Olen aina ollut varma, että varhaislapsuuden traumat ja sisarusten keskinäinen eriarvoisuus lapsuudenkodissa ovat syypäitä lisääntyviin perintöriitoihin. Aika monihan riitaantuu sisarustensa kanssa viimeistään siinä vaiheessa, kun vanhemmat potkaisevat tyhjää ja tulee perinnönjaon aika.
Tänään havahduin aamukahvia juodessani vauvan jokelteluun ja olin ihan varmasti kuulevinani vauvan tapailevan äitiä. "Tämähän täytyy kirjata muistiin!" ajattelin ja ryntäsin penkomaan lipaston laatikoita lasteni vauvakirjoja etsien.
Kirjat löydettyäni tunsin piston sydämessäni. Tässä syy:
Alkaessani odottaa esikoista, ryntäsin varmaan heti plussattuani lähimpään, hyvin varusteltuun kirjakauppaan ostamaan paksuinta ja kalleinta vauvakirjaa. Kirja on täynnä alkuraskauden mietteitä ja mielialan vaiheluita, joita näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut kirjata jonnekin muualle. Vai miltä tuntuisi lukea omasta vauvakirjasta "Kun sain tietää olevani raskaana, järkytyin!" ?
Lisäksi olen seikkaperäisesti kuvannut aamupahoinvoinnin (mikä tosin ei ollut pelkästään aamupahoinvointia, vaan 24/7 pahoinvointi rv 1-41) vaihteluita ja alalajeja sekä kirjannut jopa ylös mihin kaikkialle oksu sitten milloinkin pääsi tulemaan. Ei ihme, että kirja on noin paksu. Esikoisen vauva-aika oli muutenkin niin ihmeellistä ja mullistavaa, että luonnollisesti kaikki mahdollinen oli kirjattava ylös.
Keskimmäisen ja vauvan kohdalla tilanne olikin sitten toinen. Ketä kiinnostaa raskausajan peräpukamat ja pahoinvointi? Kunhan vauvan syntymäaika ja strategiset mitat ovat jossain ylhäällä, niin that´s about it.
Kaksi jälkimmäistä vauvakirjaa ovat niin harvoin avattuja, että ne voisi vähän käytettyinä antaa seuraavalle. Loppujen lopuksi kaikkien vauvakirjoista löytyy ne samat lätinät hampaidenpuhkeamisineen ja istumisharjoituksineen, että melkein voisi koko perheen lapset koota yhteen ja samaan opukseen. Eikö?
