1-vuotiaan kanssa ulkona syömässä

Poikkesimme tihkusateen kunniaksi ulkona syömässä. Kesäisin suosin yleensä vesistöjen lähistöllä olevia, kesäisiä makuja tarjoavia ruokapaikkoja, mutta tällä kertaa päädyimme paikalliseen thaimaalaiseen. Paikan vetovoima perustuu paitsi hyvään ruokaan ja aitoon thaikkulaiskulttuuriin, niin myös siihen, että se on yhdistelmä meksikolaista ja thaimaalaista keittiötä. Paikassa on saatavilla kaksi eri ruokalistaa ja se on siis erinomainen vaihtoehto pariskunnille tai ystävyksille, joista toinen on mieltynyt itämaisiin makuihin ja toinen lännen rouheaan valikoimaan.

 



Postaukseni ei nyt sinänsä liity kuitenkaan ruokaan vaan pikemminkin siihen, kuinka hankalaa nykyisin on käydä nuorimmaisen kanssa ulkona syömässä. Aiemmin suhteellisen rauhallinen vauvamme on muuttunut muutamassa viikossa hampaiden teon, rokotusten ja kävelyharjoitusten myötä pikku termiitiksi, joka ei anna vanhemmilleen hetken rauhaa. No, miksi pitäisikään ja sellaistahan se elämä taaperon kanssa on. Olemme mitä luultavimmin tulleet siihen pisteeseen, että lastenhoitajan palkkaaminen olisi järkevää.

 



 

Mielestäni on hyvä, että vanhemmat ja erityisesti äidit liikkuvat lastensa kanssa ja käyvät ihmisten ilmoilla sen sijaan, että eristäytyisivät ja linnoittautuisivat kotiinsa. Me käymme usein koko perheen voimin ulkona syömässä ja uskallan väittää, että isommat lapsemme osaavat käyttäytyä ravintoloissa myös muut ihmiset huomioon ottaen. Pienimmäinen ei selkeästi vielä osaa, mutta opettelu on kyllä käynnissä.

 

 

Nyt on vaan sellainen vaihe, että mikäli me vanhemmat haluamme hiukan rentoutua valmiin ruuan ja hyvän palvelun ääressä, on syytä jättää jälkikasvu kotiin. Taapero istuu pöydän päässä kuin pikku monsteri ja haalii käsillään kaiken pöydältä irtoavan. Me olemme linnoittautuneet pöydän toiseen päähän käsivarrella lautasiamme suojellen. Jos pikku monsterin käden ulottuvilla ei ole koko ajan jotain lattialle heitettävää tai hampailla järsittävää, alkaa mieletön yleistä hätäsignaalia muistuttava itkuhuutoraivaria, jonka vuoksi kukaan ravintolan muistakaan asiakkaista ei kuule edes omia ajatuksiaan.

 



Elämä on.