Rapujuhlat

 

Elokuun viimeistä viikonloppua vietettiin huippuseurassa. Sain melkein kaikki rakkaat ystäväni vieraaksi samalla kertaa ja päästiin viettämään huikeita rapujuhlia porukalla. Tällä porukalla ei tule mitenkään liikaa kokoonnuttua ja nytkin jäi muutama onneton sielu puuttumaan muiden kiireiden vuoksi. Niin kivaa meillä oli, että päätettiin tehdä tästä jokavuotinen perinne.

 



 

Säätiedotukset lupailivat vaihtelevan epävakaista säätä, joten varmuuden vuoksi päätettiin koristella pihallamme oleva huvimaja juhlia varten. Sisällä syöminen ei olisi ollut läheskään niin tunnelmallista ja terassin varaankaan ei voinut ruokailua jättää sateen vaaran vuoksi. Yrityksemme kautta meillä on kauheat kasat kaikenlaista rekvisiittaa ja koristeita, joita saatiin vähän hyödynnettyä. Kyllä hallaharsoista ja helium-palloista on moneksi.

 

Ruokalistalla oli tietenkin rapuja, uusia perunoita, silliä, tillivoita, tavallista voita, salaatteja, sipulia, smetanaa ja paahtoleipää. Hankittiin ravut paikalliselta ravustajalta valmiiksi keitettynä, joten sitäkään vaivaa ei tarvinnut itse nähdä. Voiko olla enää helpompaa menua kuin rapu-menu? Voit valmistella kaiken jo hyvissä ajoin edellisenä päivänä ja itse juhlapäivänä keskittyä rentoutumiseen, skumpan juontiin ja vieraiden viihdyttämiseen. Taisi olla kyllä tuo jälkimmäinen toisin päin, kun emännälläkin oli niin hauskaa.

 



 



 

Ja tietenkin ohjelmaan kuuluivat myös perinteiset snapsilaulut, joita sitten hoilattiinkin oikein raikuvasti. Pimenevässä illassa oli niin kiva istuskella kynttilän valossa. Valoa oli onneksi niin vähän, ettei leikkaamaton nurmikko tai kukkapenkin rikkaruohotkaan enää häirinneet. Täytyy kyllä sanoa, että kyllä se on kesä syksyyn kääntymässä, kun lämpötila laski yöllä kymmeneen asteeseen. Lähdetään muuten tällä porukalla vajaan kuukauden päästä Ibiza-Barcelona -reissuun eli ei meidän kesä onneksi vielä tähän päättynyt.

 

 

 

Helan går

Sjung hopp faderallan lallan lej!

 

 

Helan går

Sjung hopp faderallan lej!

 

Och den som inte helan tar

han heller inte halvan får

 

Helan går..

Sjung hopp faderallan lej! Hej!

Tyttöjen mökkireissu Torvoilaan

 

 Mikä ihanampaa, kuin päästä viettämään rentouttavaa mökkiviikonloppua työkavereiden kanssa. Raskausajan supistelusairaslomat, äitiys- ja hoitovapaat mukaan lukien olen ollut poissa omalta kustannuspaikaltani yli puolitoista vuotta. Täytyy sanoa, vaikken vielä töihin ole palaamassakaan, että ikävä jo on ja erityisesti työkavereita. Meillä on kyllä mitä mahtavin työporukka.

 

Edeltävä viikko oli ollut kiireinen. Lasten koulun aloitus tuo heti arkeen oman mausteensa unohtamatta harrastushommia ja omia menoja. Yritystoimintamme on pitänyt meidät kiireisenä ja itse olen mukana jos jonkinlaisessa järjestötoiminnassa, joka työllistää tällä hetkellä vähän liikaakin. Siispä odotin enemmän kuin innoissani mökkireissuamme.

 

 

Säät ovat olleet ihan parhaat ja vaikka aikataulut tuttuun tapaan vähän venähtivät, ehdin hyvin nauttia vielä laiturin nokassa auringon lämmöstä. Muut olivat huolehtineet ruokatarjoilusta ja itse lompsin paikalle muovikassit täynnä kuohuvaa. Henkilökohtainen mieltymykseni on, että voisin juoda oikeastaan pelkästään kuoharia tai jos oikeasti on aihetta juhlaan, niin shamppanjaa. Olin kerran erään hyvän ystäväni häissä, jossa tarjolla oli pelkästään olutta ja skumppaan. Mikä mahtava idea! Kopioisin omiin häihini, ellen olisi jo onnellisesti naimisissa.

 

 

Elämä saattaa monesti lähteä siinä 30-40 vuoden tienoilla äkistikin ihan uusille raiteille. Itsehän olen jo tuon uusiutumisen kokenut hieman aiemmin, mutta kuten arvata voi niin puheenaiheet liittyivät pitkälti parisuhteeseen, perhe-elämään ja kaikkiin kiemuroihin, mitä noihin nyt voi liittyä. Jotenkin vierastan ajatusta, että vapaalla ollessa puhuttaisiin työstä, mutta eihän siltäkään voi välttyä, kun työporukalla ollaan. Kaikki olemme luonnollisesti hoitoalalla, jossa työskennellessään työkavereihin muodostuu kummallisen läheinen suhde. Jopa läheisempi kuin moniin perheenjäseniin tai sukulaisiin. Yksinkertaisesti työkaverit on <3

 

Viikonloppu koostui siis uimisesta, auringonotosta, kauneudenhoidosta, syömisestä, juomisesta, saunomisesta, naurusta, itkusta, kummitusjutuista ja paljosta muusta ihanasta. Aivan täydellinen viikonloppu, jonka avulla ajattelin jaksavani taas monta viikkoa seuraavaan irtiottoon. No aika nopeasti ne paukut tässä kotosalla jälleen loppuvat, mutta ehkä loppuisivat paljon aiemmin, jos ei näitä ihania hetkiä ystävien kanssa olisi.

 





 Syksystä näyttäisi jälleen tulevan melko kiireinen ja edessä häämöttää jo uusi virkistysreissu entisten työkavereiden kanssa. Lisäksi suunnilleen kuukauden päästä lähdetään Herkun ja lapsuuden kavereideni kanssa yhden meistä häihin Ibizalle. Vaikka reissuun on vielä kuukausi aikaa, niin ihan kohtahan se on jo, sillä viikot hurahtavat kauheaa vauhtia. Jos kesä-heinäkuu oli jotenkin rankkaa ja alavireistä aikaa, niin ihana elokuu on korjannut kyllä potin ihan totaalisesti. Niin mahtavat säät ja ihanaa oleilua, vaikkakin työntäyteistä ajoittain. Ei voi kyllä valittaa. Tästä on hyvä jatkaa kohti pimenevää syksyä ja ensi viikonlopun rapujuhlia, joita vietetään jälleen hyvässä ystäväporukassa. Niin ja hei, tasan neljä kuukautta jouluun. Apua!

 

 

 

 

 

Street foodia

Nyt sattui jälleen semmoinen ihme, että päästiin Herkun kanssa kaksin ulos syömään. Ei ihan jokapäiväistä luxusta ja täysin vapaalla ei oltu tälläkään kertaa. Poikettiin kahden asiakastapaamisen välissä pikaiselle (romanttisella?) lounaalla haukkaamassa hampurilaiset. Kotikaupunkimme eräs melko vakiintuneen asiakaskunnan saavuttanut ravintola on avannut ihan toimipisteensä edustalle Street food tyylisen ruokapaikan. Olen halunnut suunnilleen koko kesän ajan käydä testaamassa erityisesti hampurilaista perunankuorineen, mutta vasta nyt tarjoutui tilaisuus. Totesin taas, että voisin elää pelkästään hampurilaisilla. Ne on siis niin hyviä.

Ostin maton

 

Joka ikinen kuukausi meillä käydään samantyylinen keskustelu aiheesta "Ei osteta mitään.." Vaatijan roolissa on usein Herkku ja itse kyllä kovasti olen samaa mieltä, komppaan ja lupaan olla ostamatta yhtään mitään. Meillä on jo aivan kaikkea ja lasten leluja, tavaroita ja vanhoja vaatteita on koko ajan heitettävä pois uusien tieltä, koska säilytystilaa vaan on liian vähän.

 

 

Lisäksi meille on sattunut tälle vuodelle yllättävän paljon "pakollisia" ulkomaan matkoja, joiden rahoittamiseksi on kyllä käärittävä kaikki mahdollinen rahavaranto. Alkukesästä oltiin koko perhe reilu viikko Saksassa, loppukesästä Virossa ja syksymmällä lähdetään vielä kaverin häihin Ibizalle ja sieltä Barcelonaan. Kaikkea ihanaa siis tiedossa, mutta nyt olisi todellakin syytä pitää kiinni yhteisistä periaatteista, kuten "ei osteta mitään.."

 

 

Törmäsin kuitenkin fb-kirpparilla ihanaan, ehkä jopa Vallilan mattoon, jota en voinut ostamatta ohittaa. Varmaan kaikki mahdolliset taivaan voimat yrittivät estää ostamasta mattoa, mutta kotiutin sen joka tapauksessa lopulta. Fb-kirpparithan ovat huonossa maineessa juuri haamuostajien takia. On niin helppoa mainita ostavansa joku juttu, kun näkee kuvan, mutta sitten kun noudon ja maksun aika lähestyy, niin sitten alkaa kaduttaa. Ja kaikille tulee paha mieli. Itse teen ostoksia fb-kirppareilla silloin tällöin ja periaatteenani on aina nopea nouto ja maksu, enkä todellakaan peru mitään, minkä olen luvannut ostaa.

 

Tämän maton kanssa kävi vähän toisin. Ensinnäkin unohdin noutaa sen: lapset olivat kärttäneet koko päivän uimaan ja lopulta suostuin heidät viemään. Rannalla kiireettömästi istuen muistin sovitun noudon. Ou nou! Toisella noutokerralla huomasin autonavainten hukkuneen, enkä meinannut päästä sovittuun paikkaan sovittuna aikana. Ei muuta kuin kävellen Vauvan ja Vikan kanssa matkaan. Lopputuloksena tietenkin olin myöhässä ja kaiken kruunasi se, ettei minulla tietenkään ollut tasarahaa. Aaargh, eli toisin sanoen tein kaikki mahdolliset klassiset mokat, joihin useimmiten fb-kirppikseltä alkaneeseen kaupankäyntiin voi liittyä.

Sain kuin sainkin maton noudettua ja maksettuakin. Saavuin kotiin ja totesin, ettei matolle ole mitään paikkaan. Se oli täysin erikokoinen kuin mitä olin ajatellut (vaikka ilmoituksessa oli kyllä mitat täsmällisesti ilmoitettu), eikä sopinut oikein mihinkään. Lopulta levitin sen olohuoneen lattialle ihan vaan siksi, että kun se kerran on kaiken vaivan jälkeen hankittu, niin haluan sen olevan näkyvillä jossain. Meillä on muutenkin menossa tuota pikaa huonejärjestys uusiksi, joten eiköhän sille jostain lopulta vähän järkevämpikin paikka löydy.

Kesätunnelmissa edelleen

Niin se ensimmäinen kouluviikko saatiin päätökseen. Alkuahdistuksen jälkeen lopulta kaikki menivät innoissaan uusia tuulia kohti: Eka neljännelle, Toka kolmannelle, Tyttö eskariin ja Vika kerhoon. Vauva saa vielä reilun vuoden ajan nauttia (?) leppoisista kotoilupäivistä. Hoitovapaalla oleminen on kyllä tuntunut toisinaan jopa työteliäämmältä kuin oikea töissäkäynti. Äitiysvapaan päättymisen jälkeen aloin keikkailla paikallisessa hoivakodissa ja samalla ollaan Herkun kanssa pyöritetty vuoden vaihteessa perustettua sivutoimista yritystämme. Aika suhteellinen käsite tuo sivutoiminen yrittäjyys, kun lähes kaikki liikenevä aika siihen kuluu.

 



 

Tänään tein radikaalin ratkaisun (ja varoitus nyt kaikille, jotka odottaa jotain mahtavaa, koska kotiäidin radikaalit ratkaisut eivät varmaan yleisellä mittapuulla mitattuna ole kuitenkaan mitään kovin rebeleitä) ja päätin lopettaa keikkatyön tekemisen. Aika ei vaan yksinkertaisesti riitä kaikkeen ja haluan nyt hoitovapaalla ollessa tehdä oikeasti niitä juttuja, joihin en voi töiden alettua enää keskittyä niin syvällisesti kuin haluaisin. Viisilapsinen perhe työllistää jo sinänsä ainakin yhden aikuisen täyspäiväisesti kaikkine kouluhommineen ja harrastuskuljetuksineen ym, mutta koti- ja perhekuvioiden lisäksi haluan myös panostaa nyt niihin juttuihin, jotka toivottavasti tekevät tulevaisuudessa haaveistamme totta.

 

 

Olen yrittänyt pitää blogini mahdollisimman keveänä, mutta nyt lipsahti vähän syvälliseksi. Ja jälleen näitä iänikuisia rantsu-kuvia, mutta me vaan niin tykätään tosta meidän lähirannasta. Ihana hiekkaranta, matala vesi ja rauhallinen sijainti. Tälläkin kertaa saatiin nauttia ihan private-meiningistä, kun oltiin koko rannan ainoat polskijat. Viikonlopulle suunniteltiin retkipäivää rannalle ja ajateltiin viettää tuolla eväiden kanssa koko päivä. Näin ollaan tehty kaikkina aiempina kesinä moneen kertaan, mutta tänä kesänä huonot ilmat ja pieni termiitti-ikäinen terroristivauva ovat vaikeuttaneet toteutusta.

 

 

Ja turhaan ahdistelin syksyn tuloa, kesää on vielä jäljellä. Ainakin ensi viikon ajan. 

Kesäloman viimeinen päivä

 

Ai miten niin haikeutta ilmassa? Olen aina tähän mennessä ollut vannoutunut syksyihminen ja nauttinut siitä, kun koulut taas alkavat, ilmat viilenevät ja illat pimenevät. Tänä vuonna ei ole vielä syksyinnostusta ilmennyt täällä suunnalla, vaikka olenkin koittanut piristää itseäni kaikilla tulevilla syksyillä projekteilla. No täytyy pitää itsensä kiireisenä, ettei alavireisyys pääse iskemään.

 

 

Viimeisen kesälomapäivän kunniaksi käytiin vielä tekemässä viimeiset hankinnat koulua varten. Eka menee tänä syksynä neljännelle, toka kolmannelle ja Tyttö aloittaa eskarin. Aamurumbaa on siis ihan riittämiin tiedossa.

 

Ostosten ja torikahvien jälkeen kiirehdittiin vielä uimarannalla nauttimaan ihanista ilta auringon säteistä. Ja ei, lapseni ei kellu hukkuneena järvessä, vaan makoilee uimapatjalla. Meinasin eilen järkyttyä hetkeksi, kun olin uppoutuneena ristikon tekemiseen (minäkö mummoutunut, ehei..tai ehkä vähän) ja vilkaisin nopeasti järvelle. Pomppasin pystyyn ja aloin huutamaan Ekaa nimeltä. Vika istuskeli hiekassa leikkimässä hiekkaleluilla ja rauhoitteli "Te makaa uimapahjan päävvä.."  

 Toivottavasti ilmat jatkuu lämpiminä vielä muutaman viikon, koska en kestä ajatusta syksystä ihan vielä. Koitan hokea itselleni, että elokuu on vielä kesäkuukausi, mutta silti olo on haikea..

Liebster award

Eipä tiennyt Äiti-Milla (Kuka pelkää äitiä?) millaisen ilon ja kunnian minulle soi antaessaan blogilleni Liebster awardin. Olen oikeasti aina silloin tällöin ollut ihan hukassa tämän(kin) blogin kanssa ja miettinyt, mikä hemmetin järki tässä on jakaa asioitaan koko maailman kanssa. No ehkä siinä ei mitään järkeä olekaan, mutta kiva huomata, että tänne silloin tänne eksyy joku muukin äitini ja siskojeni lisäksi

Kopioin tämän tekstin suoraan Äiti-Millan blogista:

Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Ideana on:
1. Kiittää sinut nimennyttä bloggaajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa.
2. Vastata sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimetä ja linkata 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksiä 11 uutta kysymystä blogisteille

 

Tässä siis omat vastaukseni Äiti-Millan kysymyksiin:

 1. Miksi alunperin päätit aloittaa bloggaamisen?

 

Haahaa, välillä mietin sitä itsekin. Elämä pyörii nykyisin aika samanlaisia ympyröitä. Okei, kesäisin on vähän villimpää menoa ja saatetaan silloin tällöin istua terassilla juomassa amaretto-colat, mutta koulujen alettua päivät koostuu heräämisestä (kotiäidille sekin on oma ohjelmanumero), lasten kuskaamisesta kouluun, lasten kuskaamisesta harrastuksiin ja ruuanlaitosta. Välillä irrottelen ja maalaan jonkun seinän todetakseni vaan, että maalaaminen on ihan syvältä.

 

Mutta siis jos vakavoidutaan hetkeksi, niin blogin pitämisen aloitin joskus muutama vuosi takaperin ajatuksella päiväkirjan pitämisestä. Kirjoittaminen on ala-asteikäisestä asti ollut minulle se helpoin tai ainakin yksi helpoimmista tavoista toteuttaa ja ilmaista itseäni. Ammattimainen bloggaaminen ei kiinnosta, tosin ei sillä, että minusta siihen edes olisi, vaan tarkoituksena on nimenomaan pitää itselle päiväkirjanomaista sepustusta, johon voi sitten joskus palata. Tietenkin aina parempi, jos joku saa blogistani voimaa, inspiraatiota, tukea kuten itsekin olen monesta lukemastani blogista saanut.

 

2. Mikä on sinun suosikkiblogisi?

 

Niitä on monia, mutta tässä muutamia mainitakseni:

 

Kolmen tähden koti: Blogi, jolla on paljon lukijoita ja varmaan lähes kaikki vähäänkään blogimaailmassa pyörineet tietävät kyseisen blogin. Hyviä vinkkejä edulliseen sisustamiseen.

 

Lenkkareissa: Ihanan, sympaattisen, tavallisen ihmisen tarinointia kuntoilusta ja matkustelusta. Parasta tässä blogissa on ehdottomasti sen inhimillinen, lämmin ja tavanomainen tunnelma. Ihan sama olenko tullut maailmalta vai lähdössä sinne, tätä blogia lukiessa matkakuume iskee aivan varmasti.

 

Aatan aarreaitta: Mahtavan inspiroiva käsityö-, leivonta- ja tuunausblogi. Saattaa kyllä aiheuttaa turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta, joten mikäli et ole hardcore-jauhopeukalo, niin kannattaa aloittaa reseptiikan vaatimattomimmasta päästä. Olen useasti löytänyt itseni keskellä yötä nyyhkyttämästä sokerimassakasan ääreltä luultuani hieman liikoja omista taidoistani. Nykyisin on ihan fine ostaa valmiskorvapuusteja kaupasta, mutta Aatan aarreaittaa kannattaa silti lukaista.

Valkoisen talon tarina: Sisustuspainotteinen blogi, jonka kirjoittajan maku sisustamisen ja remontoimisen suhteen on niin lähellä omaani, että blogia lukiessani olen jossain seitsemännessä taivaassa ja nirvanassa ja jossain buddhienkin parhaimmassa paikassa. Blogi on valitettavasti lopettanut ja ahdistelin tuota lopetusuutista varmaan enemmän kuin esikoiseni kouluun menoa. Yhyy!

 

3. Mikä on paras luonteenpiirteesi?

 

Tarvitseeko tätä kysyäkään? Olenhan aivan ilmiselvästi uskomattoman hauska tyyppi. Aidosti oikeasti olen aina pitänyt itseäni josko nyt en varsinaisesti hauskana, niin huumorintajuisena ainakin. Uskoin pitkään, että tuo mainitsemani piirre olisi kärkisijoilla oleva tekijä mieheni rakastumisessa minuun. Kerran sitten rohkeasti kysyin rehvakkaaseen tyylini "Sanohan nyt, etkö rakastunutkin minuun juuri hauskuuteni takia?" ja sain kuulla, ettei mieheni pidä minua juuri erityisen hauskana. No hemmetti, mitä tässä sitten vatvotaan? Ehkä paras luonteenpiirteeni on omasta mielestäni joku ihan muu kuin muiden mielestä.

 

 

4. Mikä on suurin haaveesi, jonka toivot toteutuvan seuraavan viiden vuoden sisällä?

 

Talon laajennus tai edes nykyisen remontin valmistuminen. Toivossa on hyvä elää, mutta kuten vaalimainoksissakin sanotaan "On tekojen aika..". Itsestähän se on kiinni, koska valmistuu ja menneisyys on sen jo opettanut, ettei meidän tapauksessamme varmaan koskaan.

 

Tietysti voisin sanoa, että toivoisin, että pysyn perheenjäsenineni terveenä ja onnellisena. Toivon myös harmoniaa ja rauhaa ympärilleni, joita ei tässä viimeisimpinä vuosina ole aina ollut. Ja perskele, sellaista, joka ei lottovoittoa toivoisi, ei olekaan.

 

5. Jos saisit nyt viikon vain yksin itsellesi (etkä saa valita perheen kanssa olemista), mitä tekisit?

 

Makaisin sohvalla, tekisin jotain omasta mielestäni mahtavaa ruokaa, en takuulla keskustelisi kenenkään kanssa, nauttisin hiljaisuudesta, katselisin suosikkisarjojani Netflixistä, en peseytyisi, aloittaisin aamuni lasillisella kuoharia, nukkuisin päivät ja valvoisin yöt. Eli lyhykäisyydessään: palaisin teinivuosiini poislukien tietenkin ärsyttävät itsetunto-ongelmat. Eikä meillä kai 90-luvun lama-Suomessa kauheasti kuoharillakaan läträilty.

 

 

6. Jos katoaisit, mitkä olisivat sinusta annettavat tuntomerkit?

 

Niin surrealistinen kysymys, etten osaa vastata. Luultavasti Pohjois-Korean vankileiriltä pakeneminenkin on helpompaa, kuin katoamiseni. Perässänihän kulkee koko ajan 1-6 seuraajaa ja jos eivät kulje perässäni fyysisesti, niin lähettävät kaikuluotaimen lailla jatkuvaa signaalia: "Äiti, äiti, äiti, äiti, äiti.."

 

 

 

7. Jos kirjoittaisit vain yhdestä aiheesta/teemasta, eikä se olisi perhe, mistä kirjoittaisit?

 

Tällä hetkellä tuoreena yrittäjänä kirjoittaisin varmaan yrittäjyydestä. Uskomattoman epämielenkiintoinen aihe, tylsistyttäisin kaikkien muiden lisäksi myös itseni.

 

 

8. Hauskin muistosi lapsuudestasi?

 

Se, kun olin ulkona ja isäni odotti minua autossa. Tuli kamala tarve pieraista ja siveellisenä ihmisenä ajattelin juosta autoon ja säästää pumpan sinne. No näin tein ja nautinto oli suuri, kunnes näin vieressä vieraat kasvot ja isäni katselemassa viereisestä autosta hämmentyneenä.

 

9. Lempielokuvasi?

 

Walk the Line, Blow, Pretty Woman, Fifty Shades of Grey. Olen aina katsellut tosi vähän elokuvia ja lastensaannin myötä keskittymiskykyni on niin heikkotasoista, että selviän juuri ja juuri Kauniista ja rohkeista putoamatta kärryiltä. Elokuvien katseleminen meneekin yleensä niin, että alkutekstien jälkeen huomaan kyseleväni kanssakatsojilta: "Siis mites nää päätyi tänne, kun ne äsken oli ihan toisessa paikassa? Aa, tää onkin BB-talo ja toi jengi on ollut koko ajan samassa paikassa. Kukas muija toi on? Ai, se onkin koko leffan ainoa henkilöhahmo." Erityisesti suhteemme alkuaikoina Herkku raahasi mua mukanaan useinkin leffaan ja videovuokraamoon, kunnes tajusi, että leffojen katselemisesta ei varmaankaan tule meidän yhteistä harrastusta.

 

10. Onko sinusta 24 tuntia riittävästi vuorokaudessa? Perustele.

 

Olisi se, jos viiden tunnin yöunet riittäisivät.

 

11. Mitä teillä syödään tänään?

 

Olin tänään(kin) vuoden äiti ja vein lapset Raxiin syömään.

 

 

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Aatan aarreaitta

Lenkkareissa/ Unnukka seikkailee

Sydämellä tehtyä

Metelinmäki



 

 

Ja juu tiedetään, alkuperäisen ohjeen mukaisesti mukaan piti haastaa 11 blogia, mutta aloitetaan nyt näillä ja kun ehdin pläräämään suosikkiblogejani tarkemmin, niin lisäilen niitä tähän.

 

Ja tässä kysymykseni teille:

 

1. Aina yhtä vaikea ja ärsyttävä: Miksi aloitin bloggaamisen?

2. Oletko asettanut joitain tavoitteita blogin pitämiselle?

3. Millä kameralla kuvaat ja muokkailetko kuvia paljonkin?

4. Kuinka paljon käytät aikaa blogisi päivittämiseen?

5. Mistä saat inspiraatiota blogiisi?

 

Ja jos ehdit ajatella, että onpa helppoja kysymyksiä, niin vaikeutetaanpa hieman:

 

6. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

7. Mainitse kolme parasta luonteenpiirrettäsi (helppo, kukapa nyt ei itseään kehuisi)?

8. Lempiaineesi koulussa?

9. Citymarket vai Prisma?

10. Suosikki matkakohteesi?

11. Jos et saisi valita Suomea, niin missä maassa mieluiten asuisit ja miksi?

 

Ugh, olen puhunut.

 

Leirikouluelämää

 

Otsikko johtaa harhaan, sillä ei meillä oikeasti mitään leirikouluelämää ole tiedossa. Jotain sinnepäin kuitenkin, sillä rakkaat siskontyttöni saapuivat vajaan viikon mittaiselle todella odotetulle vierailulle. Lapsillani ei ole serkkuja mitenkään liikaa ja siksi on minulle itsellenikin tosi tärkeää, että niihin vähäisiinkin muodostuu hyvä suhde. Aivan kuten itselläni on omiin siskoihin ja muutamiin serkkuihin. No, aikuisiällä (viimeistään siinä vaiheessa, kun on pieniä lapsia) kylläkin kaikki sosiaaliset suhteet katoavat ja huomaat pian saavasi kaikki aikuiskontaktisi televisiosta.

 

Toiseksi vanhimman ja nuorimman suosikkihetki: Cheerious-murojen syönti

 

Talo täyttyi siis menosta ja meiningistä, vaikkakaan kokonaisnuppiluku ei ollutkaan yhtään sen korkeampi kuin meidän perheessä normaalioloissakaan. Pientä haikeutta on kyllä myöskin ilmoilla, sillä viimeistä kesälomaviikkoa viedään, eikä koulujen alku ole meillä lasten mielestä koskaan ollut mitenkään mieluista. Jätetään nyt äidin mielipide aiheesta tässä kohtaa mainitsematta..

 

Mikäs isäntä se olisi, joka ei omia lapsuuskuviaan vieraille näyttelisi?

 

Päivät ovat siis täyttyneet grillaamisesta, muurinpohjaletuista, yhdessäolosta, leikkimisestä, koti-ikäväitkuista, riitaitkuista, vähän kaikenlaisista itkuista, mutta myös hauskanpidosta, ilottelusta, nauramisesta, vitsailusta.

 



Muurinpohjalettuja aamupalalla, lounaalla, päivällisellä

 

Joskus esikoisena ollessa reilusti alle kouluikäinen, toivoin, että aika olisi pysähtynyt, eikä pieni lapseni olisi kasvanut enää yhtään. Hänen kuitenkin kasvaessaan, tajusin kuinka typerän toiveen olin esittänyt. Lapsethan muuttuvat jollain tavalla paljon helpommiksi (mutta myös ärsyttävämmiksi?) murrosiän lähestyessä.

 



Kokoa serkukset yhteen, saat samalla lastenhoitoapua

 

Lisäksi on ihanaa huomata lasten kasvaessa, kuinka he kiinnostuvat omien vanhempiensa ja läheistensä lapsuudesta. Jes! Saan siis vihdoin puhua taukoamatta itsestäni, lapsuudestani ja elämästäni jonkun hyväuskoisen kuunnellessa keskeyttämättä tai nukahtamatta. Meinasin vielä lisätä tylsistymättä, mutta siitähän ei toki ole täyttä varmuutta.

 



 

Katsellessani muuten näitä lisäämiäni kuvia tässä jälkikäteen, tuli mieleeni, että lienee turha odotella tänäkään vuonna mitään vuoden äiti - tai sairaanhoitaja -tunnustuksia: lapsia kiipeämässä väärin asetetuilla tikkailla katolle, lapsia hyppimässä trampalla ilman suojaverkkoa, taapero leikkimässä kivillä, lapsia kiipeämässä puuhun..