Kivikasa, se on varma kevään merkki

Näistä kuvista varmasti selviää, mitä meillä on viime päivät duunailtu. Elämä on siirtynyt ulos ja nyt on pakko taas painaa, kun innostusta riittää. Innostusta lisää ainakin omalla kohdallani pari tauko vuotta. Vauva on ollut muutamana kesänä ensin vastasyntynyt ja sen jälkeen taapero ja nyt voi taas pitkästä aikaa olla keskittyä pihajuttuihin ilman, että täytyy olla silmät selässäkin.

 



 

Päällimmäisenä projektina on ollut talon sokkelin reunusta siistiminen ja kivien uusiminen. Siinä ohella sitten vielä vähän pensasaidan leikkaamista, haravoimista ja mitä kaikkia omakotitalon ulkotöitä niitä nyt olikaan. Asuinalue, jossa asumme, on melko iäkästä kuten asukkaansakin. Siksi olenkin ollut innoissani, että kahdetkin naapurimme ovat kuluneen vuoden aikana vaihtuneet (toivottavasti eivät meidän takia) ja tilalle on muuttanut vähän aikaisempaa vuosikertaa. Suunniteltiin jopa jo pensasaidankaatamisbileitäkin alkukesälle.

 



 

Talon sokkelin reunuksen siistimisen lisäksi ollaan tietenkin koitettu saada jälleen kerran nurmikkoalaa epätoivoisesti pienemmäksi. Kukkapenkkejä on perustettu sinne ja tänne. Onneksi olen sen verran aiemmista vuosista viisastunut, että yhtäkään perennaa ei enää pihaan tule. pelkkiä havukasveja ja jotain todella helppohoitoista. Firman touhutkin ovat taas kevättä ja kesää kohti piristymäänpäin, joten sitä vähää vapaa-aikaa, jota ensi kesänäkin tulemme viettämään en todellakaan jaksa uhrata kitkemiselle ja harventamiselle. No ehkä, mutta miksei sitä kiireinen ihminen voisi valita pihalleen jotain helppohoitoista.

 



 

Harkitsin vielä muuten aiemmin keväällä salikortin hankkimista läheiselle kuntosalille, mutta tulin siihen tulokseen, että kasvaa se pala tässä kotipihassakin. Isot kivet ovat kivoja, mutta voi tsiisus, mikä kärrääminen noissa on ollut. Ja siis tuo kasahan on edelleenkin tuossa pihassa eli urakka ei vielä ole edes ohi. Tänään on onneksi siunattu vapaapäivä, sillä Herkku uurastaa töissä ja itse uurastan kotona. Jaksan kuitenkin uskoa, että nyt kun panostaa, niin kyllä siitä vielä hyvä tulee.

 



 

 

Olen laiskana ja mukavuudenhaluisena ihmisenä käyttänyt kukkapenkkien perustamiseen jenkeistä lähtöisin olevaa systeemiä: nurmikon päälle sanomalehtiä ja multaa päälle. Vielä pitäisi noihin laittaa maanerottelukangas ja siistiä reunukset. Sitten vaan viillot muutamaan kohtaan ja helppohoitosta systeemiä päälle. Laitan noista jutuista postausta, vaikka myöhemmin.

 



Elämää melkein 2-vuotiaan kanssa

 

Oikein pelästyin yhtenä päivänä, kun tajusin meidän vauvan olevan jo 2-vuotias. Tarkalleen ottaen 1 v, 10kk ja päivät päälle, mutta kuitenkin, lähes tulkoon 2-vuotias. Samalla huomasin myös, että elämä on hiljalleen muuttunut jälleen astetta iisimmäksi. Ainakin lastenhoidon osalta. Töiden osaltakin on vielä vuoden loppuun asti melko harmoninen vaihe, sillä työskentelen tällä hetkellä ainoastaan 50%:sti ja nuorimmaiset saavat nauttia edelleen leppoisista kotipäivistä. Toki oman yrityksen pyörittäminen tuo pientä lisämaustetta ja kiirettä elämään erityisesti kesäkuukausien aikana, mutta se on vaan tervetullutta kiirettä ja antaa lisäksi toivoa siitä, että jonain päivänä työllistymme kokonaan yrittäjinä.

 



 

Suurin ero esikoisen ja kuopuksen välillä on, että esikoisen kehityksenvaiheita tulee seurattua ja analysoitua paljon tarkemmin, kuin nuorempien sisarusten. En ole suunnilleen avannutkaan kuopuksen vauvakirjaa ristiäisten jälkeen, kun taas esikoisen vastaavaa täytin suunnilleen joka ilta. Hiljalleen meidän vauva on kasvanut isoksi tytöksi ilman, että olen edes huomannut.

 

Yksi mahtavimmista kehitysetapeista on ehdottomasti itsesyöminen. Voi veljet, kuinka tylsää puuhaa syöttäminen voikaan olla. Aamukahvinkin voi nykyisin juoda rauhassa sohvalla istuen ja lehteä lukien samalla kun pikku-muija vetää puuroannostaan.

 



 

Itsenäisen syömisen lisäksi kaksivuotiaan parhaimpia ominaisuuksia on ehdottomasti itsenäisesti leikkiminen. Tämä nyt ei ole suuri saavutus isolapsisessa perheessä, mutta on se kyllä melko rentouttavaa huomata, että taaperokin keskittyy omaan tekemiseen ilman, että hautaudun lattialla lelukasaan ja koitan matkia vuorotellen kaikkien mahdollisten maatilan eläinten ääniä. Vikan ollessa muutaman vuoden nuorempi, ajattelin, etten koskaan leiki lasteni kanssa. Menin Vikan huoneeseen ja ehdotin, että rakentaisimme yhdessä junaradan. Teimme radan valmiiksi ja laitoin junat pyörimään. Hetken päästä Vika totesi: "Voisitko äiti mennä nyt pois, että saisin leikkiä rauhassa?".

 



Kahden vuoden tauon jälkeen olemme pitkästä aikaa saaneet keskittyä myös ulkohommiin yhdessä jopa päiväuniajan ulkopuolella. Tämä se vasta saavutus onkin, kun ottaa huomioon, että viiden lapsen lisäksi perheeseen kuuluu myös 3000 neliön tontti. Viime vuonna tähän aikaan taaperon suosikkiviihdyke ulkona oli enimmäkseen karkaaminen, joten kaikenlainen vähänkään totisempi tai ammattimaisempi toiminta ulkona oli poissuljettu. Tänä  keväänä olemme saaneet (tai joutuneet) yhdessä haravoida, kaivaa talon sokkelin reunustaa auki ja jopa leikata pensasaitaa. Eri asia sitten onkin, olisinkin ylipäätään edes halunnut em. hommia tehdä, mutta tänä vuonna se oli ainakin taaperon puolesta mahdollista. Karkaaminen ei ollut enää tänä vuonne se juttu.

 

Muutenkin 2-vuotiaalla alkaisi selkeästi olemaan jotenkin älliä päässä enemmän. Jopa niin, että myös omaa tahtoa alkaa löytyä ihan kiitettävästi. Kyllähän sitä täytyy tytöllä luonnetta olla, mutta kyllä välillä riittäisi vähempikin. Ensi vuoden alusta alan siis työskentelemään jälleen kokoaikaisesti ja samoihin aikoihin vauva menee myös päiväkotiin eli nyt on käsillä se kotiäitiyden kaikkein paras ajanjakso.

 



Vinkkilista Roomaan

Aprillipäivän viikonloppuna otettiin vihdoin Rooma haltuun kolmessa päivässä. Suunnilleen vauvan odotusajasta saakka ollaan suunniteltu matkaa ikuiseen kaupunkiin, mutta aina ollaan viime hetkellä vaihdettu kohdetta. Olisihan se vähän tylsää ollut siunatussa tilassa matkustaa viinien luvattuun maahan. Vaikka eihän etelä-eurooppalaiset ihan niin nihilistejä olekaan viininjuonnin ja raskauden yhdistämisestä. Italialaiset vauvat taitavat syntyä viinilasi kädessä.

 

 

Itse lueskelin kaikenlaisia matkablogeja ennen reissuun lähtöä ja niin paljon sain kullanarvoisia vinkkejä, että ajattelin listata ihan muutaman vinkin muille Roomaan matkaaville. Pakko kuitenkin mainita, että mehän kävimme kyseisessä kaupungissa nyt ensimmäistä kertaa eli mitään syvällistä perehdytystä en todellakaan osaa antaa. Jos kaipaat jotain vähän täsmällisempää ja laajempaa tietoa, niin googleta blogi: Näkymiä vihreältä kukkulalta. Sitä kirjoittaa Roomassa asuva suomalainen Heli ja itse ainakin sain sieltä aivan mahtavia ohjeita viikonloppulomaa varten.

 

 

 

Ensinnäkin siis lennot. Siskoni mies suositteli joskus kauan sitten AirBalticia ja ainakin meidänlaisille budjettimatkaajille se sopi mainiosti. Menopaluu maksoi noin 150€/ hlö. Ainoa ongelma on, että nimensä mukaisesti AirBalticin koti on Baltiassa, tarkemmin sanottuna Riikassa eli Helsingistä Roomaan pääsi lentäen ainoastaan Riikan kautta välilaskulla. Mennessä tuo ei ole suuri ongelma varsinkaan, kun pidempi lentoyhteys kestää vain kolme tuntia. Silti tuonakin aikana meikämutsin kärsimättömyys alkoi nousta tappiin ja viimeisen tunnin saatoin heijata paikoillani ja mumista ääneen. Palatessa tuntui äärimmäisen raskaalta vaihtaa konetta välissä varsinkin, kun lensimme myöhään illalla ja olin saamassa vuosisadan pahimman flunssa (joo, saatan välillä vähän liioitella.)

 

Fiumicinon kentältä on Roomaan noin 35 km matka ja periaatteessa matkan taittamiseen on kolme vaihtoehtoa. Ensinnäkin taksi, mutta huom. käytäthän ainoastaan valkoista taksia, sillä muut epäviralliset, pimeät  taksit saattavat veloittaa matkasta ihan mitä vaan. Taksilla matka Fiumicinon kentältä Roomaan on toki helppo, muttei suinkaan halvin tapa, hinta yhteen suuntaan on n. 50€. Toki, jos matkaseurue on suuri, niin hinta on suhteessa halvempi. Ja taksilla tietenkin pääsee kätevästi perille aivan ovelle asti, joten myös painavien ja runsaslukuisten pakaasien kanssa matkustaville taksi on käytännöllinen vaihtoehto.

Toinen vaihtoehto on Leonardo express -juna, joka on jonkinlainen turistijuna. Se hurauttaa suoraan pääjuna-asemalle, Terminille, pysähtymättä missään. Hinta on n. 15€ ja tämä lienee kaikkein nopein vaihtoehto. Kolmas vaihtoehto on matkustaa tavallisella paikallisjunalla, joka pysähtyy lähes jokaisella asemalla ja lipun hinta on n. 8€. Edullisin tapa ja matka meidän pysäkillemme Trastevereen kesti 27 minuuttia, ei siis mitenkään liian pitkään ja tuokin aika meni mukavasti maisemia katsellen. Junalippuja saa ostettua automaateista ja myös palvelutiskeiltä ja jostain luin, että ne täytyy leimata ennen junaan astumista. Paluumatkalla Trasteverestä Fiumicinoon junassa kuitenkin kiersi myös konduktööri lippuja tarkastamassa. Eli pummilla ei kannata ainakaan junassa yrittää.

 

Majoitus varattiin jälleen kerran kätevästi hotels.comin kautta. Käytämme sitä Herkun kanssa kaksin matkustaessa aina ja lasten kanssa matkustaessamme turvaudumme Interhomen palveluihin. Miksikö? No en tiedä, mutta molemmat ovat osoittautuneet hyviksi ja luotettaviksi. Mieleni teki kovasti jonkinlaiseen luksus-hotelliin, jossa oikeasti voisi rentoutua kaupungilla kävelemisen päätteeksi. Rooma ei kuitenkaan ole ilmeisesti kovin tunnettu hienosta hotellikannastaan ja paikan päällä sen jopa huomaa. Kaupunki on todella tiiviisti rakennettu ja kaikki hienommatkin hotellit tuntuvat olevan melko vanhoja. Hotellin valintahan on aina vähän arpapeliä, koska arvosteluja lukiessa löytyy aina joku, joka valittaa ilmastoinnista, metelistä ja epäsiisteydestä sekä joku toinen, joka kehuu ystävällistä henkilökuntaa ja lämmintä tunnelmaa.

 

 

Hotellimme tai oikeammin B&B:mme sijaitsi Trasteveren alueella, jonka sanotaan olevan "aidointa" Roomaa. Toisaalta taas siellä asuu melko paljon myös ulkomailta muuttaneita. Erään matkaoppaan mukaan Trasteveren alueelta ei periaatteessa välttämättä tarvitse poistua lainkaan, sillä siellä on niin lukuisa määrä ravintoloita, baareja ja ostosmahdollisuuksia. Alue oli kyllä aivan mahtava ja sijainti suorastaan loistava. Samassa korttelissa oli useampiakin baareja ja ravintoloita eli välttämättä koko päivän kävelemisen jälkeen illallispaikka löytyi jo muutaman metrin päästä hotellilta.

 

 

 Kaikista Rooman nähtävyyksistä kaikista eniten itseäni kiinnosti Colosseum ja se oli lopulta etukäteen suunnitelluista paikoista ainoa, jossa emme käyneet sisällä lainkaan. Tiesimme, että Colosseumiin kannattaisi ehdottomasti hankkia liput etukäteen. Colosseumiin, Forum Romanumiin ja Palatinoon pääsi yhdellä ja samalla lipulla, joita myytiin kaikkien noiden mainitsemieni paikkojen porteilla. Ostimme siis liput Forum Romanumin portilta, jossa ei ollut juuri lainkaan jonoa. Lippu oli lisäksi voimassa kaksi päivää, mutta sillä pääsi jokaiseen kohteeseen sisään vain kerran. Kesäaikaan siirtyminen, vauvan aikainen aamurytmi ja Rooman sijainti eri aikavyöhykkeellä aiheutti sen, että heräsimme paikallista aikaa n. 5-6 aikaan. Pääsimme siis tutustumaan Forumiin ja Palatinoon kaikessa rauhassa ilman tungosta.

 

 

 

Aika ei kuitenkaan ollut meille enää suotuisa, kun pääsimme Colosseumiin saakka. Turisteja oli siellä ainakin tuhansia, mutta ei hätää olihan meillä lippu jo valmiiksi, joten varmaan saisimme viilettää sisään jotain VIP-sisäänkäyntiä pitkin. Paitsi, että skip the line -jonokin oli varmasti satojen metrien ellei jopa kilometrinmittainen. Piha oli aivan täynnä oppaita, jotka ystävällisesti kaupittelivat ohjattuja turistikierroksia ja kertoivat, että sellaiselle osallistuminen olisi ainoa mahdollisuus päästä kuta kuinkin heti sisälle. Skip the line -jonon arvioitu kesto oli sillä hetkellä noin tunnin. Opastettu kierros olisi maksanut 18€/hlö (aiemmin ostettu lippu oli 12€/hlö) ja kierros olisi sisältänyt opastuksen myös kahdessa jo aiemmin kiertämässämme kohteessa. Hinta tuntui jotenkin suolaiselta varsinkin, kun olimme jo omatoimisesti tutustuneet Forum Romanumiin ja Palatinoon. Päätimme kiertää Colosseumin ympäri, etsiä hyvän lounaspaikan ja palata myöhemmin takaisin. Paitsi, ettemme koskaan enää palanneet, koska nähtävyyteen tutustuminen ihmisjoukossa ei houkuttanut. Muille Roomaan matkaaville suosittelen kyllä tutustumista Colosseumiin ohjatun kierroksen avulla, sillä ainakin tuolloin se vaikutti olevan ainoa tapa päästä sisälle ilman, että joutuisi tärväämään jonottamiseen useita tunteja.

 

 

 

Museoiden ystäville suosittelen lämpimästi Roma passia (romapass.it). Sillä voi matkustaa rajattomasti julkisella liikenteellä haluamansa ajanjakson ajan ja sillä pääsee ilmaiseksi 1-2 museoon. Lisäksi muiden museoiden pääsymaksusta saa alennusta. Rooma-passi tosin ei käy Vatikaanin museoihin. Mainittakoon vielä, että Roomassahan on toki paljon nähtävää ihan ilmaiseksikin. Esimerkiksi Pantheoniin sisälle pääsee ilman sisäänpääsymaksua. Myös monet muut tunnetuimmat nähtävyydet aukeavat turisteille ilman maksua kuten Piazza Navona, Campo de Fiori, Piazza del Popolo, Espanjalaiset portaat, Fontana di trevi. Kaiken kaikkiaan koko kaupunki on aivan täynnä aukioita, suihkulähteitä ja kirkkoja, joihin pääsee tutustumaan ilman pääsymaksua.

 

 

Ja sen kerran kun Roomaan matkustaa, niin onhan sitä Vatikaanissa käytävä. Todennäköisin mahdollisuus nähdä paavi livenä on keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.  Paavilla on tapana sunnuntaisin tulla ikkunaan, lausua siunaus ja puhutella Pietarin aukiolla olevia. Keskiviikkoisin taas on vuorossa paavin audienssi, johon täytyy ostaa liput, mutta käsittääkseni lippuja jaetaan myös sveitsiläiskaartin toimesta. Turvatoimet Pietarin aukiolla olivat aivan jäätävät. Uloimmalla portilla tsekattiin kaikki laukut ja tunnusteltiin vartalo mahdollisten aseiden varalta. Vähän myöhemmin oli vielä kymmenittäin metallinpaljastimia, joiden läpi koko kirkkokansa ohjattiin. Aukiolla oli kymmeniä poliiseja, sveitsiläiskaartilaisia ja sotilaita. Heidän lisäkseen lukuisa joukko "vapaaehtoisia", jotka toimivat turistien oppaina. Täytyy kyllä sanoa, että roomalaisilla on selkeästi kokemusta ihmisjoukkojen hallitsemisessa. Niin fiksusti alue oli rajattu erilaisin portein, että ainakaan väkijoukon alle tallautumalla ei henki keneltäkään Pietarin aukiolla lähde. Olimme Vatikaanissa n. klo 10 aikaan aamulla, jolloin siis Pietarin aukio alkoi täyttyä ihmisistä. Me emme kuitenkaan olleet ihan niin innoissamme Paavista, että olisimme uhrannet kaksi tuntia lomastamme pelkästään odottelulle. Kuvattavaa ja muuten vaan ihailtavaa olisi kyllä riittänyt moneksi tunniksi.

 

 Suunnitelmissamme oli vierailla myös paikallisella hautausmaalla (vanhenemisen huomaa ennen kaikkea siitä, että montut alkavat kummallisesti kiinnostaa), mutta emme saaneet aikaiseksi lähteä keskusta-alueen ulkopuolelle. Sen sijaan vierailimme kapusiinimunkkien luukryptassa, jossa tuhansien kuolleiden munkkien luut on kerättynä kirkon alle. Pääkalloista, reisiluista, selän nikamista ja muista luista oli koottu puhuttelevia koristuksia seiniin ja kattoihin. Tunnelma kiteytyi hyvin lauseeseen "Mitä te olette nyt, me olimme kerran. Mitä me olemme nyt, te tulette olemaan".

Julkinen liikenne muuutoin Rooman alueella tuntui nojaavan aika paljon busseihin. Barcelonan reissulla ehdimme tottua aika kattavaan metroverkostoon, mutta Roomassa metrolinjoja oli tasan kaksi. Sen lisäksi raitiovaunulinjoja useampia. Toisaalta keskusta-alue ja kaikki nähtävyydet sijaitsivat suhteellisen lähellä toisiaan, joten kaupungin pystyy ottamaan haltuun myös kävellen. Julkisen liikenteen aikatauluja emme löytäneet mistään (emme kyllä tosin etsineetkään), mutta ainakin valtaväylillä liikennöi jokin kulkuneuvo melko usein. Kävelyetappeja pystyi hyvin helpottamaan kulkemalla muutaman pysäkin välin bussilla tai ratikalla. Bussit, ratikat ja metrot olivat vuorokauden ajasta riippumatta aivan täyteen ahdetut. Kerran metrolla matkustaessani erehdyin leikittelemään ajatuksella, mitä tekisin, jos täällä nyt räjähtäisi pommi. En suosittele vastaavaa ajatusleikkiä, sillä sen verran ahdistunut olo tuli. Jos meinaa paljon julkisilla matkustaa, niin kannattaa ostaa jokin roomapassin tyylinen matkakortti. Täysissä busseissa ja ratikoissa oli sula mahdottomuus pyrkiä kuskin pakeille lippua ostamaan.

 

Ravintoloista ja baareista kertomiseen tarvittaisiin varmaan kokonainen oma postaus, sillä niiden taso laadun ja hinnan suhteen vaihteli todella paljon. Rooma oppaiden ja myös hostimme mukaan ravintolat aukeavat illallista varten n. 19.30-20, mutta Trasteveren alueelle ravintolat ja baarit tuntuivat olevan auki aamusta iltaan. Kannattaa välttää kaikkien nähtävyyksien välittömässä läheisyydessä sijaitsevia ravintoloita ja baareja, sillä niissä joutuu aivan takuulla maksamaan itsensä kipeäksi tai ainakin melkoista ylihintaa. Tämän toki tiesimme etukäteen, mutta siltikin oli pakko pysähtyä lasilliselle ihailemaan Colosseumin jylhää profiilia. Hassua ajatella, ettemme halunneet maksaa yhteensä 36€ extraa opastetusta kierroksesta Colosseumin sisällä, mutta sen sijaan maksoimme 40€ drinkistä, kuoharilasillisesta ja kahdesta melko huonosta pikku pizzasta.

Koko päivän kaupungilla kiertelyn lomassa oli mukava välillä pysähtyä terassille kahville tai lasilliselle, mutta se koitui lähes poikkeuksetta kalliiksi. Roomalaisten tapana on hörpätä kahvi seisten tiskillä ja istahtaminen pöytään nostaa kahvin hinnan melkoisesti. Lisäksi olin aina vähän sekaisin, milloin sai tilata capuccinon ja lopulta päätin vain, että äh, olen bloody tourist ja juon cappuccinon juuri siihen aikaan kuin haluan. Ja kyllä, roomalaiset ovat tottuneet hölmöihin turisteihin. Jotenkin niin se kuitenkin menee, että maitokahvi juodaan aamupäivällä ja muut iltapäivällä tai jotain sinnepäin. Jonkin verran hauskoja tilanteita erityisesti kahviloissa ja ravintoloissa aiheutti se, ettei italian kieli kuulunut kummankaan sanavarastoon edes auttavasti. Puhumme sujuvasti tai ainakin auttavasti englantia, espanjaa ja jopa saksaa, mutta edes italian alkeet eivät ole lainkaan hallussa. Lisäksi tuntui, ettei roomalaiset kovinkaan hyvin tai ainakaan mielellään puhu englantia.

Turvallisuudesta sen verran, että ilmeisesti Pariisin ja Brysselin tapahtumat olivat nostaneet myös Rooman kaupungin valmiustason tappiin. Kaupunki oli aivan täynnä poliiseja. Lisäksi kaikilla aukioilla ja nähtävyyksien lähellä (tai toisin sanoen siellä, missä parveili paljon ihmisiä), oli aseistautuneita sotilaita ajoneuvoineen. Olo tuntui todella turvalliselta ainakin näennäisesti. Huomasin miettiväni, kuinka iso osa Italian bruttokansantuotteesta kuluu poliiseihin ja puolustusvoimiin. No, vahinko ei tule kello kaulassa. Yhtenä iltana tosin Limoncelloja nauttiessamme huomasimme erään sotilaspartion kasaavan kimpsunsa ja kampsunsa, hyppäävän ajoneuvoonsa ja poistuvan paikalta tyyliin "Jahas, se on päivä täys, tuskin kukaan enää itseänsä täällä räjäyttää.." Vähän rankempaa huumoria. Tavalliset turistit kärsivät kyllä varmaan kaikkein eniten kaikenlaisista kaupustelijoista ja taskuvarkaista.

Kolmen yön visiitti oli juuri sopivanmittainen. Viimeisenä päivänä alkoi olla jo koti-ikävä ja väsykin painoi niin, että oma sänky houkutti enemmän kuin paljon. Asiaan saattoi vaikuttaa tosin se, että kahden ensimmäisen päivän ajan kannoin olkapäällä painavaa kassia. Taskuvarkaista huolimatta mukana oli pakko kantaa vanhasta tottumuksesta mobiilitoimistoa, joka painoi sen verran paljon, että kolmantena aamuna heräsin järkyttävään niskajumitukseen. Lapset olivat olleet jossain virustaudissa koko edeltävän viikon ja tokihan se sitten viimeisenä lomapäivänä tarttui meikämutsiinkin. No onneksi vasta silloin, eikä ensimmäisenä lomapäivänä.