Väsyneen kotiäidin päiväkirja

Oli pakko taas muokata blogin ulkoasua vastaamaan paremmin todellisuutta. Blogin nimeäminen on jotain äärimmäisen vaikeaa varsinkin, kun kaikki hyvät nimet on jo varattu. Mitään ei ole enää siis tehtävissä, vaan meille mattimyöhäsille jää täysin epäseksikkäät nimet. En tiedä, mitä oikein kuvittelin sekä edellistä että tätä nykyistä blogia nimetessäni. Pari päivää sitten tajusin, että kaikkein parhaiten nykyistä olomuotoani kuvaa lause Väsyneen kotiäidin päiväkirja. Kuvat ovat huonolaatuisia ja arjen kiireessä räpsäistyjä. Teksteissä ei ole pienintäkään logiikkaa ja kirjoittelen vähän mistä milloinkin. Sisustushommista puhuttaessa alkaa lähinnä naurattaa, koska tällä(kin) hetkellä, jos saan kameraan vangittua jotain sisustuksellista, niin kuva on erittäin tarkkaan rajattu ja sen rajauksen ulkopuolella on jotain todella kaoottista.

 

 

 

 

Siispä kaipasin blogillekin vähän kotikutoisempaa nimeä, koska let´s face it: Tämähän on väsyneen kotiäidin päiväkirja. Vaikka kuinka yrittäisin pitää blogin sisustuspainotteisena lifestyleblogina, niin salakavalasti ne arkiset asiat tänne jostain puikkelehtivat. Jos siis eksyt tänne, niin liity ihmeessä lukijaksi.

Inspiration!

Olen huomannut, että laihdutuksessa ja laihtumisessa on kyse inspiraatiosta. Jokainen kykenee laihduttamaan itsenäisesti ilman poppaskonsteja. Kyse on vaan siitä, haluaako. Jotkut saavat inspikset pt:n palkkaamisesta, toiset nettivalmennuksesta. Itse kuulun niihin, joilla toimii se, että orjallisesti noudattaa tiettyä ruokavaliota. Itselleni se on jopa enemmän henkistä kuin fyysistä. Vähän sama kuin se, että lupaan itselleni, että juon punaviiniä ainoastaan viikonloppuisin. Saan kiksit pelkästään siitä, että päätän jotain ja pidän siitä kiinni. Sama juttu ruokavalion noudattamisessa. Päätän noudattaa tiettyä settiä ja pidän lupaukseni. Ah, mitä ihanaa kropan piiskaamista.

 

 

Esimerkki yhdenlaisesta inspiroitumisesta on Herkun työkavereiden laihdutusblogi. Neljä tyyppiä päätti alkaa laihduttaa eri menetelmillä ja perusti siitä blogin. Kaikki kirjoittelevat vuorollaan omia kokemuksiaan ja fiilareita. Näköjään itsessänikin asuu pieni, sisäinen tirkistelijä, koska olen jäänyt tuohon blogiin ihan koukkuun, vaikken edes tunne suurinta osaa sen kirjoittajista. Innostuin alkuviikon punnituksista ja laihdutustuloksistakin niin paljon, että Herkun tullessa töistä kotiin, ryntäsin melkein pihalle vastaan julistamaan, kuinka paljon hänen työkaverinsa ovat laihtuneet. Ainakin ensimmäisen viikon perusteella Cambridge-menetelmä vaikuttaisi olevan tehokkain, mutta myös kiduttavin. Jutan superdieettiä noudattavan ruokavaliokuvat taas näyttävät niin hyviltä, että ne suorastaan houkuttelevat laihduttamaan.

 

Tässähän on pakko ihan myötätunnosta taas tehdä ryhdistysliike. Uskaltauduin vaa'alle pitkästä aikaa ja melkein pelästyin huomatessani, että joulusta on tullut 5kg lisää painoa. Great! Eipä siis ihme, että kahdesta talvitakista on hajonnut kuluneen viikon aikana vetoketju. Farkkuja en edes uskalla yrittää vetää jalkaa, vaan olen tyytynyt käyttämään pelkkiä legginsejä. Luin vähän aika sitten erään sairaanhoitajan blogia, jossa hän kävi läpi työkomennustaan Saudi-Arabiassa. Hän kertoi, että burkhan käyttämiseen alkoi siellä jopa tottua ja tykästyä sen käyttämisen helppouden vuoksi. Tässä olotilassa on helppo ymmärtää miksi. Kohta on pakko alkaa ommella jotain muumuuta, että on edes jotain päälle pantavaa.

 

 

 

Ryhtiliikkeen aloittaminen just nyt on tietysti todella helppoa, kun viikonloppuna juhlitaan Vikan synttäreitä. Edeltävät päivät kuuluu tietysti leipoen ja tämänkin aamun olen juossut Vauvan perässä erilaisten vatkainten ja kaapimien kanssa yrittäen tarjota niitä nuoltavaksi jollekin muulle hyväuskoiselle sielulle.

Onnea Mestari!

 

Tänään on juhlittu maailman hauskinta, 6-vuotiasta poikaa. Vuoden äitinä vietinkin lähes koko päivän poissa. Aamupäivän töissä ja illalla kokouksissa. No viikonloppuna sitten juhlitaan paremmalla ajalla. Aikoinaan Ekan täyttäessä kuusi vuotta, isänsä hankki hänelle kännykän. Silloin viisi vuotta sitten se tuntui ihan luonnolliselta. Täytyyhän sitä nyt eskari-ikäisellä puhelin olla, niin voi harjoitella soittamista. Osaa sitten koulussakin. Nyt kun hankittiin puhelin Vikalla, niin pohdin vakavasti, onko tässä mitään järkeä? Ostaa nyt puhelin lapselle, joka ei itse pyyhi edes peffaansa. Ei nyt enää neljännen kohdalla voinut kuitenkaan poikkeustakaan tehdä.

 

Kaikkea sitä. Jännä muutenkin, kuinka lapset ovat niin hyviä teknisten vempeleiden kanssa. Pari kuukautta sitten Eka tunnusti tehneensä oman Youtube-kanavan ja ylpeänä esitteli videoita, joita oli sinne ladannut. Yhden hän oli kuvannut salaa ja siinä pääosassa oltiin tietenkin minä ja Herkku: syötiin karkkia ja röhnötettiin sohvalla. Käytiin parit keskustelut henkilötietolaista. Sittemmin ollaan kyllä kuvattu ja editoitu yhdessä parit videot.

 

Niin se maailma muuttuu, kun ei enää edes kotonansa uskalla olla rauhassa. Lasten ansiosta saattaa löytää itsensä somesta hetkenä, minä hyvänsä.

Matkasuunnitelmia

Ikäkriisiä pukkaa jälleen. Herkku täyttää ensi vuonna pyöreät 40 ja itselläni kolahtaa mittariin suloiset 35. Häistämme asti olen suunnitellut järjestäväni tässä kohtaa isot bileet kaikkien kavereiden kesken ja juhlistavani oikein kunnolla tätä ikääntymistä. Juhliminen on meille tuttua jo työnkin puolesta (kenellepä ei työ olisi yhtä juhlaa?) ja ihan viime aikoina olen alkanut pyöritellä mielessäni ajatusta jostain kaukomatkasta. Jos Herkulta kysytään, niin hän lähtisi matkaan tällä kertaa kaikkein mieluiten kaksin ja kyllä A-luokan matka itseänikin houkuttelisi. Toisaalta tekisi mieli lähteä koko porukalla, koska varsinkin Eka ja Toka tykkäävät tosi paljon matkustelemisesta. Tällä hetkellä on se tilanne, että Vika pelkää jostain syystä lentämistä kuin ruttoa. Vauva taas on juuri nyt niin uhmaikäinen ja menevä, että kaikkein paras vaihtoehto olisi hänen kanssa tyytyvä lentomatkaan Joensuuhun. Vuoden päästä tilanne voi tietysti olla ihan toinen. Onhan se ihan todennäköistä, että voimakastahtoinen ja vilkas 1,5-vuotias muuttuu vuodessa rauhalliseksi, lentokoneen penkkiin mukavasti asennettavaan 2,5 -vuotiaaseen. Suunnitelmat ovat siis ihan raakileina, mutta niitä on pakko alkaa tekemään jo nyt. Reissulle muodostuu hintaa ihan kiitettävästi, joten taloudellinen puoli on laitettava kuntoon ajoissa. Lisäksi Herkun lasten kohdalla on aina varauduttava pienimuotoiseen huoltajuuskiistaan, koska esimerkiksi viimeksi Saksaan lähtiessämme syntyi pienimuotoinen kriisi pelkästään siitä, että saimme kaikkien lasten passit mukaan reissuun.

 

Vaihtoehtoja on tässä vaiheessa vielä runsaasti.

 

1. Jenkit

 

Ai pystynkö yhtään tarkentamaan? No oikeastaan en, koska United States of Americassa on lukuisia paikkoja, joissa haluaisimme käydä. Kalifornia olisi ihan paras, mutta lentomatka länsirannikolle on himppasen pidempi. New York houkuttelisi luonnollisesti myös, mutta toisaalta sinne voisi tehdä lyhyemmän kaupunkilomankin. Florida olisi mukavasti itärannikolla. Toisaalta sen kerran kun tuonne asti lentää, niin voisi olla kiva kierrellä vähän joka puolella, mutta lasten kanssa se ei välttämättä ole toimiva ratkaisu ainakaan kovin lyhyillä vaihdoilla.

2. Route 66



Pakko toteuttaa joskus, mutta onko sen hetki nyt? Ainakaan lasten kanssa ei, mutta kaksin? Matkaan tosin kuluisi ainakin kolme viikkoa, jopa kuukausi. Voi siis olla, että odotellaan seuraavia pyöreitä. Herkkuhan on tosin silloin jo niin vanha, että mahtaako sillä olla enää ajokorttiakaan.

 

2. Karibian risteily

 

Tästä ollaan haaveiltu suunnilleen seurustelumme alkuajoista lähtien. Risteilyssä yhdistyisi kaikki rakastamamme partikkelit: aurinko, meri, laiva. Lisäksi ehdoton etu olisi, että näkisimme saman loman aikana lukuisia paikkoja. Kaltaistani levotonta sielua alkaa polttelemaan, jos olemme liian pitkään samassa paikassa. Huonona puolena risteilyssä tietenkin on se, että ainakin joissain laivoissa nautitaan aina illallinen, jossa pukukoodina on iltapuku. Kerran viikossa se vielä menettelisi, mutta vääntäytyä joka ilta? Herkkua tämä ei varmaankaan haittaisi, mutta itseäni ajatuskin kenkien pukemisesta tai varvassandaalien riisumisesta ahdistaa. Olisiko se muutenkaan siistiä istua jossain purkissa päiväkausia? Ja hei, me ollaan oltu niin monta kertaa siinä väsyneellä päivä Tukholmassa -risteilyllä, että tarjoaisiko tämä enää mitään uutta? Ei varmastikaan.

 

3. Meksiko

 

Pakkomielle, joka syntyy lempielokuvieni Blowin ja Sinkkuelämää -elokuvan seurauksena. Pakko päästä. Mojito!


4. Thaimaa



Viime aikoina myös tämä vaihtoehto on alkanut houkuttaa, enkä oikein ymmärrä edes miksi. Olen käynyt Thaimaassa kerran yli kymmenen vuotta sitten, enkä varsinaisesti ollut mitenkään vaikuttunut. Saattoi kyllä johtua siitä, että matkakohde oli Pattaya, joka on varmaan Thaimaan kaikista kohteista hirvein. Ystäväpariskunta (ja varmaan aika moni muukin suomalainen) oli jossain Phuketin lähellä vuoden vaihteessa ja kuvamateriaali sieltä oli vaan jotain niin ihanaa, että tuli ihan himo päästä itsekin paratiisiin. Ja tietenkin on pakko tehdä kaikkea samaa, mitä kaveritkin tekevät.

Rentoutumista

 

Minkä takia joidenkin päivitysten otsikko on niin vaikea nimetä? Ehkä siksi, ettei teksti pidä mitään kovin järkevää sisällään. Selvisin kunnialla yh-viikosta ja se, jos mikä, antaa aiheen vähän hemmotella itseään. Aina välillä tunnen itseni tosi luuseriksi, kun olen ihan hajalla, jos Herkku on viikolla enemmän poissa kotoa. Normaalistihan kotiäidit ovat aina päivät yksin lasten kanssa. Meillä on kuitenkin vuorotöiden myötä niin onnellinen tilanne, että ollaan enimmäkseen yhdessä kotona. Siispä, jos normaaliin struktuuriin tulee poikkeus, niin kyllä se jossain tuntuu. Kahden lapsen koulu- ja harrastuskuviot voisivat työllistää yhden aikuisen koko päiväksi ja kun lisätään yhtälöön eskari, kerholainen ja taapero, niin päivät yhden aikuisen pyörittämänä ovat pelkkää ruuanlaittoa ja jonkun kuskaamista paikasta toiseen. Onneksi viikko-ohjelman rankinta versiota on tarjolla ainoastaan joka toinen viikko, jolloin kaikki lapset ovat kotona.

 

 

Oman itsensä palkitsemiseen kuului tietenkin myös käynti ystäväni kauneushoitolassa. Kulahtanut kotiäitilook kaipasi pikaisesti kohennusta ja päädyin ottamaan jälleen volyymiripset. Tai no, oikeastaan nyt oli ensimmäinen kerta tätä lajia, koska aiemmin olen käyttänyt ripsien pidennyksiä. Kyllästyin kuitenkin huolloissa käymiseen ja voi olla, että niin käy nytkin, mutta ainakin nyt muutaman kuukauden näyttää siltä kuin olisi silmät päässä.

 

Viikko on vasta alussa, mutta tuntuu kuin se olisi jo lopuillaan. Niin paljon kaikkea kivaa on taas tiedossa. Muutama mielenkiintoinen kokous ainakin on tiedossa ja järjestöpuolellakin aletaan taas varautua tuleviin kuntavaaleihin. Kotipuolessa juhlistetaan Vikan 6-vuotissynttäreitä ihanien ystävien kesken. Muutaman viikon hiljaiselon jälkeen firmallekin alkaa sadella jälleen toimeksiantoja. Kaikenlaisia erilaisia markkinointikikkoja on tullut mietittyä ja odotan jo tulevan kesän juhlia innolla. Ihanaa päästä jälleen järkkäilemään muille juhlia. Muutamat juhlat vielä pystytään näiden nyt jo sovittujen lisäksi toteuttamaan, joten jos siellä ruudun takana kaivataan apuja häiden, polttareiden, synttäreiden, tyky-päivien tai minkä tahansa muun juhlan tai tapahtuman järjestämiseen, niin ei muuta kuin viestiä tulemaan.  

 



 

Ja sitten ei muuta kuin hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Kaaos alkaa helpottaa

 

Sain vihdoin aikaiseksi kerätä joulun pois. Mahtava valoilmiö ja luminen maisema ovat antaneet sellaiset energia-boostit, että oksat pois. Varsinaisesti en kyllä ole mikään talvi-ihminen, koska kylmyys, lumi ja erityisesti lumityöt ovat ihan syvältä. Valoisuus on kuitenkin pitkän pimeän kauden jälkeen jotain niin mahtavaa, että tällä fiiliksellä kestää kyllä pikku talvenkin.

 

Kyllä se muuten melkoisen kauan kestikin saada koko talous järjestykseen. Edelleenkin on jotain sellaisia pikku juttuja, jotka hämää. Kuten esimerkiksi se, että vauvan vaatteet ovat Ekan huoneessa olevassa lipastossa. Säilytyssysteemit täytyisi olla toimivat, mutta nyt kun akuuteimmat ongelmat on ratkottu, niin palaan sitten myöhemmin noihin yksityiskohtiin.

 

Pitkän aikaa oli myös sellainen fiilis, ettei mikään sisustushomma tai ainakaan remontointi nappaa yhtään. Nyt alkaa taas kyllä tapetointi- ja maalausurakat houkutella. Ilmeisesti edellisistä on jo niin pitkä aika, että olen onnellisesti unohtanut, kuinka ärsyttävää se maalaaminen on.

 

To do -listalla on ainakin:

-aikuisten makkarin seinän tapetointi

-aulan tapetointi tai maalaus

-eteisen tapetointi tai maalaus

-pikku-WC:n kaakeleiden käsittely jotenkin

 

Nuo ovat sellaisia "helppoja pikkuhommia" joihin voi ryhtyä ihan koska vaan. Ja kokemuksesta muistan ja tiedän, että niillä helpoilla pikku hommilla on tapana laajentua ja pursuilla. Lopulta ollaan tilanteessa, jossa kaikki on keskeneräistä ja sitä tilaa kestää pitkään.

 

Varmaan johtuu lisääntyneestä valoisuudesta ja alitajuisesta kevään odotuksesta, kun myös pihahommat alkavat houkutella. Kaksi kesää on nyt mennyt ulkotöissä jotenkin horroksessa johtuen ehkä ensin vauvakesästä ja sitten taaperokesästä, jotka molemmat ovat aika haastavia yhdistää puutarhanhoitoon. Nyt olen luottavaisin mielin, että tänä vuonna saataisiin ulkona jotain aikaiseksikin.

 

Meillähän on osittain kesken myös muutaman vuoden talon maalausprojekti, joka pitäisi kyllä tänä keväänä saattaa loppuun. Toisaalta, jos tässä nyt vielä pari vuotta venkoilisi sen kanssa,  niin voisi samantien sutaista koko talon uudelleen maalin peittoon. Yhtenä päivänä, kun olin kävelyllä, näin talomme lehdettömien puiden takaa ja järkytyin. Se näyttää ihan hirveältä! 60-luvulla rakennettu omakotitalo, jota on laajennettu vähän urposti. Aloin siltä seisomalta suunnittelemaan toimenpiteitä, joilla myös talon ulkomuotoa saisi kohennettua. Face-liftinhän teimme jo aiemmin talon julkisivulle, mutta nyt täytyy varmaan hioa vielä niitä muitakin sivuja. Ehkä jotain ikkunaristikoita, ikkunaluukkuja tai ikkunoiden verholautoja voisi ajatella.

 

Ja näköjään oma pikku työleirikin alkaa tässä mukavasti muotoutua. Ihanaa omakotitaloelämää, ei tule tekemisen puutetta.

 

Niin ja hei, pakko sanoa noista kuvista, että ne ovat ihan hirveitä. Räpsin kuvia nykyisin pelkästään kännykän kameralla. Olin juuri pääsemässä jyvälle järkkärin saloihin, kun sain tabletin. Sen myötä lopetin kaikenlaisten muiden tietokoneiden käytön. Järkkäristä kuvien siirtäminen blogiin vaan on aivan liian aikaa vievää, joten no can do.

Yksi makuuhuone lisää

 

Lasten kasvaessa olen tasaisin väliajoin ahdistunut tilanpuutteesta. Talomme on periaatteessa ihan riittävän iso (120m2), mutta epäkäytännöllinen pohjaratkaisu ja neliöiden asettelu vaikeuttavat lapsiperheen arkea. Makuuhuoneita on vaan kolme, joista yksi on todella iso. Isoin makkari on tähän asti ollut meidän vanhempien master bedroom, jossa luxusta arkeen on tuonut muun muassa oma vessa ja ruutulasiset pariovet, joista ah, olen niin kovin tykännyt. Vauvan synnyttyä ratkoimme tilanpuutteen ajatuksissamme siten, että jossain vaiheessa isosta makkarista tulee kolmen lapsen leikkihuone.

 

Jostain syystä sain alkuviikosta päähäni vaihtaa huoneiden järjestystä juuri nyt. Idea ajoittui juuri siihen kohtaan, että Herkku oli poissa lähes koko viikon (normaali työrytmi kun on 1 vrk töissä, kolme vrk vapaalla), niin jälkikäteen en voi kuin moittia itseäni surkeasta ajoituksesta. Viikon ajan olen siis raahannut yksin huonekaluja huoneesta toiseen, järjestellyt kaappeja uusiksi, pitänyt pitkiä lepotaukoja sohvalla ja mikä on lopputulos? Valmista ei ole vieläkään. Vauvan päiväunille laitto johti tänään melkoiseen härdelliin, sillä jouduimme koko perheen voimin metsästämään tumppuja, sukkia, haalaria, pipoa ja kaikkea muuta mahdollista ympäri taloa. Tavarat on järjestelty uusiin paikkoihin, eikä niitä nyt tällä hetkellä löydä kukaan.

 

 

Tavaroiden raahaamisesta johtuen, eilen aamukahvia juodessa pää ei kääntynyt enää lainkaan oikealle. Päätin pitää lepopäivän ja olla kanniskelematta mitään koko päivän aikana. Olin kuitenkin unohtanut tilanneeni uuden pesutornin ja sitä tuodessaan kuljettaja sanoi: "Voitko muuten kantaa ton pyykinpesukoneen ja kuivausrummun mun kaverina, kun apukuski sairastui. Saatas ne teille sisään täältä pakkasesta". Siellä sitten raahasin niitä 50kg painoisia kodinkoneita aamuseiskalta yöpaidassa, niska jumissa ja nauroin mielessäni. Tämäkin vielä. Kuvamateriaali on saatavilla erityisen vähän, koska muutokset eivät vaan todellakaan ole vielä edes kuvattavassa kunnossa. Tämän viikonlopun aion ainakin osittain tehdä jotain ihan muuta kuin hoonata nurkkia. Shoppailu voisi kuulostaa vaihteeksi ihan rentouttavalta.