”Teidän täytyy koodaa sata kertaa voitko tulla tähän” räppäsi Salmisen Krisse Siskonpedissä ja toivoi 80-lukua takaisin. Itsehän olen syntynyt kyseisen luvun alussa, joten pääosa tai ainakin kirkkain osa lapsuusmuistoistani ajoittuu 90-luvun puolelle. Oikeastaan kyseisestä aikakaudesta en kaipaa juuri mitään, mutta en voi lakata ihmettelemästä tätä nykyajan meininkiä kodin ja koulun yhteistyön suhteen. Toista se oli 90-luvulla..
Eka on tehostetun tuen piirissä muutamasta oppiaineesta. Tämän lisäksi käyttäytymisessä ja huolellisuudessakin on välillä vähän sanomista. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja koulussa on se yksi ja sama poikajoukko koko ajan vaikeuksissa. No mitä voidaan odottaa aikakaudella, kun joka rööristä tuutataan Possea, Punk`dia, Duudsoneita, Jackassia ja muuta pränkkäysten aatelia. Niin mitä luulette, miten kohderyhmä käyttäytyy altistuttuaan koko lapsuutensa ajan sille, että pieni keppostelu ajasta ja paikasta riippumatta on ihan fine. Jos joku vielä uskoo, että kaiken tämän jälkeen pojat käy kirkkokuorossa laulamassa, niin väärässä olette. Tähän vielä lisättynä se tosiasia, ettei nykyinen koulunkäynti muoto kannusta tai motivoi villejä ja riehakkaita poikia juuri lainkaan.
Mitä sitten tapahtuu? Yksi sana kertoo kaiken: Wilma. Se laulaa. Koko ajan. Pojat ei totelleet välituntivalvojaa. Pojat ajoi pyörällä välkällä, vaikka se on kielletty. Pojat tuli ilman kypärää kouluun. Pojat pelleili matikan tunnilla. Pojat istui bussissa jalat selkänojalla. Pojat karkasi tunnilta ikkunasta. Pojat heitteli paperia ikkunasta. Pojat ei tehnyt ryhmätöitä. Pojilta oli läksyt tekemättä. Pojat hengitti. Viimeisimpänä ihan paras; pojat jäi jälki-istuntoon, koska he pelleili ja ilveili juhlien harjoituksissa. Olisitte tulleet kysymään, niin olisin voinut kertoa, että älkää nyt viekö niitä villieläimen lailla käyttäytyviä poikia seuraamaan hiljaa ja liikkumatta jotain lauluharkkoja.
Ei sillä, kyllä sääntöjä tulee noudattaa ja oppia tietty kurinalaisuus, mutta voisiko liiallisen energian kanavoida johonkin hyödylliseen. Vaikea uskoa, että koulumenestys tai innostus oppiaineita kohtaan kasvaisi jatkuvasta moittimisesta ja sanktioista. Työelämässäkin aletaan hiljalleen ymmärtää, että työn laatu ja tulokset korreloivat suoraan mm. työhyvinvoinnin kanssa ja työhyvinvointi lisääntyy, jos työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä.
Kaikkien näiden Wilma-viestien lukemisen ja kuittaamisen lomassa olen pohtinut, mitähän omat vanhempani olisivat tehneet, jos heitä olisi juoksutettu koulussani samaan tahtiin. Mietin ja mietin, kunnes tajusin: omilla vanhemmillani ei ollut pienintäkään käsitystä, mitä kaikkea koulussa tapahtui. Kodin ja koulun yhteistyön syventäminen on kai uuden opintosuunnitelman keskeisiä teemoja, mutta siltikin huomaan kaipaavani ysärin meininkiä takaisin.
Tämä kirjoitus perustuu täysin tositapahtumiin ja kuvaa todenperäisesti omaa kokemastani. Se on kuitenkin tarkoituksella kirjoitettu hieman satiirisesti. Älkööt kukaan siis loukkaantui.
