Olen aika matemaattinen ihminen ja ajattelen usein asioita kaikenlaisten kaavojen kautta. Miellän mieluusti kaikkien vuodenaikojen kestävän tasan kolme kuukautta ja alkavan aina kuun ensimmäinen päivä. Meteorologit voivat höpötellä termisistä vuoden ajoista ja keskilämpötiloista, mutta minun maailmassani syksy alkaa syyskuun ensimmäinen, talvi joulukuun ensimmäinen, kevät maaliskuun ensimmäinen jne. Ehkä olen täälläkin joskus puhellut kevään ensimmäisistä päivistä. Tässä muuten kirjoitettuna ideologina kuulostaa paljon hullummalta kuin se oikeasti onkaan, joten ei kannata ehkä enempää mainostaa omia hullutuksiaan.
Nythän ei siis periaatteessa ole ihan vielä syksy, mutta siltä se kyllä eilen tuntui, kun Herkku lähti neljän viikon loman jälkeen töihin. Jäin kotiin vuorokaudeksi yksin viiden lapsen kanssa, eikä kukaan varmaan olisi uskonut olevani perheen äiti. Sen verran turistina tuli pyörittyä ja ihmeteltyä päivän aikana. Makaronilaatikon tekemiseen meni aina triplasti aikaa kuin yleensä, sillä ruuanvalmistus keskeytyi, kun jäin vähän väliä ihmettelemään, kuinka paljon viisi lasta, joista kolme poikaa, oikein syövät.
Tilannetta ei parantanut yhtään se, että olin aivan totaalisen väsynyt, samoin lapset ja kotona oleilu koostui epämääräisestä nahistelusta, kiukkuitkusta ja riehumisesta. Toka kysyi viiden aikaan voitaisiinko mennä koko perheen yhteisille päikkäreille. Hetken aikaa olin jo suostumassa, kunnes viime hetkellä tajusin kolikon kääntöpuolen, eikä ajatus viidestä lapsesta valvomassa puolilta öin kuitenkaan houkuttanut.
Viimeisillä jaksamisen ja loogisen ajatteluni rippeillä tein sen, mikä oikeasti on järkevää: otin lisäannoksen arginiinia, vedin semitehokkaan kehonpainotreenin, pakkasin lapset autoon ja lähdimme retkelle. Läheinen Evon luonnonsuojelualue tarjoaa aivan mahtavat ulkoilumaastot ja vaikken missään nimessä mikään Erä-Jorma olekaan, niin kyllä syksyauringon paisteessa ja rauhallisessa metsässä mieli lepää. Pikku miinuksen toki, ettei missään vaiheessa löydetty kummallekaan laavulle, joilla olemme aiemmin käyneet. Kyllähän sitä kai luonnonsuojelualueella voi autollakin urbaanisti ajella.
Kotimatkalla poikettiin vielä anopin luona hakemassa pussillinen omenoita, joten pakko pystyttää jälleen omenapiirakkatehdas. Väsynyt päivä kääntyi onneksi lopulta kunnialla iltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti