Kivikasa, se on varma kevään merkki

Näistä kuvista varmasti selviää, mitä meillä on viime päivät duunailtu. Elämä on siirtynyt ulos ja nyt on pakko taas painaa, kun innostusta riittää. Innostusta lisää ainakin omalla kohdallani pari tauko vuotta. Vauva on ollut muutamana kesänä ensin vastasyntynyt ja sen jälkeen taapero ja nyt voi taas pitkästä aikaa olla keskittyä pihajuttuihin ilman, että täytyy olla silmät selässäkin.

 



 

Päällimmäisenä projektina on ollut talon sokkelin reunusta siistiminen ja kivien uusiminen. Siinä ohella sitten vielä vähän pensasaidan leikkaamista, haravoimista ja mitä kaikkia omakotitalon ulkotöitä niitä nyt olikaan. Asuinalue, jossa asumme, on melko iäkästä kuten asukkaansakin. Siksi olenkin ollut innoissani, että kahdetkin naapurimme ovat kuluneen vuoden aikana vaihtuneet (toivottavasti eivät meidän takia) ja tilalle on muuttanut vähän aikaisempaa vuosikertaa. Suunniteltiin jopa jo pensasaidankaatamisbileitäkin alkukesälle.

 



 

Talon sokkelin reunuksen siistimisen lisäksi ollaan tietenkin koitettu saada jälleen kerran nurmikkoalaa epätoivoisesti pienemmäksi. Kukkapenkkejä on perustettu sinne ja tänne. Onneksi olen sen verran aiemmista vuosista viisastunut, että yhtäkään perennaa ei enää pihaan tule. pelkkiä havukasveja ja jotain todella helppohoitoista. Firman touhutkin ovat taas kevättä ja kesää kohti piristymäänpäin, joten sitä vähää vapaa-aikaa, jota ensi kesänäkin tulemme viettämään en todellakaan jaksa uhrata kitkemiselle ja harventamiselle. No ehkä, mutta miksei sitä kiireinen ihminen voisi valita pihalleen jotain helppohoitoista.

 



 

Harkitsin vielä muuten aiemmin keväällä salikortin hankkimista läheiselle kuntosalille, mutta tulin siihen tulokseen, että kasvaa se pala tässä kotipihassakin. Isot kivet ovat kivoja, mutta voi tsiisus, mikä kärrääminen noissa on ollut. Ja siis tuo kasahan on edelleenkin tuossa pihassa eli urakka ei vielä ole edes ohi. Tänään on onneksi siunattu vapaapäivä, sillä Herkku uurastaa töissä ja itse uurastan kotona. Jaksan kuitenkin uskoa, että nyt kun panostaa, niin kyllä siitä vielä hyvä tulee.

 



 

 

Olen laiskana ja mukavuudenhaluisena ihmisenä käyttänyt kukkapenkkien perustamiseen jenkeistä lähtöisin olevaa systeemiä: nurmikon päälle sanomalehtiä ja multaa päälle. Vielä pitäisi noihin laittaa maanerottelukangas ja siistiä reunukset. Sitten vaan viillot muutamaan kohtaan ja helppohoitosta systeemiä päälle. Laitan noista jutuista postausta, vaikka myöhemmin.

 



Kaaos alkaa helpottaa

 

Sain vihdoin aikaiseksi kerätä joulun pois. Mahtava valoilmiö ja luminen maisema ovat antaneet sellaiset energia-boostit, että oksat pois. Varsinaisesti en kyllä ole mikään talvi-ihminen, koska kylmyys, lumi ja erityisesti lumityöt ovat ihan syvältä. Valoisuus on kuitenkin pitkän pimeän kauden jälkeen jotain niin mahtavaa, että tällä fiiliksellä kestää kyllä pikku talvenkin.

 

Kyllä se muuten melkoisen kauan kestikin saada koko talous järjestykseen. Edelleenkin on jotain sellaisia pikku juttuja, jotka hämää. Kuten esimerkiksi se, että vauvan vaatteet ovat Ekan huoneessa olevassa lipastossa. Säilytyssysteemit täytyisi olla toimivat, mutta nyt kun akuuteimmat ongelmat on ratkottu, niin palaan sitten myöhemmin noihin yksityiskohtiin.

 

Pitkän aikaa oli myös sellainen fiilis, ettei mikään sisustushomma tai ainakaan remontointi nappaa yhtään. Nyt alkaa taas kyllä tapetointi- ja maalausurakat houkutella. Ilmeisesti edellisistä on jo niin pitkä aika, että olen onnellisesti unohtanut, kuinka ärsyttävää se maalaaminen on.

 

To do -listalla on ainakin:

-aikuisten makkarin seinän tapetointi

-aulan tapetointi tai maalaus

-eteisen tapetointi tai maalaus

-pikku-WC:n kaakeleiden käsittely jotenkin

 

Nuo ovat sellaisia "helppoja pikkuhommia" joihin voi ryhtyä ihan koska vaan. Ja kokemuksesta muistan ja tiedän, että niillä helpoilla pikku hommilla on tapana laajentua ja pursuilla. Lopulta ollaan tilanteessa, jossa kaikki on keskeneräistä ja sitä tilaa kestää pitkään.

 

Varmaan johtuu lisääntyneestä valoisuudesta ja alitajuisesta kevään odotuksesta, kun myös pihahommat alkavat houkutella. Kaksi kesää on nyt mennyt ulkotöissä jotenkin horroksessa johtuen ehkä ensin vauvakesästä ja sitten taaperokesästä, jotka molemmat ovat aika haastavia yhdistää puutarhanhoitoon. Nyt olen luottavaisin mielin, että tänä vuonna saataisiin ulkona jotain aikaiseksikin.

 

Meillähän on osittain kesken myös muutaman vuoden talon maalausprojekti, joka pitäisi kyllä tänä keväänä saattaa loppuun. Toisaalta, jos tässä nyt vielä pari vuotta venkoilisi sen kanssa,  niin voisi samantien sutaista koko talon uudelleen maalin peittoon. Yhtenä päivänä, kun olin kävelyllä, näin talomme lehdettömien puiden takaa ja järkytyin. Se näyttää ihan hirveältä! 60-luvulla rakennettu omakotitalo, jota on laajennettu vähän urposti. Aloin siltä seisomalta suunnittelemaan toimenpiteitä, joilla myös talon ulkomuotoa saisi kohennettua. Face-liftinhän teimme jo aiemmin talon julkisivulle, mutta nyt täytyy varmaan hioa vielä niitä muitakin sivuja. Ehkä jotain ikkunaristikoita, ikkunaluukkuja tai ikkunoiden verholautoja voisi ajatella.

 

Ja näköjään oma pikku työleirikin alkaa tässä mukavasti muotoutua. Ihanaa omakotitaloelämää, ei tule tekemisen puutetta.

 

Niin ja hei, pakko sanoa noista kuvista, että ne ovat ihan hirveitä. Räpsin kuvia nykyisin pelkästään kännykän kameralla. Olin juuri pääsemässä jyvälle järkkärin saloihin, kun sain tabletin. Sen myötä lopetin kaikenlaisten muiden tietokoneiden käytön. Järkkäristä kuvien siirtäminen blogiin vaan on aivan liian aikaa vievää, joten no can do.

Yksi makuuhuone lisää

 

Lasten kasvaessa olen tasaisin väliajoin ahdistunut tilanpuutteesta. Talomme on periaatteessa ihan riittävän iso (120m2), mutta epäkäytännöllinen pohjaratkaisu ja neliöiden asettelu vaikeuttavat lapsiperheen arkea. Makuuhuoneita on vaan kolme, joista yksi on todella iso. Isoin makkari on tähän asti ollut meidän vanhempien master bedroom, jossa luxusta arkeen on tuonut muun muassa oma vessa ja ruutulasiset pariovet, joista ah, olen niin kovin tykännyt. Vauvan synnyttyä ratkoimme tilanpuutteen ajatuksissamme siten, että jossain vaiheessa isosta makkarista tulee kolmen lapsen leikkihuone.

 

Jostain syystä sain alkuviikosta päähäni vaihtaa huoneiden järjestystä juuri nyt. Idea ajoittui juuri siihen kohtaan, että Herkku oli poissa lähes koko viikon (normaali työrytmi kun on 1 vrk töissä, kolme vrk vapaalla), niin jälkikäteen en voi kuin moittia itseäni surkeasta ajoituksesta. Viikon ajan olen siis raahannut yksin huonekaluja huoneesta toiseen, järjestellyt kaappeja uusiksi, pitänyt pitkiä lepotaukoja sohvalla ja mikä on lopputulos? Valmista ei ole vieläkään. Vauvan päiväunille laitto johti tänään melkoiseen härdelliin, sillä jouduimme koko perheen voimin metsästämään tumppuja, sukkia, haalaria, pipoa ja kaikkea muuta mahdollista ympäri taloa. Tavarat on järjestelty uusiin paikkoihin, eikä niitä nyt tällä hetkellä löydä kukaan.

 

 

Tavaroiden raahaamisesta johtuen, eilen aamukahvia juodessa pää ei kääntynyt enää lainkaan oikealle. Päätin pitää lepopäivän ja olla kanniskelematta mitään koko päivän aikana. Olin kuitenkin unohtanut tilanneeni uuden pesutornin ja sitä tuodessaan kuljettaja sanoi: "Voitko muuten kantaa ton pyykinpesukoneen ja kuivausrummun mun kaverina, kun apukuski sairastui. Saatas ne teille sisään täältä pakkasesta". Siellä sitten raahasin niitä 50kg painoisia kodinkoneita aamuseiskalta yöpaidassa, niska jumissa ja nauroin mielessäni. Tämäkin vielä. Kuvamateriaali on saatavilla erityisen vähän, koska muutokset eivät vaan todellakaan ole vielä edes kuvattavassa kunnossa. Tämän viikonlopun aion ainakin osittain tehdä jotain ihan muuta kuin hoonata nurkkia. Shoppailu voisi kuulostaa vaihteeksi ihan rentouttavalta.

 



 

Juhlien juhlaa

 

Näköjään päivitystaajuus näin syksyn tullen harvenee harvenemistaan. Totta puhuakseni päivät viikolla ovat olleet kuluneella viikolla niin kiireisiä, etten ole edes muistanut koko blogin olemassaoloa. Illat ovat täyttyneet kokouksista ja milloin mistäkin kissan ristiäisistä. Lisäksi firma pitää kiireisenä edelleen, vaikka hieman odotin, että syksyn tullen tahti vähän hiipuisi. No en valita, nyt hoitovapaalla voi keskittyä oikeasti niihin asioihin, joita ei sitten työelämässä olekaan enää aikaa toteuttaa. Ja siis oikeasti ihanaa, olen hoitovapaalla vielä koko ensi vuoden. Pienet sille!

 



 Kulunut viikonloppu on ollut vauhdikas, mutta kuitenkin rentouttava. Perjantaina olin vielä keikalla aamuvuorossa, Herkku roudasi vauvan yökylään anopille ja hurautti Helsinkiin ja takaisin viemään isot pojat isälleen. Ehdittiin vielä pitämään romanttiset (?) päivällistreffit kotona, kunnes kiidettiin rapujuhliin ja samalla juhlistettiin paikallisen panimon 30 vuotista taivalta.

 

Hassua, että etukäteen ei olisi huvittanut yhtään lähteä. Pitkästä aikaa kaikki lapset olivat poissa ja rankan viikon jälkeen olisi tehnyt mieli vaan jäädä sohvalle koomailemaan. Väkisin kuitenkin lähdettiin ja iloksemme huomattiin, että oli hauskin ilta pitkään aikaan. Hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. Kyllä kannatti poistua neljän seinän sisältä viihteelle.

 

Lauantaina sainkin viettää laatuaikaa vauvan kanssa, kun Herkku suuntasi töihin. Päikkäreiden vietin laatuaikaa itseni kanssa; edellisen illan snapsihuurut lähtivät lasillisella hyvää valkoviiniä, siivoamisella ja Dire straitsilla. Sain edellisenä iltana mahtavan vinkin käyttää parittomia sukkia siivousliinoina. Ei muuta kuin fairy-vettä kippoon, pariton sukka käteen, kostutus ja uritettujen keittiökaappien kimppuun. Ja tähän todellakin on tultu.

 



 

Loppuillan rentouduttiin tyttöjen kesken siistissä ja hyväntuoksuisessa kodissa. Vauva tosin kyllä koitti ihan kiitettävästi tuhota työni jälkiä. Sunnuntaina vietettiinkin jälleen synttäreitä. Tällä kertaa oli vuorossa paikallisen yhdistyksen 110-vuotisjuhla, jossa Herkun kanssa pönötettiin edustamassa.

 

 

Aurinkoinen viikonloppu olisi kyllä kovasti kutsunut pihahommiin, mutta tämä viikonloppu meni nyt muualla juhliessa. Ihanan rentouttavaa kuitenkin ja kaiken kruunasi rakkaan ystäväni raskausuutiset. Sydämelliset onnittelut tätäkin kautta. Suurimpana toiveenani olisi kuulla jatkossa vielä lisää näitä ihania raskausuutisia <3

 

Ei osteta mitään!

 

Jäin hoitovapaalle ja sen kunniaksi teimme Herkun kanssa suunnitelman, ettemme osta nyt kevään aikana yhtään mitään. Tulevaa kesälomareissuakin silmällä pitäen on pakko saada rahaa säästöön. Ostamattomuus-sopimushan on kuin seireenin laulua materialistin korvilleni. Vaikka koitankin tehdä hankintoja oikeasti kestävää käyttöä silmällä pitäen ja käyttäen vakaata harkintaa, mikä on välttämätöntä ja mikä ei, niin tuntuu, että nyt on lähtenyt ostelu taas ihan käsistä.

 

Sinistä on vaan pakko saada ja niinpä keittiöönkin oli hankittava Jotexin perusverhot. Ne nyt ovat niin edullisia, että olisi melkein tuhlausta jättää ostamatta. Myös uusi matto muutti keittiön lattialle. Sen löysin tosin fb-kirppikseltä todella hyvään hintaan, joten kovinkaan paljoa en näiden ostosten myötä köyhtynyt. Tein myös uhkarohkean vedon ja laitoin maton keittiön pöydän alle. Lapsiperheessä se on ihan hullu veto, mutta näytti kivalta.

 

Tämän enempää en nyt keittiöstä kuvia vilauttele, kun ei ole nyt niin kovin kuvattavassa kunnossa meidän kotimme.

 

 

 



Makuuhuoneesta tulee arkiolohuone

 

 Tilanpuute vaivaa joka puolella. Kolme makuuhuonetta ja viisi lasta (vaikkakin osa vaan vuoroviikoin) on yhtä kuin ahdas ja säilytystilanpuute. Vauva nukkuu yönsä (tai siis milloin nukkuu ja milloin ei) edelleen aikuisten makuuhuoneessa.

 

Hiljalleen makuuhuoneeseen on rakentunut pienimuotoinen walk in closet, minkä seurauksena koko huone on aivan täynnä pölyä.

 



 

Saimme kuitenkin tilaongelmat ratkaistuksi talon laajentamissuunnitelmalla. Suunnilleen mustan kirjahyllyn kohdalta laajennetaan taloa kahden, reilunkokoisen makuuhuoneen verran.

 



 

Nykyisestä makuuhuoneesta tehdään "arkiolohuone". Senhän erottaa nykyisestä olohuoneesta ainoastaan pariovi. En jaksaisi odottaa, että pelikonsolit ja muut oheislaitteet siirtyvät suljettujen ovien taakse pois näkyviltä.

 



 



Keittiö kevään valossa

Ihana aurinko! Muutamana kirkkaampana päivänä sai niin hyvässä valossa napsittua muutamia kuvia, että oli pakko kuvata vaikkei erityistä, ainakaan uutta kuvattavaa ollutkaan.

Tai no, olenhan sentään vaihtanut verhot. Pitsiverhot saivat lähteä ja vähän ylellisemmät polyesterit tulla tilalle. Tykkään kyllä keittiön ilmeestä. Ainoa toive olisi vaihtaa keittiön pöytä ja päästä lopullisesti eroon myös vahakankaasta.

Ilmapallot ovat jäänne lasten synttäreistä, joita vietettiin tammikuussa. Ne näyttävät niin kivan leikkisiltä, että sääli olisi palloja alkaa puhkomaan. Olkoon siinä. Täytyyhän sen jotenkin näkyä, että meillä asuu lapsiakin. Meillähän on ehdoton sääntö, että lelut pysyvät omissa huoneissa. Ainoastaan vauvan kohdalla on tehty poikkeus säännöstä.

No joo, semmoiset lelut, jotka sopivat muuhun sisustukseen voivat olla näytillä.

Olohuonetta

Maalaisromanttinen kausi alkoi kyllästyttää, joten päätin hetken mielijohteesta heivata vanhan, massiivisen sohvapöydän ja tuoda uuden tilalle. Olohuoneen tyyli on hieman hakusessa ja tällä hetkellä taiteilen jonkunlaisen ylellisen ja geometrisen tyylin välillä. Jostain syystä niiden yhdistelmä kiehtoo. Lattialle on kyllä hakusessa joku itämaistyylinen matto.

Taustalla näkyvä vanha ompelukonekin poistuu olohuoneesta heti kun jaksan raahata sen terassille. Luultavasti säästän kompleksista pelkän jalan johonkin ulkoprojektiin.

Pehmeä lasku arkeen

Vanhemmat lapseni viettivät joululomansa isällään ja palasivat kotiin vasta viime sunnuntaina. Olemme nauttineet pehmeästä laskusta arkeen; muutaman jäljellä olleen vapaan käytimme mäenlaskuun, luisteluun ulkojäillä, uimiseen ja rentoon yhdessäoloon. Tänään alkoi vanhimmalla pojalla koulu, mutta kahden nuorimman kanssa olen tyytynyt edelleen rauhalliseen kotona oleiluun. Ensi viikolla arki onkin jo päällä, kun vauva aloittaa muskarissa ja keskimmäisellä jatkuu kerho.

Lasten harrastustoiminnan myötä päätin myös ottaa itseäni niskasta kiinni. Eilen olin poikien kanssa uimahallissa ja tulin kysyneeksi salikortin hintaa. 32€/kk, olisi tuhlausta olla ottamatta. Saliharjoittelu on mitä mahtavin irtiotto kotiarjesta plussana vielä salin sijainti muutaman sadan metrin päässä kotoamme. Ei voi ainakaan väittää, etteikö siellä ehtisi pyörähtää.

Työpaikaltamme saimme viime vuonna (2014) ensimmäisen kerran käyttöömme vuosittaiset Sporttipassit. Käytin osan omastani Helsinki City Runin osallistumismaksuun. Toukokuussa otetaan sitten luulot pois ja sipaistaan pikku verryttelylenkki. Aloitin juoksemisen ihan tyhjästä syyskuussa ja tällä hetkellä olen edennyt siihen pisteeseen, että juoksen vajaan 10 km lenkkejä. Aika paljon on vielä matkaa tuohon HCR:n tavoitteeseen. Tilannetta ei yhtään auta se, että nyt on päällä edelleen juoksun jouluinen tauko. Olen jo aika mestari erinäisten tekosyiden keksimisessä. Pari päivää sitten olin jo melkein lähdössä lenkille, kunnes tuli kovat pakkaset. Eihän silloin kerta kaikkiaan voi juosta.