Viime päivinä on vähän ahdistanut se ajatus, että oikeasti ne leppoisat kotiäitipäivät ovat taaksejäänyttä elämää. Meillä on lapsiluku nyt todella täynnä, joten enää koskaan ei tule sitä aikakautta, jolloin saisin vain kiireettömästi olla kotona. Olen omasta työstä vielä vuoden hoitovapaalla, mutta kartuttaakseni vähän säästöjä ja jotta yhdessä edellisessä postauksessa mainitsemani matkakohteet olisivat edes teoriassa saavutettavissa, oli pakko tinkiä vapaa-ajasta ja alkaa työskennellä osa-aikaisesti. Onneksi päivät ovat lyhyitä ja niitä on vähän.
Toisaalta ehdin jo kaivatakin takaisin työelämään. Kaipaan jo hiljalleen jotain muuta sisältöä elämään kodin ja lasten lisäksi. Jos emme olisi vuosi sitten perustanut tapahtuma-alan yritystämme, olisin jo varmaan seonnut moneen kertaan. Sen verran kuitenkin yritys on työllistänyt ja tuonut muuta ajateltavaa.
Lasten myötä sitä kuitenkin arvostaa kotona olemista enemmän. Ekan ollessa vauva, perhevapaa oli jotenkin raskasta ja yksinäistä. Olin silloin parikymppinen ja vastavalmistunut, kaipasin koko ajan töihin. Tilannetta vaikeutti tietysti se, että olin koko kaveripiirini ensimmäinen äiti, eikä ollut lainkaan "vertaistukea" tai äiti-vauva-seuraa. Kolmannen lapsen kohdalla ei todellakaan ollut enää yksinäistä, varsinkin kun ympärille oli rakentunut viisilapsinen uusperhe. Ajoittain kaipasin niitä rauhallisia päiviä, joita vietin silloin joskus Ekan kanssa.
Kivasti sointuu muuten nuo entisen lastenhuoneen seinätarrat noihin mustavalkoisiin vaatteisiini. Kun viettää edes osan viikosta poissa kotoa, ei enää häiritse keskeneräiset sisustusprojektitkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti