Hyvästi vuosi 2015, olit kiva!

Voi apua mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunut. Selasin kännykkäni kalenteria ja tätä blogia pitkän pätkät taaksepäin ja tajusin, kuinka pitkä vuosi on ollut. Ei nyt ehkä ajallisesti yhtään sen pidempi kuin muutkaan vuodet, mutta tapahtumasisällöltään sitäkin rikkaampi.

 

No ensinnäkin, aloitin tämän blogin. Lopetin edellisen (joka löytyy täältä) vuosi sitten joulukuussa, sillä blogin kirjoittaminen tuntui tyhmältä. Aloitin tämän uuden vain muutama viikko myöhemmin ja edelleen tuntuu välillä vähän tyhmältä. Tuntuu vaikealta rajata sitä, mitä haluan ja mitä en halua kertoa itsestäni ja perheestäni. Toisaalta, tuntuu hassulta ylipäätään jakaa asioita itsestään, kuvia kodistaan ym., mutta olen asennoitunut blogin pitämiseen kuin lapsuuden päiväkirjan pitämiseen. Kirjoitan näitä juttuja ennen kaikkea itselleni, jotta voin joskus selvittyäni näistä ruuhkavuosista (jos selviän) palata näihin hetkiin.

 

Vuosi 2015 jää mieleen erityisesti siksi, että perustimme Herkun kanssa tuolloin yhteisen firman. Olimme jo vuosia (Herkku enemmän, minä vähemmän) toimineet tapahtuma-alalla milloin missäkin tehtävässä. Olimme myöskin vuosien ajan pyöritelleet päässämme yhdessä ja erikseen ajatusta oman firman perustamisesta. En tiedä, mitä tapahtui loppuvuonna 2014, mutta vuoden viimeisenä päivänä rekisteröimme firmamme kuin rakkaan toisen yhteisen lapsemme ja katsoimme luottavaisin mielin kohti tulevaisuutta. Kyllä ihminen haaveissaan on välillä hullu: perustaa nyt täysin turhanpäiväiseen hömppään perustuvan yrityksen lama-aikana varsinkin kun perheessä on huonosti nukkuva vauva. Me nyt vaan satumme pitämään haasteista.

 

Alkuvuosi 2015 edettiin pitkälti vauva-arkea. Tuohon ajanjaksoon osuivat pahimmat univaikeudet ja olimme Herkun kanssa molemmat aika kuolleita. Pieni rakkauden hedelmämme oli vanhempiin sisaruksiinsa verrattuna aivan erityisen ronkeli hoitajiensa suhteen. Pelkästään äiti tai isi kelpasivat. Ihanan anoppimme kannustamana raahasimme vauvaamme tämän luokse hoitoon huutamaan. Hiljalleen vauva tottui isoäitiinsä niin, että pääsimme vihdoin rentouttavalle minihotellilomalle kaksin. Kävimme syömässä legendaarisessa Sikalassa ja juttelimme varmaan enemmän kuin koko yhdessäoloaikanamme yhteensä. Lukuun ottamatta syömiseen kulunutta kahta tuntia, nukuimme koko vuorokauden.

 

Vähäunisen ja sitä kautta raskaan talven jälkeen koitti kuitenkin kevät. Pääsin viettämään aikaa pitkästä aikaa rakkaiden ystävieni kanssa. Vaikean raskausajan ja vähäunisen vauva-ajan jälkeen elämä alkoi uudelleen. Kesäkuussa suuntasimme lasten kanssa autoillen Saksaan viikoksi. Mahtava reissu, joka sujui jännityksestä huolimatta hienosti. Kesän aikana kasvoivat hiljalleen myös firmamme toimeksiannot. Pääsimme mukaan mielenkiintoisiin projekteihin ja tutustuimme uusiin ihmisiin. Vaikka vauvavuosi ja firman perustaminen ei välttämättä ole helpoin yhdistelmä, antoi se ainakin meidän kohdallamme valtavasti energiaa ja suuntaa tulevaisuudelle.

 

Sateisen kesän aikana kiertelimme lukuisia tapahtumia eri kokoonpanoilla. Lopulta koitti kauan odotetut helteetkin ja kesä huipentui mahtaviin rapujuhliin ystävien kesken. Onko muuten vähän itsekeskeistä kutsua juhlia mahtaviksi, kun itse ne järjestin! No ainakin vieraat olivat mahtavia. Syksymmällä lähdimme vielä lähes samalla porukalla Ibizalle ja Barcelonaan juhlimaan ystävämme häissä. Jätimme Herkun kanssa kaikki lapset isovanhempien hoitoon ja suuntasimme viikoksi auringon alle. Paras reissu ikinä ja kotiinpaluu tuntui kasvavan pimeyden takia erityisen rankalta. Aloimme pyörittelemään mielessämme ajatusta muuttaa pidemmäksi aikaa ulkomaille. Pimeä aika tuntui meistä molemmista todella vastenmieliseltä ja itse podin jopa jonkin asteista kaamosmasennusta loka- ja marraskuun ajan.

 

Marraskuun lopulla kohtalo muistutti siitä, mikä oikeasti on tärkeää ja mikä ei. Herkulta löytyi suurentunut imusolmuke ja siihen liittyen alkoi voimakas, pitkään kestävä kuumeilu. Hoitajaperheessä varauduimme tietenkin pahimpaan ja laulun sanoin suru kävi pöytään istumaan. Alkoi lukuisat käynnit labroissa, ultraäänissä ja muissa tutkimuksissa. Kerran ollessamme jälleen matkalla sairaalaan ajoimme kolarin, josta selvisimme hengissä, vahingoittumatta kuin ihmeen kaupalla. Auto päätyi pitkäksi aikaa pajalle, mutta sehän oli onneksi vaan peltiä (ja aika paljon kyllä rahaakin). Sairaalasta viimein kotiuduttuamme istuimme kotisohvalle ihmettelemään päivän tapahtumia. Kylpyhuoneesta kuului räjähdys, pamahdus ja kaikki maailman muut pahaa enteilevät äänet. Pyykinpesukone oli hajonnut. Tuo muutaman viikon prosessi, jonka aikana suunnilleen kaikki irtaimistomme hajosi ja kaikkein rakkaimman ihmisen terveys oli vaakalaudalla, muistutti jälleen elämän ainutkertaisuudesta ja siitä, ettei kannata tuhlata aikaansa murehtimalla turhia kuten sitä, että ulkona on pimeää. Sen verran sarkastisesti on kuitenkin ajateltava, että se pesukoneen hajoaminen oli viisilapsisessa perheessä varmaan se kaikkein pahin juttu.

 

Kokonaisuudessaan vuosi 2015 oli kuitenkin mahtava vuosi. Päivääkään en vaihtaisi pois (no vaihtaisin kyllä parit pms-oireiset päivät, mutta eihän sitä voi ääneen sanoa) ja mitään en kadu (paitsi jotain, mitä saatoin joskus väsyneenä ja huonotuulisena Herkulle sanoa). Olkoon vuosi 2016 edeltäjäänsä vielä parempi. Niin ja kiitos kaikille, jotka hengailitte mukana.

 



Meidän joulu

 

Meillä meni joulunvietto suunnitelmat ihan viime hetkellä uusiksi ja näin jälkikäteen on helppo ymmärtää miksi. Äärimmäisen kiireisen ja stressaavan loppuvuoden jälkeen oli luonnollista, että kun rauhalliset vapaat koittivat, olimme tietenkin koko perhe kipeänä. Tai ainakin se osa, joka tänä vuonna oli paikalla. Isommat lapset olivat toisissa kodeissaan ja meidän kolmen piti suunnata siskoni perheen luokse Naantaliin. Päätimme kuitenkin aattoaamuna jäädä kotiin sairastamaan. 



Välipäivinä meillä on firman puolesta tiedossa aikamoista hulabaloota, joten joulun ajalta odotin rentoutumista ja univelkojen vähentämistä. Kun sairastuimme kaikki, eivät odotukset noiden mainittujen osalta olleet enää korkealla, mutta ihmeekseni perheen pieninkin päätti ottaa vapaista kunnolla ilon irti ja nukkui pitkien päiväunien lisäksi yöunet kellon ympäri. Kyllä kelpaa! Nautitaan nyt tästä luxuksesta, koska kauaa se tuskin kestää. 

 

Muutenkin joulu kotona sujui ihanan rauhallisissa merkeissä. Aattoaamuna vielä ryntäsimme paniikkiruokaostoksille, koska olimmehan varautuneet istumaan siskoni notkuvissa pöydissä koko joulun. Saimme onneksi kaiken tarvittavan hankittua viime hetkessä ja ehkä vähän liikaakin. Vaaka näytti tänä aamuna aika hervotonta lukemaa, mutta ei haittaa. Tammikuussa voi ängetä sitten salille kaikkien muiden elämäntapojen muuttajien kanssa. Facebookiin alkaa ilmestyä myös kavereiden linkkauksia eri juoksutapahtumiinkin. Vielä ehtisi aloittaa treenaamiseen siihenkin hommaan.

En kyllä itse tunnustaudu mitenkään erityisemmin jouluihmiseksi, mutta kaikesta huolimatta tämä joulu oli tosi kiva. Rentoa yhdessäoloa, syömistä, nukkumista ja ihan vähän liikkumistakin. Näistä on hyvä ponnistaa välipäivien kiireisiin.

Haa, Tallinnaa!

 

Kuinka monta kertaa olen sanonut, etten enää koskaan mene Tallinnaan? Varmaan yhtä monta kertaa kuin olen siellä käynyt. Tasaisin väliajoin löydämme aina itsemme minilomalta sieltä kuitenkin. Selitys on yksinkertainen: Vaikka hinnat ovat Tallinnassa nousseet, on hintataso siellä edelleen edullisempi kuin Suomessa. Varsinkin, jos välttää suomalaistuneita hotelleja ja ravintoloita, joissa henkilökuntakin puhuu sujuvasti Suomea. Tallinna on myös sopivan lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Laivamatka kestää vain kaksi tuntia, mutta siirtymisissä on kuitenkin matkustamisen tuntua.

Tuo kyseinen laivamatka olikin jännitystä täynnä, sillä matkustuspäivälle oli luvattu sellainen merenkäynti, että joidenkin varustamoiden pikkupurkit jäivät satamaan. Ja kieltämättä matkalla keinutti. Kuulutuksissa kiellettiin menemästä kannelle ja naapuripöydässä istunut kanssamatkustaja kävi säännöllisesti oksentamassa.

 

 

Oikeastaan tämä reissu Tallinnaan oli pieni pakkokin tehdä, sillä siinä yhdistyi business and pleasure. Kävimme tutustumassa tuoreimman yhteistyökumppanimme hotelliketjuun ja mahdollisuuksiin järjestää juhlia ja kokouksia heidän tiloissaan. Puitteet oli niin mahtavat, että suorastaan metsästän jotain polttariporukkaa, hääparia, synttärisankaria ja firman kokousväkeä paikalle. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Toki näinä aikoina on tärkeää käyttää kotimaisia palveluja ja laittaa raha kiertämään, mutta kaikki eivät halua juhlia esimerkiksi häitään kotimaassa vaan yhdistää matkustelun ja juhlan.



 

Virallisen osuuden jälkeen meillä oli reilusti vapaa-aikaa ja tietenkin tapojemme orjina käytiin syömässä vakioravintolassamme ja shoppailemassa vakiokaupoissa. Miksi vaihtaa hyviä toimintatapoja? Paitsi että saattaa kyllä jäädä jotain tosi hienoa kokematta. Esimerkiksi hotellivalinta Von Stackelberg oli aivan huikea. Olimme siellä nyt ensimmäistä kertaa rakastuin tuohon tunnelmalliseen kaupunkikartanoon ensisilmäyksellä. Kyllä se vanha, tuttu Tallinnakin tarjoaa aina jotain uutta, jos vaan antaa sille mahdollisuuden.

 



 

Ja perinteisesti tämänkin reissun jälkeen ajattelin, että nyt riittää Tallinnan matkailu hetkeksi, kunnes muistin, että meillä on ystäväpariskunnan kanssa sovittuna reissu sinne helmikuussa. Hahaa! No, huhtikuussa pakataankin jälleen kimpsut ja kampsut ja suunnataan tällä kertaa kohti kauan odottamaamme Roomaan. Kesälomareissuakin on täytynyt alkaa jo hieman suunnitella. Se tehdäänkin sitten isommalla bändillä lasten kanssa.

 



Itsenäisyyspäivää!!

 

Hei sinä suur- ja/tai uusperheen äiti tai isä. Tuntuuko elämäsi tylsältä? Onko lasten kanssa nykyisin jotenkin tosi helppoa? Ei hätää, ota lapsesi ja mene heidän kanssa kirkkoon. Et takuulla tylsisty. Kotoa lähtiessä ajattelin, että kyllähän meidän 1,5-vuotias kirkossa viihtyy. Kukapa lapsi ei viihtyisi? Tai no viihtyihän se, kunhan sai säännöllisesti pudottaa virsikirjan lattialle, juosta kirkon käytäviä pitkin, seistä penkissä, tuijottaa lähietäisyydeltä muuta kirkkokansaa, laulaa virsiä silloin kun muut eivät laulaneet, piereskellä ja nauraa tuotoksilleen.

 



Kirkkomeiningeistä selviydyttyämme olemmekin vaan rennosti kotoilleet ja valmistautuneet Linnan Juhliin leipomalla perinteisiä pipareita ja aurajuustolla täytettyjä piparihyrriä. Kyllä se Itsenäisyyspäivä vaan herkäksi vetää.

 



 

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Mitä laiskojen vanhempien ei koskaan kannata tehdä?

 

Alkaa säätää lapsille mitään kestojoulukalentereita! Meillä on ehkä nyt 3-4 vuoden ajan ollut kestojoulukalenterit käytössä ja suunnilleen saman ajan joulukuut ovat olleet meille vanhemmille yhtä tuskaa. Tarkoituksena oli alun perin, että kestojoulukalenterit kätkisivät sisälleen pieniä lahjoja, suklaata, makeisia ym. Olen tehnyt kaikki kestokalenterit itse ja ensimmäisissä versioissa oli 24 pientä lokeroa, joihin tonttu sitten kävi laittamassa jokaiselle päivälle jotain. En tiedä kuinka maltillisia lapsia muissa perheissä on, mutta meidän lapset olisivat tyhjentäneet joulukuun ensimmäisenä koko kalenterin. Päädyin laittamaan kalentereihin yhden yllätyksen kerrallaan.

 

En tiedä kuinka maltillisia lapsia muissa perheissä on, mutta meidän lapset olisivat tyhjentäneet joulukuun ensimmäisenä koko kalenterin. Päädyin laittamaan kalentereihin yhden yllätyksen kerrallaan. Sitten tajusin, että mitä järkeä pitää joulukalenteria, jossa on 24 lokerikkoa, jos kuitenkin vaan yhdessä on yllätys? Vaihdoin alkuperäiset joulusukkiin, joita muutenkin fanitan jenkkityylin ihailijana.

 

 

Sukka tai lokerikko, yhtä kaikki, aina iltaisin sama muistaminen yllätyksen piilottamisessa. Pari kertaa ollaan unohdettu ja jouduttu keksimään valkoisia valheita. Mikäs vanhempi se olisi, joka ei lapselleen välillä valehtelisi?

 

Päädyin kestokalentereihin alun perin ekologisen ajattelun siivittämänä, kun päätin vähentää roskan määrää ja ryhtyä himokierrättäjäksi. Tuolloin myös kauppojen joulunkalenterit olivat yksinkertaisesti tylsiä ja ajattelin diy kalenterin olevan paljon persoonallisempi. Nyt kauppojen hyllyt ovat pullollaan Starwarsfrozenkindermarsmuumispecialedition-kalentereita ja meillä roikkuu väsyneet joulusukat ikkunassa. Kyllä kannatti panostaa. Laskeskelin vielä, että vaikka olisin ostanut neljä kalleinta joulukalenteria, olisi kokonaiskustannukset varmaan siltikin jääneet halvemmaksi puhumattakaan helppoudesta. Mutta toisaalta, lapset ovat edelleen villeinä noihin sukkiinsa, joten mennään näillä ainakin tämä joulu.

 

Erityislapsi

Viime viikot olla myötäeletty erityislapsemme kasvukipuilua. Viimeksi kun Toka oli meillä kertoi hän olevansa tosi väsynyt, koska oli nukkunut monta yötä huonosti. Hän kertoi näkevänsä painajaisia Pariisin terrori-iskuista ja pelkäävänsä, että terroristit hyökkäävät kotiimme. Jossain määrin jopa huvittava tarina, mutta asperger-poikamme kokee maailman jotenkin niin erilailla kuin me muut, että voin vaan kuvitella, kuinka todellisilta ja ahdistavilta hänen pelkonsa hänestä tuntuvat.

 

Kului viikko ja mieheni lapset olivat äidillään. Toka tuli jälleen luoksemme isä-viikolle ja kertoi iltatouhujen yhteydessä, että päivänsä paras hetki on nukkuminen. Heh, sama homma meikäläisellä, mutta jotenkin lapsen suusta tuo kuulosti surulliselta. Oliko päivät todella niin rankkoja tai pelottavia, että paras hetki päivästä on nukkuminen? Kun Eka syntyi ollessani 22-vuotias koin heti Kätilöopistolta kotiuduttua jonkinlaista synnytyksen jälkeistä masennusta. Muistan ajatelleeni tuolloin, että päivän paras hetki oli nukkumaanmeno ja aamulla herääminen oli se huonoin. Huomasin masennuksen poistuneen, kun en enää ajatellut samoin.

 

Koulutyö on rankkaa tavallisellekin lapselle. Saati sitten lapselle, jonka päässä sinfoniaorkesterin jokainen jäsen soittaa eri sävelmää. Lapselle, joka reagoi jokaiseen aistiärsykkeeseen voimakkaammin kuin me muut ja joutuu keskittymään reagoidakseen adekvaatista juuri siihen olennaiseen ärsykkeeseen. Lapselle, jolle vuorovaikutus muiden lasten kanssa ei ole itsestäänselvyys, vaan joka ajautuu tahtomattaan kiistatilanteisiin. Lapselle, jolla on vaikeuksia tunnetilansäätelyssä ja jonka pettymys ja harmi saattavat vaan purkautua päättömänä huutoitkuna tai innostus pakkoliikkeinä ja toistuvana ääntelynä.

 

Tänään alkoi joulunodotus, kun joulusukkiin ilmestyi ensimmäiset yllätykset. Samalla alkoi piinaavan pitkä lähtölaskenta joululomaan. Tauko tulee kyllä todella tarpeeseen.