Hyvästi vuosi 2015, olit kiva!

Voi apua mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunut. Selasin kännykkäni kalenteria ja tätä blogia pitkän pätkät taaksepäin ja tajusin, kuinka pitkä vuosi on ollut. Ei nyt ehkä ajallisesti yhtään sen pidempi kuin muutkaan vuodet, mutta tapahtumasisällöltään sitäkin rikkaampi.

 

No ensinnäkin, aloitin tämän blogin. Lopetin edellisen (joka löytyy täältä) vuosi sitten joulukuussa, sillä blogin kirjoittaminen tuntui tyhmältä. Aloitin tämän uuden vain muutama viikko myöhemmin ja edelleen tuntuu välillä vähän tyhmältä. Tuntuu vaikealta rajata sitä, mitä haluan ja mitä en halua kertoa itsestäni ja perheestäni. Toisaalta, tuntuu hassulta ylipäätään jakaa asioita itsestään, kuvia kodistaan ym., mutta olen asennoitunut blogin pitämiseen kuin lapsuuden päiväkirjan pitämiseen. Kirjoitan näitä juttuja ennen kaikkea itselleni, jotta voin joskus selvittyäni näistä ruuhkavuosista (jos selviän) palata näihin hetkiin.

 

Vuosi 2015 jää mieleen erityisesti siksi, että perustimme Herkun kanssa tuolloin yhteisen firman. Olimme jo vuosia (Herkku enemmän, minä vähemmän) toimineet tapahtuma-alalla milloin missäkin tehtävässä. Olimme myöskin vuosien ajan pyöritelleet päässämme yhdessä ja erikseen ajatusta oman firman perustamisesta. En tiedä, mitä tapahtui loppuvuonna 2014, mutta vuoden viimeisenä päivänä rekisteröimme firmamme kuin rakkaan toisen yhteisen lapsemme ja katsoimme luottavaisin mielin kohti tulevaisuutta. Kyllä ihminen haaveissaan on välillä hullu: perustaa nyt täysin turhanpäiväiseen hömppään perustuvan yrityksen lama-aikana varsinkin kun perheessä on huonosti nukkuva vauva. Me nyt vaan satumme pitämään haasteista.

 

Alkuvuosi 2015 edettiin pitkälti vauva-arkea. Tuohon ajanjaksoon osuivat pahimmat univaikeudet ja olimme Herkun kanssa molemmat aika kuolleita. Pieni rakkauden hedelmämme oli vanhempiin sisaruksiinsa verrattuna aivan erityisen ronkeli hoitajiensa suhteen. Pelkästään äiti tai isi kelpasivat. Ihanan anoppimme kannustamana raahasimme vauvaamme tämän luokse hoitoon huutamaan. Hiljalleen vauva tottui isoäitiinsä niin, että pääsimme vihdoin rentouttavalle minihotellilomalle kaksin. Kävimme syömässä legendaarisessa Sikalassa ja juttelimme varmaan enemmän kuin koko yhdessäoloaikanamme yhteensä. Lukuun ottamatta syömiseen kulunutta kahta tuntia, nukuimme koko vuorokauden.

 

Vähäunisen ja sitä kautta raskaan talven jälkeen koitti kuitenkin kevät. Pääsin viettämään aikaa pitkästä aikaa rakkaiden ystävieni kanssa. Vaikean raskausajan ja vähäunisen vauva-ajan jälkeen elämä alkoi uudelleen. Kesäkuussa suuntasimme lasten kanssa autoillen Saksaan viikoksi. Mahtava reissu, joka sujui jännityksestä huolimatta hienosti. Kesän aikana kasvoivat hiljalleen myös firmamme toimeksiannot. Pääsimme mukaan mielenkiintoisiin projekteihin ja tutustuimme uusiin ihmisiin. Vaikka vauvavuosi ja firman perustaminen ei välttämättä ole helpoin yhdistelmä, antoi se ainakin meidän kohdallamme valtavasti energiaa ja suuntaa tulevaisuudelle.

 

Sateisen kesän aikana kiertelimme lukuisia tapahtumia eri kokoonpanoilla. Lopulta koitti kauan odotetut helteetkin ja kesä huipentui mahtaviin rapujuhliin ystävien kesken. Onko muuten vähän itsekeskeistä kutsua juhlia mahtaviksi, kun itse ne järjestin! No ainakin vieraat olivat mahtavia. Syksymmällä lähdimme vielä lähes samalla porukalla Ibizalle ja Barcelonaan juhlimaan ystävämme häissä. Jätimme Herkun kanssa kaikki lapset isovanhempien hoitoon ja suuntasimme viikoksi auringon alle. Paras reissu ikinä ja kotiinpaluu tuntui kasvavan pimeyden takia erityisen rankalta. Aloimme pyörittelemään mielessämme ajatusta muuttaa pidemmäksi aikaa ulkomaille. Pimeä aika tuntui meistä molemmista todella vastenmieliseltä ja itse podin jopa jonkin asteista kaamosmasennusta loka- ja marraskuun ajan.

 

Marraskuun lopulla kohtalo muistutti siitä, mikä oikeasti on tärkeää ja mikä ei. Herkulta löytyi suurentunut imusolmuke ja siihen liittyen alkoi voimakas, pitkään kestävä kuumeilu. Hoitajaperheessä varauduimme tietenkin pahimpaan ja laulun sanoin suru kävi pöytään istumaan. Alkoi lukuisat käynnit labroissa, ultraäänissä ja muissa tutkimuksissa. Kerran ollessamme jälleen matkalla sairaalaan ajoimme kolarin, josta selvisimme hengissä, vahingoittumatta kuin ihmeen kaupalla. Auto päätyi pitkäksi aikaa pajalle, mutta sehän oli onneksi vaan peltiä (ja aika paljon kyllä rahaakin). Sairaalasta viimein kotiuduttuamme istuimme kotisohvalle ihmettelemään päivän tapahtumia. Kylpyhuoneesta kuului räjähdys, pamahdus ja kaikki maailman muut pahaa enteilevät äänet. Pyykinpesukone oli hajonnut. Tuo muutaman viikon prosessi, jonka aikana suunnilleen kaikki irtaimistomme hajosi ja kaikkein rakkaimman ihmisen terveys oli vaakalaudalla, muistutti jälleen elämän ainutkertaisuudesta ja siitä, ettei kannata tuhlata aikaansa murehtimalla turhia kuten sitä, että ulkona on pimeää. Sen verran sarkastisesti on kuitenkin ajateltava, että se pesukoneen hajoaminen oli viisilapsisessa perheessä varmaan se kaikkein pahin juttu.

 

Kokonaisuudessaan vuosi 2015 oli kuitenkin mahtava vuosi. Päivääkään en vaihtaisi pois (no vaihtaisin kyllä parit pms-oireiset päivät, mutta eihän sitä voi ääneen sanoa) ja mitään en kadu (paitsi jotain, mitä saatoin joskus väsyneenä ja huonotuulisena Herkulle sanoa). Olkoon vuosi 2016 edeltäjäänsä vielä parempi. Niin ja kiitos kaikille, jotka hengailitte mukana.

 



Meidän joulu

 

Meillä meni joulunvietto suunnitelmat ihan viime hetkellä uusiksi ja näin jälkikäteen on helppo ymmärtää miksi. Äärimmäisen kiireisen ja stressaavan loppuvuoden jälkeen oli luonnollista, että kun rauhalliset vapaat koittivat, olimme tietenkin koko perhe kipeänä. Tai ainakin se osa, joka tänä vuonna oli paikalla. Isommat lapset olivat toisissa kodeissaan ja meidän kolmen piti suunnata siskoni perheen luokse Naantaliin. Päätimme kuitenkin aattoaamuna jäädä kotiin sairastamaan. 



Välipäivinä meillä on firman puolesta tiedossa aikamoista hulabaloota, joten joulun ajalta odotin rentoutumista ja univelkojen vähentämistä. Kun sairastuimme kaikki, eivät odotukset noiden mainittujen osalta olleet enää korkealla, mutta ihmeekseni perheen pieninkin päätti ottaa vapaista kunnolla ilon irti ja nukkui pitkien päiväunien lisäksi yöunet kellon ympäri. Kyllä kelpaa! Nautitaan nyt tästä luxuksesta, koska kauaa se tuskin kestää. 

 

Muutenkin joulu kotona sujui ihanan rauhallisissa merkeissä. Aattoaamuna vielä ryntäsimme paniikkiruokaostoksille, koska olimmehan varautuneet istumaan siskoni notkuvissa pöydissä koko joulun. Saimme onneksi kaiken tarvittavan hankittua viime hetkessä ja ehkä vähän liikaakin. Vaaka näytti tänä aamuna aika hervotonta lukemaa, mutta ei haittaa. Tammikuussa voi ängetä sitten salille kaikkien muiden elämäntapojen muuttajien kanssa. Facebookiin alkaa ilmestyä myös kavereiden linkkauksia eri juoksutapahtumiinkin. Vielä ehtisi aloittaa treenaamiseen siihenkin hommaan.

En kyllä itse tunnustaudu mitenkään erityisemmin jouluihmiseksi, mutta kaikesta huolimatta tämä joulu oli tosi kiva. Rentoa yhdessäoloa, syömistä, nukkumista ja ihan vähän liikkumistakin. Näistä on hyvä ponnistaa välipäivien kiireisiin.

Haa, Tallinnaa!

 

Kuinka monta kertaa olen sanonut, etten enää koskaan mene Tallinnaan? Varmaan yhtä monta kertaa kuin olen siellä käynyt. Tasaisin väliajoin löydämme aina itsemme minilomalta sieltä kuitenkin. Selitys on yksinkertainen: Vaikka hinnat ovat Tallinnassa nousseet, on hintataso siellä edelleen edullisempi kuin Suomessa. Varsinkin, jos välttää suomalaistuneita hotelleja ja ravintoloita, joissa henkilökuntakin puhuu sujuvasti Suomea. Tallinna on myös sopivan lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Laivamatka kestää vain kaksi tuntia, mutta siirtymisissä on kuitenkin matkustamisen tuntua.

Tuo kyseinen laivamatka olikin jännitystä täynnä, sillä matkustuspäivälle oli luvattu sellainen merenkäynti, että joidenkin varustamoiden pikkupurkit jäivät satamaan. Ja kieltämättä matkalla keinutti. Kuulutuksissa kiellettiin menemästä kannelle ja naapuripöydässä istunut kanssamatkustaja kävi säännöllisesti oksentamassa.

 

 

Oikeastaan tämä reissu Tallinnaan oli pieni pakkokin tehdä, sillä siinä yhdistyi business and pleasure. Kävimme tutustumassa tuoreimman yhteistyökumppanimme hotelliketjuun ja mahdollisuuksiin järjestää juhlia ja kokouksia heidän tiloissaan. Puitteet oli niin mahtavat, että suorastaan metsästän jotain polttariporukkaa, hääparia, synttärisankaria ja firman kokousväkeä paikalle. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Toki näinä aikoina on tärkeää käyttää kotimaisia palveluja ja laittaa raha kiertämään, mutta kaikki eivät halua juhlia esimerkiksi häitään kotimaassa vaan yhdistää matkustelun ja juhlan.



 

Virallisen osuuden jälkeen meillä oli reilusti vapaa-aikaa ja tietenkin tapojemme orjina käytiin syömässä vakioravintolassamme ja shoppailemassa vakiokaupoissa. Miksi vaihtaa hyviä toimintatapoja? Paitsi että saattaa kyllä jäädä jotain tosi hienoa kokematta. Esimerkiksi hotellivalinta Von Stackelberg oli aivan huikea. Olimme siellä nyt ensimmäistä kertaa rakastuin tuohon tunnelmalliseen kaupunkikartanoon ensisilmäyksellä. Kyllä se vanha, tuttu Tallinnakin tarjoaa aina jotain uutta, jos vaan antaa sille mahdollisuuden.

 



 

Ja perinteisesti tämänkin reissun jälkeen ajattelin, että nyt riittää Tallinnan matkailu hetkeksi, kunnes muistin, että meillä on ystäväpariskunnan kanssa sovittuna reissu sinne helmikuussa. Hahaa! No, huhtikuussa pakataankin jälleen kimpsut ja kampsut ja suunnataan tällä kertaa kohti kauan odottamaamme Roomaan. Kesälomareissuakin on täytynyt alkaa jo hieman suunnitella. Se tehdäänkin sitten isommalla bändillä lasten kanssa.

 



Itsenäisyyspäivää!!

 

Hei sinä suur- ja/tai uusperheen äiti tai isä. Tuntuuko elämäsi tylsältä? Onko lasten kanssa nykyisin jotenkin tosi helppoa? Ei hätää, ota lapsesi ja mene heidän kanssa kirkkoon. Et takuulla tylsisty. Kotoa lähtiessä ajattelin, että kyllähän meidän 1,5-vuotias kirkossa viihtyy. Kukapa lapsi ei viihtyisi? Tai no viihtyihän se, kunhan sai säännöllisesti pudottaa virsikirjan lattialle, juosta kirkon käytäviä pitkin, seistä penkissä, tuijottaa lähietäisyydeltä muuta kirkkokansaa, laulaa virsiä silloin kun muut eivät laulaneet, piereskellä ja nauraa tuotoksilleen.

 



Kirkkomeiningeistä selviydyttyämme olemmekin vaan rennosti kotoilleet ja valmistautuneet Linnan Juhliin leipomalla perinteisiä pipareita ja aurajuustolla täytettyjä piparihyrriä. Kyllä se Itsenäisyyspäivä vaan herkäksi vetää.

 



 

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Mitä laiskojen vanhempien ei koskaan kannata tehdä?

 

Alkaa säätää lapsille mitään kestojoulukalentereita! Meillä on ehkä nyt 3-4 vuoden ajan ollut kestojoulukalenterit käytössä ja suunnilleen saman ajan joulukuut ovat olleet meille vanhemmille yhtä tuskaa. Tarkoituksena oli alun perin, että kestojoulukalenterit kätkisivät sisälleen pieniä lahjoja, suklaata, makeisia ym. Olen tehnyt kaikki kestokalenterit itse ja ensimmäisissä versioissa oli 24 pientä lokeroa, joihin tonttu sitten kävi laittamassa jokaiselle päivälle jotain. En tiedä kuinka maltillisia lapsia muissa perheissä on, mutta meidän lapset olisivat tyhjentäneet joulukuun ensimmäisenä koko kalenterin. Päädyin laittamaan kalentereihin yhden yllätyksen kerrallaan.

 

En tiedä kuinka maltillisia lapsia muissa perheissä on, mutta meidän lapset olisivat tyhjentäneet joulukuun ensimmäisenä koko kalenterin. Päädyin laittamaan kalentereihin yhden yllätyksen kerrallaan. Sitten tajusin, että mitä järkeä pitää joulukalenteria, jossa on 24 lokerikkoa, jos kuitenkin vaan yhdessä on yllätys? Vaihdoin alkuperäiset joulusukkiin, joita muutenkin fanitan jenkkityylin ihailijana.

 

 

Sukka tai lokerikko, yhtä kaikki, aina iltaisin sama muistaminen yllätyksen piilottamisessa. Pari kertaa ollaan unohdettu ja jouduttu keksimään valkoisia valheita. Mikäs vanhempi se olisi, joka ei lapselleen välillä valehtelisi?

 

Päädyin kestokalentereihin alun perin ekologisen ajattelun siivittämänä, kun päätin vähentää roskan määrää ja ryhtyä himokierrättäjäksi. Tuolloin myös kauppojen joulunkalenterit olivat yksinkertaisesti tylsiä ja ajattelin diy kalenterin olevan paljon persoonallisempi. Nyt kauppojen hyllyt ovat pullollaan Starwarsfrozenkindermarsmuumispecialedition-kalentereita ja meillä roikkuu väsyneet joulusukat ikkunassa. Kyllä kannatti panostaa. Laskeskelin vielä, että vaikka olisin ostanut neljä kalleinta joulukalenteria, olisi kokonaiskustannukset varmaan siltikin jääneet halvemmaksi puhumattakaan helppoudesta. Mutta toisaalta, lapset ovat edelleen villeinä noihin sukkiinsa, joten mennään näillä ainakin tämä joulu.

 

Erityislapsi

Viime viikot olla myötäeletty erityislapsemme kasvukipuilua. Viimeksi kun Toka oli meillä kertoi hän olevansa tosi väsynyt, koska oli nukkunut monta yötä huonosti. Hän kertoi näkevänsä painajaisia Pariisin terrori-iskuista ja pelkäävänsä, että terroristit hyökkäävät kotiimme. Jossain määrin jopa huvittava tarina, mutta asperger-poikamme kokee maailman jotenkin niin erilailla kuin me muut, että voin vaan kuvitella, kuinka todellisilta ja ahdistavilta hänen pelkonsa hänestä tuntuvat.

 

Kului viikko ja mieheni lapset olivat äidillään. Toka tuli jälleen luoksemme isä-viikolle ja kertoi iltatouhujen yhteydessä, että päivänsä paras hetki on nukkuminen. Heh, sama homma meikäläisellä, mutta jotenkin lapsen suusta tuo kuulosti surulliselta. Oliko päivät todella niin rankkoja tai pelottavia, että paras hetki päivästä on nukkuminen? Kun Eka syntyi ollessani 22-vuotias koin heti Kätilöopistolta kotiuduttua jonkinlaista synnytyksen jälkeistä masennusta. Muistan ajatelleeni tuolloin, että päivän paras hetki oli nukkumaanmeno ja aamulla herääminen oli se huonoin. Huomasin masennuksen poistuneen, kun en enää ajatellut samoin.

 

Koulutyö on rankkaa tavallisellekin lapselle. Saati sitten lapselle, jonka päässä sinfoniaorkesterin jokainen jäsen soittaa eri sävelmää. Lapselle, joka reagoi jokaiseen aistiärsykkeeseen voimakkaammin kuin me muut ja joutuu keskittymään reagoidakseen adekvaatista juuri siihen olennaiseen ärsykkeeseen. Lapselle, jolle vuorovaikutus muiden lasten kanssa ei ole itsestäänselvyys, vaan joka ajautuu tahtomattaan kiistatilanteisiin. Lapselle, jolla on vaikeuksia tunnetilansäätelyssä ja jonka pettymys ja harmi saattavat vaan purkautua päättömänä huutoitkuna tai innostus pakkoliikkeinä ja toistuvana ääntelynä.

 

Tänään alkoi joulunodotus, kun joulusukkiin ilmestyi ensimmäiset yllätykset. Samalla alkoi piinaavan pitkä lähtölaskenta joululomaan. Tauko tulee kyllä todella tarpeeseen.

Adventin aattona

No tietenkin meillä on jo ensimmäiset joulukoristeet kaivettu säilytyslaatikoista esiin. Vaikka inhoan yli kaiken kaikkea turhaa krääsää ja asetelmia tasoilla, niin pakko oli kuitenkin jouluinen sellainen tehdä. Ensi viikolla, kun kaikki lapset ovat kotona, kaivan valkoisen joulukuusen esiin ja sitten pallot ja köynnökset päätyvät siihen, eikä tasoille jää muuta kuin korkeintaan itse pulloista tuunattu adventtikynttelikkö.

 



Kuvat on muuten tähän vuoden aikaan aivan kauheita, kun kunnollista valoa ei ole saatavilla. Olen tyytynyt ottamaan nykyisin kuvia pelkästään kännykän kameralla, koska sitä kautta kuvien siirtäminen tänne blogiin on vaan niin paljon helpompaa. Laatukin on kyllä sen mukaista. Innostuin viikonlopun kunniaksi siivoamaan ja koitin ikuistaa ihanaa jouluista fiilistä, mutta eihän näiden kuvien muodossa mikään näytä miltään. Pikkuisten ikkunassa roikkuva joulupukkikin näyttää kuin roikkuisi kiirastulessa.

 



Olo on ollut jälleen tosi vetämätön vitamiinikuurista huolimatta. Olen koittanut tehdä joulusiivoista jo muutaman viikon ajan ja siivonnut nurkkia turhasta roinasta. Olen selkeästi muuttumassa minimalistiksi, koska tavaraa on lähtenyt kierrätykseen aika kovalla kädellä. Mitään kirpparitouhuja en todellakaan jaksa harrastaa, vaan roudaan turhat vaatteet suoraan kierrätykseen tai annan jollekin tarvitsevalle. Talomme toinen WC on tällä hetkellä varastotilana ja siellä on muutamiakin huonekaluja, jotka odottavat uutta kotia. Pakko saada ne sieltä jonnekin ennen kevään WC-remonttia. Mikäli sellaista nyt saadaan koskaan järjestymään. Olenhan kuitenkin hoitovapaalla, joten kassavirta on melko minimaalista ja ensi vuodelle on sovittuna jo muutamiakin ulkomaan matkoja.

 



 
 
 

 

Täällä nautitaan nyt ihanan rentouttavasta viikonlopusta. Ensi viikosta on tulossa vähintäänkin vauhdikas ja luultavasti meidän perheeseen odotetaan joko hyviä tai huonoja uutisia. Toiseksi nuorimmaiselle pukkaa jo kerhon joulujuhlaa, itselle työvuoroa ja lukuisia järjestöhommia sekä koululaisille kokeita. Joulunpyhinä aiotaan todellakin rauhoittua, sillä välipäivät tulevat olemaan meillä yhtä hulinaa uuden liiketoiminnan muodossa. Nyt kuitenkin ihanaa viikonloppua. Täällä ainakin juhlittiin joulunavajaisten muodossa eli nyt on joulunodotus virallista!

Parhainta isäinpäivää!

Vuorotyöläisten perheessä juhlittiin iskä-päivää jo eilen, mutta tänäänkin nuo mahtavat herrat ovat olleet ajatuksissa läsnä. Erityisen kiitollinen olen tänään omasta rakkaasta miehestäni, joka on maailman paras isä yhteiselle lapsellemme. Lisäksi tietysti olen onnellinen myös omasta isästäni ja vanhempien poikien isästä. Kaikki mahtavia tyyppejä. Olette päivänne ansainneet. 

 

"Isän turva on lapsen tarpeista voimakkain"

Sigmund Freud

Halloween pihakoristeita

Meinasin aluksi kirjoittaa, että tänä vuonna on otettu iisimmin noiden pihakoristeidenkin kanssa. Kävin kuitenkin kurkkaamassa edellistä blogiani täällä ja totesin, että ehkä kuitenkin tänä vuonna on edellisvuosia enemmän kaikenlaista härpäkettä. Ideoita vaan olisi ollut vielä enemmän, mutta aikaa ja inspiraatiota niiden toteuttamiseen vähemmän. Saatiin kuitenkin peruskurpitsa koverrettua etupihalle. Tänä vuonna oltiin jopa sen verran fiksuja, että tajuttiin polttaa kurpitsan sisällä pelkkää ledi-valoa. Aiempina vuosina ollaan hiljalleen grillattu kurpitsaa pienen tuikkukynttilän avulla.

 



Vanhat tutut puiset ristit ja arkunkansi ovat taas paikoillaan. Olin jo heivaamassa noitakin roskalavalle, mutta lapset alkavat jo elokuussa odottaa, koska nuo raahataan pihalle. Ehkä ensi vuonna täytyy vähän uudistaa noita, koska arkunkansi hajosi jo osiin. Tänä vuonna lakanakummitukset hilluvat tuolla pöheikössä. Ja jostain jenkkien Halloween-kuvasta keksin haudata lapset kalsareissa nurmikkoon.

Noidalta on näköjään hukkunut hattu kuvaushetkellä. Muutama päivä olisi vielä aikaa kehitellä jotain hirviömäistä pihaan. Toisaalta, nyt kun olen jo kuukauden noita koristeita katsellut, tekisi melkein mieli ottaa ne jo alas ja vaihtaa jouluisiin. Sillä seurauksella, että marraskuun lopulla olisin jo ihan täynnä joulua. Halloweenin mukainen viikonloppu jää meillä nyt tänä viikonloppuna viettämättä. Tiedossa on muita kiireitä ja ainakin lapsivapaasunnuntaina. Ihan vapaillessa sitä tosin ei päästä viettämään.

 



 

Karmivaa viikonloppua kaikille!

Halloween-tarjoiluja

Hirviön sormia

Tänä vuonna Halloween-tarjoilut olivat hieman edellisvuosia suppeammat ja ei-ehkä-niin-kovin-kekseliäät. Viime viikot ovat olleet melkoista pintaliitoa, josta voin kirjoitella tarkemmin sitten joskus. Saatiin kuitenkin viime viikonloppuna järkättyä edes ihan snadit Halloween-hassuttelut lapsille. Ja joo, perinteiden mukaisesti vietettiin tätäkin juhlapäivää viikko etukäteen, koska uusperhe.

Silmämunamuffinit

Uutuutena viime vuosiin verrattuna pöydässä oli muun muassa hirviön sormia, jotka kylläkin alun perin oli tarkoitettu noidan sormiksi, mutta ehkä pikku leivinjauheyliannostuksesta johtuen sormet paisuivatkin melko pulleiksi. Ihan tavallisesta keksitaikinasta on nuo sormet askarreltu ja kynneksi laitettu halkaistu manteli.

Kissanhiekkalaatikko

 

Silmämunamuffinit on hyvä tarjottavan laiskan äidin keittiössä. Paistat vaan muffineita, koristele kermavaahdolla ja silmämunakarkki päälle. Voila! Koitin värjätä kermavaahtoa hieman kellertäväksi elintarvikevärillä, mutta pienikin määrä tekee heti ällöttävän makuvivahteen kermikseen, joten toivottavasti muistan olla uudestaan tekemättä samaa virhettä. Silmämunakarkit oli muuten hyviä. Lapset maisteli niitä vähän peloissaan, koska luulivat parat, että ne ovat oikeita. Tyttö ei uskaltautunut maistamaan lainkaan.

 

Jo klassikoksi muodostunut kissanhiekkalaatikko oli jälleen tietenkin mukana kuvioissa. Muistaakseni olen aina ennen paistanut kakkutaikinasta ohuen pohjan ja latonut päälle mascarpone-kermavaahtoa. Tänä vuonna en jaksanut paistaa edes kakkupohjaa, vaan lapioin pelkkää em. vaahtoa ja päälle keksimurua. Kakkakikkareet muotoilin Nutellasta. Toimi tällaisena pikaversionakin.

 



 

Lisäksi oli tarjolla cocktail-tikkuja (lihapullaa, juustoa ja kurkkua), irtirevittyjä sormia (nakkeja ketsuppiroiskeilla), munakarkkeja, hirviönkyyneleitä (salmiakkikarkkeja). Lapset olivat jälleen tyytyväisiä ja loppu ilta leikittiin pimeäpiilosta, silmäniskumurhaajaa sekä kerrottiin kummitusjuttuja. Sillä seurauksella, ettei Vika uskaltanut nukkua omassa sängyssään ja sitten lopulta, kun nukahti, näki painajaisia koko yön. Että semmoset Halloweenit.

 



Barcelonan nähtävyydet

 

Sateisena syyspäivänä voi vielä kerran palata ihanaan Barcelonan reissuumme. Juurikin muutama päivä sitten juteltiin, kuinka tuo reissu on varmaan ollut jopa kaikkein paras kaikista tekemistämme. Ihanaa lämpöä keskellä syksyä ja mikä parasta, myös ystäviä. Sen verran paljon arvostetaan kuuden yhteisen vuoden jälkeenkin vielä kahdenkeskistä aikaa, että ihan äkkiä en usko meidän lähtevän isommalla kaveriporukalla reissuun. Poislukien tietenkin ensi kevättalven Tallinnan reissu ystäväpariskunta. Mutta eihän Tallinnaa nyt herranen aika lasketa edes reissuksi. Sehän on Etelä-Helsinkiä!

 



 

Muutaman Barcelonan päivän aikana poikkesimme jopa kahteen otteeseen La Boqueriassa, mahtavassa kauppahallissa. Siellä oli tietenkin mahtava tarjonta kaikenlaista ruokahässäkkää ja periaatteessa tuo kauppahalli voisi kuulua tuonne ravintolatarjonnan puolelle, mutta niin upea nähtävyys tuo on jo sinällään, että päätin vielä tännekin muutaman kuvan laittaa.

 



 

Koju kojun jälkeen ihania herkkuja ilmakuivatusta kinkusta tuoreisiin äyriäisiin ja mereneläviin, finger foodia, tuorepuristettuja mehuja ja smoothieita, pähkinöitä, toffeeta, makeisia. Kahviloita, tapaksia.. Mulla on niin kova ikävä tuohon ihanaan kaupunkiin. Siellä voisi viettää helposti pari viikkoa.

 



 

Ihan ehdoton Barcelonan tärppi on tietenkin La Sagrada familia. Ilmeisesti vanhuuden tuoman kirkkohulluuden myötä, isolle kirkolle oli meidänkin heti toisena matkapäivänä suunnattava. Etukäteen harmittelin, miten tulisimme löytämään kirkon metropysäkiltä, sillä olin unohtanut kartan hotellihuoneeseen. Mukanani oli pelkkä Barcelonan metrokartta ja jännitin etukäteen, mihin suuntaan tulisi metropysäkiltä lähteä. No, maan pinnalle noustua naurahdin, sillä eksymisen vaaraa ei todellakaan ollut. Iso pytinki oli koko korttelin kokoinen ja metropysäkkien sisäänkäynnit sijaitsivat joka kulmalla.

 



 

Kuvat eivät todellakaan anna oikeutta tuolle rakennukselle, varsinkin, kun hosuin puoliksi rikkinäisen kännykkäkamerani kanssa kaikkien järkkäreillä varustettujen japanilaisturistien seassa. Kirkko oli kuitenkin äärimmäisen vaikuttava ja pysähdyttävä kokemus. Alkoi suorastaan harmittaa, ettemme aikoneet lainkaan kirkkoon sisälle. Jono oli ihan mieletön ja aitojen sisäpuolella parveili turisteja todella paljon. Tyydyimme katselemaan rakennusta ulkoa käsin ja sekin oli hieno kokemus.

 



 

La Sagrada Familiaahan on todellakin rakennettu kuin Iisakin kirkkoa eikä se ole valmis vieläkään. Suunnittelijana hääräillyt Gaudi-herra ehti jo kuollakin ennen torpan valmistumista, mutta jätti kuitenkin jälkeensä piirustukset, joiden mukaan rakennusta nyt viimeistellään ja sen odotellaan valmistuvan vuonna 2026. Koti-Suomen rakennusurakoihin tottuneena voisin väittää, ettei ihan kaikki lattiavalut välttämättä mene kuten Strömsössä, joten valmistumisvuosi saattaa toki venyäkin.

 

Kirkon sisältä olisi voinut ostaa opastetun kierroksenkin, mutta Herkku ansioitui tuolla reissulla kertomaan lähes kaiken mahtavan rakennuksen historiasta. Tarina oli tosin täysin erilainen kuin turistioppaasta lukemani, tiedä sitten kumpi huijaa, mutta parempi varmaan, etten tähän nyt kirjoittele tuosta historiasta enempää.

 



 

Pyhitimme yhden päivän lähes kokonaan nähtävyyksien kiertelemiseen ja isolta kirkolta suuntasimme metrolla suoraan Espanjalaiselle aukiolle. Aukiolla sinänsä nyt ei ollut mitään nähtävää. Sen reunalla toki sijaitsi vanhaan härkätaisteluareenaan rakennettu ostoskeskus, mutta tavanomaisuudesta poiketen en ollut tuolla reissulla lainkaan shoppailutuulella. Asiaan saattoi kyllä vaikuttaa sekin, että meillä oli tosiaan viikon reissulla mukana ainoastaan käsimatkatavaroiden verran matkalaukkua, joihin oli ahdettuna mm. yksi miesten puku ja naisten juhlaleninki.

 

 

Espanjalaiselta aukiolta suuntasimme kuitenkin kukkulalle, jolla sijaitsi taidemuseo ja mahtavat näköalat kaupungin ylle. Lukematon määrä portaita ahdisti ensin, mutta länsimaalaistuneet, ylensyöneet turistit oli otettu hyvin huomioon rakentamalla liukuportaat perinteisten rinnalle. Siellä me köröteltiin hydrauliikan vietävinä ja mietin, että askel vielä huonompaan suuntaan ja ajelemme pitkin kaupunkia läskimopoilla.

 



 

Kuten kuvista näkyy, suurimmaksi osaksi sää oli pilvinen koko lomamme ajan. Syyskuisessa Barcelonassa sateet ovat yleisiä ja yhtenä päivänä vettä tulikin ihan kunnolla. Rannalle oli kuitenkin päästävä edes kerran. Kiitos jälleen matkanjärjestämiskyvyilleni ja rajalliselle matkatavaralle, ostimme Ibizalta molemmille uskomattoman halvat ja uskomattoman huonosti kävelemiseen soveltuvat släpärit. Niillä pari päivää käveltyämme, kärsimme uskomattomista tules-vaivoista ja joku kauempaa kävelyämme seuraava olisi helposti voinut luulla meitä erään entisen presidenttimme kaukaisiksi sukulaisiksi. Olin kuitenkin päättänyt kävellä rannalle selkäkivusta huolimatta, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Herkku koitti ehdottaa taksia, mutta kieltäydyin, sillä taksillahan ajelevat pelkästään eläkeläiset.

 

Rantahan oli luonnollisesti sateisena ja tuulisena päivänä aivan tyhjä, joten lopputulos kävelymatkan jälkeen oli kuva oikealta, kuva vasemmalta, yksi varakuva ja takaisinpäin. Vaikkei hotellimme sijainnutkaan kuin muutaman kilometrin rannasta, olimme kävelystä niin poikki, että päätimme jäädä Barcelonetan alueella syömään menu del dian.

 



Sen verran lähtemättömän vaikutuksen herra Gaudi teki kirkkotyöllään, että janosin nähdä lisää hänen kättensä töitä. Park Guellissa sijaitsi muistaakseni jopa herran synnyinkoti, joka oli sittemmin muutettu museoksi. Yhtenä aamuna päätin, että haluan tuohon kyseiseen puistoon ja niinhän sitä istuttiin hetkeä  myöhemmin metrossa matkalla kaupungin laitamille. Kummallekaan ei tullut siinä vaiheessa mieleen, mitä tehdä, jos esimerkiksi sataisi. Puistonhan voisi äkkiseltään kuvitella sijaitsevan ulkona.

 

Tulevat sääolosuhteet selvisivät heti metrosta ylös noustessa ja huomatessa taivaalta satavan tiskirätin kokoisia vesipisaroita. Juoksimme läheiseen Super mercatiin ostamaan ylihintaista, rikkinäistä sateenvarjoa. Kysyimme myyjältä tietä ja lähdimme kävelemään katua hänen kätensä osoittamaan suuntaan. Tuuli oli niin kova, että sateenvarjo kääntyi toistuvasti väärinpäin, eikä siitä ollut mitään vastaavaa hyötyä. Kuljimme bussipysäkin ohi ja näytimme luultavasti niin säälittäviltä, että eräs paikallinen herrasmies kysyi, minne mahdoimme olla matkalla. Kerrottuamme, hän totesi meidän olevan matkalla aivan väärään suuntaan ja osoitti noin muutaman kilometrin päässä olevaa vehreää kukkulaa "Park Guell is over there". How nice, parin kilometrin kävelymatka houkutti, etenkin kun sen kävelymatkan jälkeen olisimme edelleen sateessa samoilemassa. Päätimme lähteä metrolla takaisin keskustaan. Ennen sitä räpsin zoomin avulla muutaman kuvan, jotta voisin jälkikäteen todistaa itselleni käyneeni edes ihan lähellä.

 



 

Hotellimme sijaitsi Barri Gothic nimisellä alueella aivan katedraalin tuntumassa. Korttelit ja kadut olivat täynnä goottilaista romantiikkaa. Istuimme yhteensä varmaan lukuisia tunteja kahviloissa ihastelemassa korttelimme maisemia. Alueella oli lukuisia hotelleja ja tajusin hotellimme sijainneen aivan uskomattoman hyvällä paikalla.

 



 

Vaikka ehdimme näkemään paljon, jäi vielä paljon näkemistä seuraavaan kertaankin. Menimme lähtöpäivänä lentokenttäbussilla lentokentälle ja taksilla hotellilta lentokenttäbussin pysäkille. Jo tuon lyhyen taksimatkan aikana ehdin näkemään vaikka kuinka monta paikkaa ja aluetta, joilla emme ehtineet käymään. Kaikille Barcelonaan suuntaaville voisin antaa yksinkertaisen neuvon: Skipatkaa se väsynyt La Rambla suosiolla. Siellä ei ole mitään nähtävää. Pyörikää sokkeloisilla kaduilla ja ihastelkaa mahtavaa arkkitehtuuria, pysähtykää kahville pieniin autenttisiin kahviloihin ja syökää aukioiden reunoilla sijaitsevissa ravintoloissa. Unohtakaa turistien valtaamat alueet ja nauttikaan edullisemmasta hintatasosta ja laadukkaammasta tarjonnasta.