Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeni. Näytä kaikki tekstit

9.3.2015

Naistenpäivän viettoa

Naistenpäivää vietettiin meillä rauhallisissa merkeissä. Illan kokouskiireiden vuoksi raahauduin jo päivällä lenkille pelkästään todetakseni, että juoksu ei kulje. Alla oli kyllä runsashiilihydraattinen aamiainen, eikä kunnon olisi kaiken järjen mukaan pienen tauonkaan vuoksi pitänyt olla ihan näin huono.
 
Esikoinen palasi myös hyväntuulisena, mutta väsyneenä viikinki-leiriltään. Jälleennäkemisen riemu lasten kesken oli ääretön.
 
Olisin mieluusti jäänyt nauttimaan rauhallisesta sunnuntaipäivästä kotiin perheen pariin, mutta velvollisuudet kutsuivat ja oli pakko osallistua kahteenkin eri kokoukseen. Kotona olin vasta illalla, kun lapset tuhisivat sängyissään.
 
 






14.1.2015

Kotitreeni

Liikuntakärpäsen puraiseman kotiäidin pelastus on kunnon kotitreeni. Miehen ollessa töissä en pääse juoksemaan, enkä toisaalta viitsi raahata 1-5 lasta mukana uimahalliin tai kuntosalillekaan. 

Muutamana päivänä olen tehnyt monipuolisen kotitreenin, joka onnistuu jopa olohuoneen lattialla. Treenaamista varten olen kuitenkin vaihtanut treenivaatteet päälle motivaation kohdentamiseksi. Myös hyvä musiikki taustalle pauhaamaan parantaa suoritusta ihan varmasti. 

Oma kotitreeni noudattaa suunnilleen seuraavanlaista kaavaa:

1. 3x20 kyykkyä

2. 3x20 askelkyykkyä

3. 3x20 varpaillenousua

4. 3x20 hyvää huomenta-liikettä

5. 3x20 käsivarsien vipunostoa sivuille

6. 3x20 selän ojennusta

7. 3x20 vatsalihasliikettä

8. 3x20 jalkojen nostoa

Lapset pyörivät jaloissa ja käsissä, kun tätä teen, mutta mielestäni ihan hyvä pikainen kotitreeni, jos meinaa muu liikkuminen jäädä kokonaan toteutumatta.