaitosta. Välillä irrottelen ja maalaan jonkun seinän todetakseni vaan, että maalaaminen on ihan syvältä.

 

Mutta siis jos vakavoidutaan hetkeksi, niin blogin pitämisen aloitin joskus muutama vuosi takaperin ajatuksella päiväkirjan pitämisestä. Kirjoittaminen on ala-asteikäisestä asti ollut minulle se helpoin tai ainakin yksi helpoimmista tavoista toteuttaa ja ilmaista itseäni. Ammattimainen bloggaaminen ei kiinnosta, tosin ei sillä, että minusta siihen edes olisi, vaan tarkoituksena on nimenomaan pitää itselle päiväkirjanomaista sepustusta, johon voi sitten joskus palata. Tietenkin aina parempi, jos joku saa blogistani voimaa, inspiraatiota, tukea kuten itsekin olen monesta lukemastani blogista saanut.

 

2. Mikä on sinun suosikkiblogisi?

 

Niitä on monia, mutta tässä muutamia mainitakseni:

 

Kolmen tähden koti: Blogi, jolla on paljon lukijoita ja varmaan lähes kaikki vähäänkään blogimaailmassa pyörineet tietävät kyseisen blogin. Hyviä vinkkejä edulliseen sisustamiseen.

 

Lenkkareissa: Ihanan, sympaattisen, tavallisen ihmisen tarinointia kuntoilusta ja matkustelusta. Parasta tässä blogissa on ehdottomasti sen inhimillinen, lämmin ja tavanomainen tunnelma. Ihan sama olenko tullut maailmalta vai lähdössä sinne, tätä blogia lukiessa matkakuume iskee aivan varmasti.

 

Aatan aarreaitta: Mahtavan inspiroiva käsityö-, leivonta- ja tuunausblogi. Saattaa kyllä aiheuttaa turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta, joten mikäli et ole hardcore-jauhopeukalo, niin kannattaa aloittaa reseptiikan vaatimattomimmasta päästä. Olen useasti löytänyt itseni keskellä yötä nyyhkyttämästä sokerimassakasan ääreltä luultuani hieman liikoja omista taidoistani. Nykyisin on ihan fine ostaa valmiskorvapuusteja kaupasta, mutta Aatan aarreaittaa kannattaa silti lukaista.

Valkoisen talon tarina: Sisustuspainotteinen blogi, jonka kirjoittajan maku sisustamisen ja remontoimisen suhteen on niin lähellä omaani, että blogia lukiessani olen jossain seitsemännessä taivaassa ja nirvanassa ja jossain buddhienkin parhaimmassa paikassa. Blogi on valitettavasti lopettanut ja ahdistelin tuota lopetusuutista varmaan enemmän kuin esikoiseni kouluun menoa. Yhyy!

 

3. Mikä on paras luonteenpiirteesi?

 

Tarvitseeko tätä kysyäkään? Olenhan aivan ilmiselvästi uskomattoman hauska tyyppi. Aidosti oikeasti olen aina pitänyt itseäni josko nyt en varsinaisesti hauskana, niin huumorintajuisena ainakin. Uskoin pitkään, että tuo mainitsemani piirre olisi kärkisijoilla oleva tekijä mieheni rakastumisessa minuun. Kerran sitten rohkeasti kysyin rehvakkaaseen tyylini "Sanohan nyt, etkö rakastunutkin minuun juuri hauskuuteni takia?" ja sain kuulla, ettei mieheni pidä minua juuri erityisen hauskana. No hemmetti, mitä tässä sitten vatvotaan? Ehkä paras luonteenpiirteeni on omasta mielestäni joku ihan muu kuin muiden mielestä.

 

 

4. Mikä on suurin haaveesi, jonka toivot toteutuvan seuraavan viiden vuoden sisällä?

 

Talon laajennus tai edes nykyisen remontin valmistuminen. Toivossa on hyvä elää, mutta kuten vaalimainoksissakin sanotaan "On tekojen aika..". Itsestähän se on kiinni, koska valmistuu ja menneisyys on sen jo opettanut, ettei meidän tapauksessamme varmaan koskaan.

 

Tietysti voisin sanoa, että toivoisin, että pysyn perheenjäsenineni terveenä ja onnellisena. Toivon myös harmoniaa ja rauhaa ympärilleni, joita ei tässä viimeisimpinä vuosina ole aina ollut. Ja perskele, sellaista, joka ei lottovoittoa toivoisi, ei olekaan.

 

5. Jos saisit nyt viikon vain yksin itsellesi (etkä saa valita perheen kanssa olemista), mitä tekisit?

 

Makaisin sohvalla, tekisin jotain omasta mielestäni mahtavaa ruokaa, en takuulla keskustelisi kenenkään kanssa, nauttisin hiljaisuudesta, katselisin suosikkisarjojani Netflixistä, en peseytyisi, aloittaisin aamuni lasillisella kuoharia, nukkuisin päivät ja valvoisin yöt. Eli lyhykäisyydessään: palaisin teinivuosiini poislukien tietenkin ärsyttävät itsetunto-ongelmat. Eikä meillä kai 90-luvun lama-Suomessa kauheasti kuoharillakaan läträilty.

 

 

6. Jos katoaisit, mitkä olisivat sinusta annettavat tuntomerkit?

 

Niin surrealistinen kysymys, etten osaa vastata. Luultavasti Pohjois-Korean vankileiriltä pakeneminenkin on helpompaa, kuin katoamiseni. Perässänihän kulkee koko ajan 1-6 seuraajaa ja jos eivät kulje perässäni fyysisesti, niin lähettävät kaikuluotaimen lailla jatkuvaa signaalia: "Äiti, äiti, äiti, äiti, äiti.."

 

 

 

7. Jos kirjoittaisit vain yhdestä aiheesta/teemasta, eikä se olisi perhe, mistä kirjoittaisit?

 

Tällä hetkellä tuoreena yrittäjänä kirjoittaisin varmaan yrittäjyydestä. Uskomattoman epämielenkiintoinen aihe, tylsistyttäisin kaikkien muiden lisäksi myös itseni.

 

 

8. Hauskin muistosi lapsuudestasi?

 

Se, kun olin ulkona ja isäni odotti minua autossa. Tuli kamala tarve pieraista ja siveellisenä ihmisenä ajattelin juosta autoon ja säästää pumpan sinne. No näin tein ja nautinto oli suuri, kunnes näin vieressä vieraat kasvot ja isäni katselemassa viereisestä autosta hämmentyneenä.

 

9. Lempielokuvasi?

 

Walk the Line, Blow, Pretty Woman, Fifty Shades of Grey. Olen aina katsellut tosi vähän elokuvia ja lastensaannin myötä keskittymiskykyni on niin heikkotasoista, että selviän juuri ja juuri Kauniista ja rohkeista putoamatta kärryiltä. Elokuvien katseleminen meneekin yleensä niin, että alkutekstien jälkeen huomaan kyseleväni kanssakatsojilta: "Siis mites nää päätyi tänne, kun ne äsken oli ihan toisessa paikassa? Aa, tää onkin BB-talo ja toi jengi on ollut koko ajan samassa paikassa. Kukas muija toi on? Ai, se onkin koko leffan ainoa henkilöhahmo." Erityisesti suhteemme alkuaikoina Herkku raahasi mua mukanaan useinkin leffaan ja videovuokraamoon, kunnes tajusi, että leffojen katselemisesta ei varmaankaan tule meidän yhteistä harrastusta.

 

10. Onko sinusta 24 tuntia riittävästi vuorokaudessa? Perustele.

 

Olisi se, jos viiden tunnin yöunet riittäisivät.

 

11. Mitä teillä syödään tänään?

 

Olin tänään(kin) vuoden äiti ja vein lapset Raxiin syömään.

 

 

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Aatan aarreaitta

Lenkkareissa/ Unnukka seikkailee

Sydämellä tehtyä

Metelinmäki



 

 

Ja juu tiedetään, alkuperäisen ohjeen mukaisesti mukaan piti haastaa 11 blogia, mutta aloitetaan nyt näillä ja kun ehdin pläräämään suosikkiblogejani tarkemmin, niin lisäilen niitä tähän.

 

Ja tässä kysymykseni teille:

 

1. Aina yhtä vaikea ja ärsyttävä: Miksi aloitin bloggaamisen?

2. Oletko asettanut joitain tavoitteita blogin pitämiselle?

3. Millä kameralla kuvaat ja muokkailetko kuvia paljonkin?

4. Kuinka paljon käytät aikaa blogisi päivittämiseen?

5. Mistä saat inspiraatiota blogiisi?

 

Ja jos ehdit ajatella, että onpa helppoja kysymyksiä, niin vaikeutetaanpa hieman:

 

6. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

7. Mainitse kolme parasta luonteenpiirrettäsi (helppo, kukapa nyt ei itseään kehuisi)?

8. Lempiaineesi koulussa?

9. Citymarket vai Prisma?

10. Suosikki matkakohteesi?

11. Jos et saisi valita Suomea, niin missä maassa mieluiten asuisit ja miksi?

 

Ugh, olen puhunut.

 

Ystäviä ikävä..

 

 

 

Törmäsin tänään sattumalta torikahvilassa lounaalla istuessani vanhan ystävän. Hän muutti kymmenisen vuotta sitten ulkomaille ja on sittemmin perustanut elämän ja perheen pysyvästi pois Suomesta. Kiitos sosiaalisen median, nykyisin on helpompi pitää yhteyttä/ seurata tuttujen kuulumisia tekemättä oikeastaan yhtään mitään.

 

 

 



Onneksi kuitenkin tulevaisuudessa häämöttää muutamakin yhteinen tapaaminen ja jopa reissu ystävien kanssa. On jälleen tulossa ihania, yhteisiä hetkiä, joita odottaa.
 

 



 

Olen aiemminkin kirjoittanut, kuinka muutettuani nykyiselle asuinpaikkakunnalle, jätin kaikki tärkeimmät ystäväni ja ihmiset kymmenien jopa satojen kilometrien päähän. Perhe-elämän keskellä ei todellakaan ole helppoa järjestää aikaa ystävien kanssa. Ei vaan kerta kaikkiaan riitä vuorokaudessa tunnit siihen.

 

 



Toisaalta olen huomannut tässä viime vuosina, että aikuisiällä ystävystyminen on huomattavasti vaikeampaa. Ei tahdo löytyä millään aikaa uuden, syvällisen ihmissuhteen luomiselle, eikä oikeastaan kiinnostustakaan. Tällä hetkellä painopiste elämässä on kuitenkin vahvasti kodissa ja perheessä. Muille jutuille on aikansa sitten tulevaisuudessa.

 

 



 

Viime vuosien aikana olen osittain tietoisesti ja osittain tiedostamattani myös jättänyt taakseni lopullisesti joitain ihmissuhteita. Ystävät, tuttavat tai kaverit, joiden kanssa ei ole löytynyt yhteistä säveltä tai joiden kanssa ei vaan ole hyvä olla, on jäänyt taakse jonnekin menneisyyteen.

Ei sen takia, että kenenkään kanssa olisi mitään erimielisyyksiä. Ehkä sitä vaan automaattisesti jää ne ihmissuhteet, jotka eivät vaan ole niin merkityksellisiä. Ja niitä ihmissuhteita ei edes ikävöi.

Jos joku ystävistäni sattuu lukemaan tätä, eikä löydä omaa kuvaansa, niin älköön pahastuko. En viitsinyt julkaista kuvapankistani niitä kaikkein paljastavimpia.

Onneksi kesää ja toivottavasti kesäisiä säitäkin on vielä jäljellä..

 

 

Hyvää naistenpäivää!

Tänään naisia hemmotellaan! Itse nautin mieheni kanssa pitkän aamupalan, otan vastaan esikoispojan leiriltä ja loppupäivä kuluukin kahdessakin eri kokouksessa. Tänään olen kuitenkin erityisen onnellinen ja kiitollinen, että olen saanut ihanan perheen, terveet lapset, paljon rakkautta, vapauden ilmaista omaa mielipidettä ja muutenkin turvallisen elinympäristön. Valitettavasti nämä lähes itsestäänselvyydet eivät sitä ole läheskään kaikille. Hyvää naistenpäivää!

Fifty shades of Grey

Kävin viikonloppuna pitkästä aikaa yhden parhaista ystävistäni kanssa elokuvissa. Siitä asti kuin olin saanut päätökseen E.L. Jamesin kohutun kirjatrilogian, olin halunnut palavasti nähdä myös kirjoihin perustuvan elokuvan.

Luin kirjat erään Kanarian lomamme aikana ja ne olivat paikoin mielettömän pitkäveteistä luettavaa. Muistaakseni skippasin surutta joitain sivuja, kun juoni tuntui junnaavan paikallaan. Sivukaupalla jahkaamista jostain suukapulan käytöstä. Pähkinänkuoreen tiivistettynä ensimmäinen kirja oli päähenkilöiden osalta neuvottelua siitä millaisen suhteen he tulisivat keskenään solmimaan. Kirjat olivat ihan hyvää, kevyttä viihdettä. Ne myöskin perustuivat äärimmäisen perinteiseen, idioottivarmaan kaavaan; kaunis, köyhä opiskelijatyttö rakastuu rikkaaseen ja komeaan mieheen.

Elokuvan suhteen olin laskenut odotukset todella mataliksi. En odottanut siltä juuri mitään, mutta nähtävä se silti oli. Naiivi ja pinnallinen kirjasarja teki kuitenkin tahtomattaan elokuvalle palveluksen; sen myötä henkilöhahmot puhkesivat kukkaan ja eloon. Elokuvaa voisi moittia kirjojen tapaan hieman pitkäveteiseksi, mutta sitäkin intensiivisemmäksi. Jos pylly ei olisi alkanut puutua, olisin luultavasti istunut hievahtamatta paikoillaan koko parituntisen ajan.

Aluksi pienenä pettymyksenä, mutta nyt jälkikäteen jopa pienoisena toivonpilkahduksena, tajusin, että elokuva tosiaan perustui ensimmäiseen kirjaan. Eli mitä luultavimmin jatko-osat seuraavat perässä. Suurinta kiitosta elokuva minulta saa mahtavista henkilövalinnoista, upeasta musiikista ja inspiroivasta sisustuksesta. Kyllä, todellakin kävin elokuvissa saamassa ihania sisustusvinkkejä. Aikaisemmin olen inspiroitunut samoin Sinkkuelämää 2 -elokuvassa vilahtelevasta sisustuksesta. 

Vaikka itse tykkäsinkin, olen varma, että elokuva jakaa mielipiteitä. En usko sen saavan maailmanlaajuisesti kovinkaan suurta arvostusta. Katsomisen arvoinen kuitenkin ja itse henkilökohtaisesti voisin lähteä katsomaan vaikka samantien uudestaan.